Kreikkaa verrataan usein Argentiinaan, joka julistautui vuonna 2001 maksukyvyttömäksi ja lopetti velkojensa maksun kahdeksi vuodeksi. Argentiinalainen ekonomisti Eduardo Levy-Yeyati on kuitenkin sanonut, ettei Argentiina ole paras peili eurokriisille.
Levy-Yeyatin mukaan Latinalaisen Amerikan velkakriisiä on tarkasteltava kokonaisuudessaan 1980-luvulta lähtien. Velkojen takaisinostosta ja muista keinoista hän mainitsee tuoreimman tapauksen, eli Ecuadorin vuonna 2008. Ecuadorin esimerkkiä on hänen mukaansa tutkittu yllättävän vähän Kreikan suhteen, vaikka juuri sen tarjoamat opetukset ovat hyvä esimerkki velkakriisin hoidosta lähihistoriassa.
Kreikkalaisilta itseltään tämä ei ole jäänyt huomaamatta. Pääministerinä toiminut George Papandreou tapasi Ecuadorin presidentin Rafael Correan vuonna 2010 keskustellakseen velkapolitiikasta. Correan neuvo oli olla suostumatta vaatimuksiin julkisen sektorin alasajosta ja neuvotella lykkäystä velanmaksuun.
Yhdysvallat käytti ensimmäisenä ”sietämättömän velan” doktriinia.
Kreikan hallitus toimi kuitenkin toisin. Mutta vaikka virallinen Kreikka sivuutti neuvot, Ecuador kiinnosti vaihtoehtoja etsiviä kreikkalaisia. Viime vuonna valmistui Debtocracy-niminen, vapaasti netissä levitettävä kreikkalainen tv-dokumentti. Oppia Ecuadorista on niin ikään ottanut tuore vaalivoittaja Syriza, jonka vaaliohjelman keskeiset vaatimukset on kopioitu Ecuadorin mallista.
Aggressiivinen velkaantuminen
1970-luvulla öljyn maailmanmarkkinahinnat olivat huipussaan, ja kehittyneiden maiden pankkeihin virtasi arabimaista talletuksina ”öljydollareita”, jotka nostivat Euroopan ja Yhdysvaltojen finanssimarkkinoiden likviditeetin korkealle.
Tämän rahan sijoituskohteeksi otettiin kehitysmaat, joille tarjottiin halpaa lainaa. Helppo raha vietteli Latinalaisen Amerikan maiden hallitukset, ja vuosikymmenen loppuun tultaessa mantereen mailla oli ennennäkemättömän suuri valuuttavelka.
Tilanne oli paradoksaalinen – öljyä vievät Latinalaisen Amerikan maat olivat öljyn hintojen vuoksi rikkaampia kuin koskaan, mutta samalla ne keräsivät itselleen valtavan velkataakan. Kyseistä ajanjaksoa kutsutaan Latinalaisessa Amerikassa ”aggressiivisen velkaantumisen kaudeksi”.
Velkaantumisen syyksi mainitaan usein korruptoituneet ja populistiset hallitukset sekä ylisuuri julkinen sektori. Velanotto olikin aggressiivista, mutta vähintään yhtä aggressiivista oli velan tarjoaminen, samalla kun Maailmanpankki kampanjoi ankarasti korostaen velan merkitystä talouskasvun ja kehityksen rahoittajana.
1980-luvulle tultaessa korkotaso nousi. Lainataakasta tuli täysin mahdoton, ja kupla puhkesi elokuussa 1982, kun Meksiko julistautui maksukyvyttömäksi. Kriisi levisi dominovaikutuksena koko maanosaan. Esimerkiksi Ecuadorin julkinen ulkomaanvelka muuttui korkotason nousun vuoksi 18-kertaiseksi vuodesta 1976 vuoteen 1982.
1980-lukua kutsutaan Latinalaisessa Amerikassa ”menetetyksi vuosikymmeneksi”. 1990-luvulle tultaessa uusliberaali doktriini otti mantereella niskaotteen. Talous valjastettiin palvelemaan ulkomaanvelan maksua, julkinen sektori kutistettiin minimiin ja kasvun lähteenä nähtiin ulkomaiset investoinnit. Paradoksaalisesti kasvua kuviteltiin saatavan yksityistämällä valtion toimintoja, vaikka tämä ainoastaan siirsi olemassa olevaa taloudellista toimintaa yksityisiin, ulkomaalaisiin käsiin.
