Joel Haahtela toteuttaa lupauksensa. Hän irrottautuu kahdeksannessa teoksessaan aikaisemmasta kirjoittajahahmostaan. Syyksi hän ilmoittaa halunsa lähteä välillä kokeilemaan jotain uutta.
Haahtela loi teoksen päähenkilöksi nuoren miehen, jolla oli tehtävä. Tämän on löydettävä herra Träumbach ja tehtävä tästä lehteen haastattelu. Haastattelu vaatii matkaa kaupunkiin, jonka nuorukaisen kuvaamana osoittautuu kovin ddr-kaavaan sopivaksi. Tunnelmaltaan se on kuin haamukaupunki.
Tehtävä osoittautuu vaikeaksi. Herra Träumbach ”livahtaa” kerta toisensa jälkeen etsijältään, mutta loppusivuilla selviää, ettei se ei se pääasia ollutkaan.
Lopusta voi paljastaa noinkin oleellisen asian, koska Haahtela on nyt kirjoittanut romaanin, jossa ei niin ole väliä mitä siinä tapahtuu. Kirjaa lukiessa ei voi välttyä ajattelemasta, että tässä mennään nyt kieli leikittelyyn asti edellä. Juoni tulee siellä jossain, perässä
Toki juontakin tarvitaan. Nuorukaisen kolmen päivän harhailu kummallisessa kaupungissa on vaiherikas, tapahtumia riittää.
Kiehtovinta teoksessa on Haahtelan kieltämättä mielenkiintoisella tavalla toteuttama heilahtelu todellisuuden ja mielessä vain liikkuvan, usein siis harhan välillä.
Oleellista Haahtelan viimeisintä lukiessa on kuitenkin muistaa, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää.
Joel Haahtela: Träumbach. Otava 2012. 112 sivua.
uutiskirje 
