Johan Bargum on säästeliään kerronnan mestari. Muuta ei voi sanoa kirjailijasta, joka pystyy runsaassa sadassa sivussa syväluotaamaan kolme ihmiskohtaloa. Hän tekee sen vielä tavalla, jossa sanonnan niukkuus ei haittaa.
Bargum käyttää Syyspurjehdus-romaanissaan sanoja valikoiden, mutta kertoo silti paljon. Tämän paljon Bargum kirjoittaa niin, että lukija ei voi noin vain jättää lukemaansa kirjan viimeisen sivun käännettyään. Syyspurjehdus on romaani, joka jää askarruttamaan.
Ehkä kaikkein mainittavin piirre tässä romaanissa onkin tapa, jolla se jättää lukijalle mahdollisuuden muodostaa oma käsityksensä tarkoitusperistä, joita kirjoittaja ihmiskuvaustensa kautta välittää. Kirjoittaja tosin antaa niistä sivukaupalla vihjeitä.
Syyspurjehdus on lähtökohdiltaan mustasukkaisuusdraama. Kaksi saman, auto-onnettomuudessa kuolleen naisen kanssa avioliiton kokenutta miestä lähtee purjehtimaan ja vain toinen palaa rantaan. Miksi he lähtevät purjehdukselle, siitä saadaan lukea kaksi tulkintaa. Kirjan rakenne on mielenkiintoinen, kun kerrontavuorot vaihtuvat.
Bargum kuvaa purjehduksen tapahtumia ja miesten keskusteluja kahden version kautta. Rantaan palannut kertoo niistä poliisin kuulustelussa. Palaamatta jäänyt kertoo ne kirjeessä, jonka poliisi saa haltuunsa.
Lukijan tehtävä on niin halutessaan toimia erotuomarina. Syyllisyyden etsiminen ei Bargumille kuitenkaan ole ollut pääasiana.
Oliko kyseessä kosto? Mutta kumpi kostaja olikaan? Vastausta tähän saa lukija odottaa loppusivuille saakka ja silloinkin Bargum rakentaa juonta taitavasti. Lukijalla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia saada vastausta ennen niitä. Sen sijaan Bargum kirjoittaa tavalla, joka kiihottaa lukijaa etenemään mielikuvituksissaan häntä nopeammassa tahdissa, arvaamaan mitä seuraavalla sinulla on edessä ennen kuin on sivua kääntänytkään.
Johan Bargum: Syyspurjehdus. Suomentanut Marja Kyrö. Tammi 2012, 120 sivua.
uutiskirje 