Talouden ”dollarisaatio”
Toinen merkittävä tekijä, uusliberalismin pyrkimys inflaation minimoimiseen, johti Latinalaisessa Amerikassa äärimmäisyyksiin. Argentiinan presidentti Carlos Menem visioi, että alueen maat luopuisivat kansallisista valuutoistaan ja ottaisivat käyttöön Yhdysvaltain dollarin. Argentiinan peso sidottiin keinotekoisesti dollariin vaihtosuhteella 1:1, samalla kun Ecuador meni ”dollarisaatiossa” vielä pidemmälle luopuen kokonaan omasta valuutasta.
Dollarisaatiolla oli kohtalokkaita seurauksia, sillä se aiheutti kotimaisten tuotteiden hintojen nopeamman kasvun suhteessa ulkomaisiin pienentäen samalla nettoviennin määrää. Uusliberaaleille poliitikoille suurin pulma näytti olevan se, miten ongelma rahoitettaisiin, ei se, miten se ratkaistaisiin.
Lisäpääomaa pyrittiin saamaan niin ulkomaisina investointeina kuin lainoinakin. Samalla menetettiin talouspolitiikan tärkein keino eri sektorien aktivointiin, kun keskuspankilta meni mahdollisuus valuuttakurssipolitiikkaan. Näin talouspolitiikasta tuli aktiivisen sijaan reaktiivista.
Ennen presidenttiyttään valtiovarainministerinä toiminut Correa kertoo kirjassaan Ecuador: de Banana Republic a la No República, kuinka julkinen sektori ajettiin minimiin – Ecuador käytti terveydenhuoltoon vain 4 prosenttia bkt:sta, kun suurin osa valtion tuloista meni velanmaksuun. Kuitenkin uusliberalismi samalla kasvatti byrokratiaa ja kuluja, kun maa täyttyi erilaisista IMF:n konsulteista, joiden palkat maksettiin valtion kassasta.
Vuosina 1986–2006 Ecuador käytti keskimäärin 14 prosenttia bkt:sta julkisiin hankkeisiin ja 86 prosenttia velanmaksuun. Ecuadorista oli tullut pääoman maasta viejä, samalla kun velanmaksuun otettiin uutta velkaa ja velasta oli tullut poliittisen hallinnan väline.
Velkakomitea ja ”sietämätön velka”
Vuonna 2006 Correa aloitti vaalikampanjansa vaatien Ecuadorin ulkomaanvelan uudelleenarviointia ja velanmaksun lopettamista. Valituksi tultuaan hän toteutti vaalilupauksensa ja perusti velan laillisuutta arvioivan komitean (CAIC, La Comisión para la Auditoría Integral del Crédito Público).
Suurin haaste oli saada yksityisiltä kansainvälisiltä pankeilta velkadokumentteja. Tavoite oli jäljittää ja analysoida vuosina 1976–2006 otetun velan laillisuus. Ecuador oli maailman ensimmäinen – ja on edelleen ainoa – maa, joka on perustanut komitean velan laillisuuden tutkimiseen. Velkaa arvioiva komitea on myös yksi Kreikan vasemmistopuolueen Syrizan tärkeimmistä vaatimuksista.
Toukokuussa 2009 YK:n ihmisoikeuskomitean velka-asiantuntija Cephas Lumina vieraili Ecuadorissa. Hän ehdotti YK:n alaisuuteen elintä, joka hoitaisi välimiesmenettelyä velkojien ja velallisten valtioiden välillä. Lumina piti Ecuadorin velkakomiteaa ”muulle maailmalle mahdollisuutena oppia, sillä sen työ tarjosi näköalan maan velkakehityksestä”.
Vuoden kestäneen analyysin jälkeen komitea julisti osan Ecuadorin velasta laittomaksi. Keskeinen doktriini oli ”sietämättömän velan” (odious debt) käsite. Sitä käytettiin ensimmäisen kerran, kun Yhdysvallat nollasi sen avulla vuonna 1898 valloittamansa Kuuban velat, eli ilmoitti jättävänsä maksamatta Espanjan siirtomaa-aikaiset velat sietämättöminä. Yhdysvallat myös ajoi Irakin velkojen tunnustamista sietämättömiksi viimeisimmän sodan alla. ”Sietämätön velka” tarkoittaa velkaa, joka on otettu ilman kansan suostumusta ja vastoin kansan etuja.
Tällä perusteella Ecuador kieltäytyi maksamasta osaa velasta, jonka katsottiin muodostuneen laittomasti korruption, kohtuuttomien ja sääntelemättömien korkoheilahtelujen, jälkeenpäin muutettujen sopimusehtojen sekä ilman valtion valtuutusta toimineiden virkailijoiden allekirjoittamien lisävelkasopimusten seurauksena.
Seuraava askel oli ilmoittaa, ettei laittomaksi todettua osaa velasta maksettaisi. Kyseessä oli jälleen ensimmäinen kerta historiassa, kun mikään maa ilmoitti vapaaehtoisesta maksujen laiminlyönnistä eli kieltäytyi maksamasta velkaa. Luottoluokittaja Fitch pudotti Ecuadorin luokituksen sen historian huonoimmaksi.
Operaatiosta tuli menestys
Tässä kuitenkin piili koko jutun juju. Maksujen laiminlyönnin uhka oli keino laskea valtio-obligaatioiden hintaa sekundäärimarkkinoilla – niiden takaisinostoa varten ”takaoven kautta”. Tämän tehtävän sai Banco del Pacífico -pankki, joka osti pian laiminlyötäviksi julistettavia valtion arvopapereita noin 20 prosentin hinnalla alkuperäisestä. Hinta oli merkittävä leikkaus alkuperäiseen, mutta kuitenkin kyllin korkea pitämään ”haaskalinnut” loitolla.
Maksujen laiminlyömisestä ilmoitettiin joulukuussa 2008, ja Ecuador saattoi loppuun lainan takaisinoston ”ostohuutokaupalla” velkakirjojen haltijoilta. Operaatio, ajoitettuna Lehman Brothersin yrityssaneerauksen tuntumaan, osoittautui menestykseksi.
Ecuadorin menettely tarjoaa muutaman opetuksen. Ensinnäkin, markkinoiden reaktiot eivät pelottelusta huolimatta rankaisseet Ecuadoria, vaan maa palasi pian pääomamarkkinoille.
Samalla Ecuador säästi valtavia summia, joita on käytetty julkisiin hankkeisiin, kuten terveydenhuoltoon, tieverkon parantamiseen ja talouden aktivoimiseen. Ecuadorin viimeaikainen talouskasvu onkin alueen kolmanneksi nopeinta. Lisäksi Ecuador on uudelleenneuvotellut sopimuksia maassa operoivien öljy-yhtiöiden kanssa ja terästänyt veropolitiikkaa.
Sopisiko malli Kreikkaan?
Voisiko Kreikka menetellä samoin? Ratkaiseva ero eurokriisissä verrattuna Latinalaisen Amerikan velkakriisiin on se, että velkakirjojen haltijoille oli jälkimmäisessä alusta lähtien selvää, ettei velkaa tultaisi maksamaan kokonaisuudessaan. Eroja oli alueen sisälläkin, esimerkiksi Uruguay joutui maksamaan velkansa takaisinostosta Argentiinaa ja Ecuadoria kovemman hinnan, koska luottamus sen maksukykyyn ei koskaan horjunut ”yhtä uskottavasti”.
Ratkaisevin opetus Euroopalle velan takaisinoston suhteen olisi pitää maksujen laiminlyömisen skenaario uskottavana. Ecuadorissa laiminlyönnistä puhuttiin ensin yli kaksi vuotta, Correan vaalikampanjan ajan, ja sen jälkeen velkakomission työskennellessä. Se ei vielä riittänyt, vaan tarvittiin joulukuun 2008 ”ostohuutokauppa”, jotta takaisinosto saatiin tehtyä alennushinnalla.
Kreikassa obligaatioiden haltijat eivät ikinä taivu takaisinostoon tappiollisin hinnoin, jos EU näyttää vapaaehtoiselta rahoittajalta. Näin ollen Euroopan rahoitusvakausväline ja sen korvaava Euroopan vakausmekanismi, jotka myöntävät lainaa vaikeuksissa oleville maille, ovat täydessä ristiriidassa maksukyvyttömyysskenaarion hyödyntämisen kanssa.
Pyrkimyksiä sijoitusten arvon säilyttämiseen ja Kreikan ylivelkaantumisen ratkaisemiseen on Latinalaisen Amerikan opetusten valossa mahdoton yhdistää. Mahdollisuus soveltaa Ecuadorin mallia Kreikassa nähdään kenties kesäkuun vaalien jälkeen. Mallin ensimmäinen askel, velan oikeudellisuutta tutkiva komissio, on Syriza-puolueen keskeinen vaalilupaus.
lehti 