Pintaa syvemmältä
Wisconsinin osavaltiossa Yhdysvaltain Keskilännessä käytiin viime vuoden alkupuolella kiivas ja pitkä taistelu kuvernööri Scott Walkerin ja varsinkin ay-liikkeen, mutta myös muiden laajojen kansalaispiirien välillä.
Oikeistorepublikaani Walker pyrki heti virkaan astuttuaan leikkaamaan osavaltion menoja lakkauttamalla virkaehtosopimusten yleissitovuuden ja laskemalla palkkoja. Tämä koski etenkin opettajia, palomiehiä ja poliiseja. Näiden alojen ammattiliitot olivatkin kamppailun eturintamassa – julkisella puolella järjestäytyminen on Yhdysvalloissa vielä kohtuullisen hyvä, yksityisellä puolella ei enää.
Walker ei perääntynyt tuumaakaan ja taistelusta tuli pitkä ja dramaattinen. Sitä seurattiin tiiviisti koko maassa ja sen ulkopuolellakin. Eikä syyttä. Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin ajoilta lähtien anglosaksien tiukan linjan työmarkkina- ja talouspolitiikka on saanut seuraajia myös Manner-Euroopassa, ja meilläkin.
Obaman esikunta varoo suututtamasta Wall Streetin rahamiehiä.
Walker on itse sanonut, että Reagan on hänelle esimerkki, varsinkin tämän jyrkkä linja presidenttikautensa alkuvaiheessa lennonjohtajien lakon murskaamiseksi. Walkerin mukaan tämä linja toimi myös pelottimena sen ajan kylmässä sodassa.
Vielä muistetaan, puolin ja toisin, mitä Reaganin peräänantamattomuudesta seurasi. Sen vuoksi sekä Walker että ay-puoli saivat maanlaajuista tukea.
Walker sai rahaa yritysmaailmasta ja useat nuoret republikaaniset kuvernöörit ryhtyivät omissa osavaltioissaan vastaaviin toimiin julkisen alan työehtoja ja järjestäytymistä vastaan.
Vastapuoli sai lähinnä moraalista tukea, mutta sitä tuli paljon. Kansalaisjärjestöt Wisconsinissa lähtivät viimeisenä keinonaan ajamaan uusintavaaleja – tämä on osavaltiossa tietyin edellytyksin mahdollista.
Nyt uusintavaalit on pidetty ja Walker on valittu uudestaan, vieläpä vähän suuremmalla ääniosuudella kuin edellisellä kerralla. Nyt aktivistit ja liberaalit pohtivat, mikä meni pieleen. Helppo vastaus on rahamaailman tuki Walkerille. Hänen käytössään oli 88 prosenttia kampanjointiin käytetystä rahasta ja hän sai 53 prosenttia äänistä.
Rahasta on tullut yhä ratkaisevampi tekijä Yhdysvaltain politiikassa, erityisesti maan korkeimman oikeuden tunnetun Citizens United -päätöksen jälkeen, joka löysensi kampanjarahoitusta koskevia määräyksiä.
Varsinkin rikkaimpien veroja on leikattu, ja heillä on yhä enemmän rahaa käytettävissään muun muassa sellaisten ehdokkaiden tukemiseen, jotka lupaavat jatkaa verojen alentamista ja vastustaa taloudellisen toiminnan säännöstelyä, vaikkapa ilmastovaikutusten torjumiseksi. Tällainen sijoitushan voi olla taloudellisesti suoraan kannattava.
Viime vuosina tämä tukitoiminta on kasvanut suorastaan räjähdysmäisesti, varsinkin miljonääriveljesten David ja Charles Kochin toiminnan tuloksena. He ovat itse sijoittaneet suuria summia esimerkiksi Teekutsuliikkeen käynnistämiseen ja heille sopivien poliitikkojen tukemiseen. He ovat myös säännöllisesti kutsuneet miljonääriystäviään salaisiin kokouksiin, joissa pohditaan, mitä kaikkea rahalla voi tehdä oikean yhteiskunnallisen ilmaston luomiseksi.
David Koch, jonka tukemat järjestöt antoivat 20 miljoonaa dollaria Walkerin kampanjaan, sanoi keväällä: ”Se, mitä Scott Walker on tekemässä julkisen puolen ammattiliitoille Wisconsinissa, on äärimmäisen tärkeää… Jos liitot voittavat uusintavaalit, mikään ei ole pysäyttämässä ay-liikkeen valtaa.”
Wisconsinin pääkaupungissa Madisonissa ilmestyvän, mutta maanlaajuisesti leviävän The Progressive-kuukausilehden päätoimittajana toimii Matthew Rothschild (joka ei ilmeisesti kuulu tunnettuun pankkiirisukuun). Hän totesi Walkersin voitosta: ”Se tulee olemaan henkisesti musertava kymmenilletuhansille ihmisille Wisconsinissa ja aineellisesti musertava ihmisille, jotka jo ovat kokeneet palkkojen alentamisen kymmenellä prosentilla ja joilla ei enää ole mitään todellista sopimusturvaa.” Osavaltion ulkopuolella ”viesti jokaiselle republikaaniselle kuvernöörille ja osavaltioparlamentille on: voitte pistää saappaanne ay-liikkeen kurkun päälle kenenkään estämättä”.
Mutta rahan valta ei suoraan selitä kaikkea. Walkerin vastaehdokas Tom Barrett kuuluu demokraatteihin, mutta hän ei saanut puolueeltaan paljoakaan tukea. Presidentti Barack Obama ei esimerkiksi käynyt osavaltiossa kertaakaan, eikä muutenkaan ottanut kantaa vaaleihin muuten kuin vaivaisessa muutaman sanan twitter-viestissä.
Tämä siitä huolimatta, että vaaleilla oli suuri valtakunnallinen merkitys. Tai ehkä juuri siksi.
Useat kommentaattorit arvelevat, että Obaman esikunta on varonut suututtamasta Wall Streetin rahamiehiä heille tärkeässä asiassa, koska Obamakin on riippuvainen rahamiesten lahjoituksista syksyn presidentinvaaleissa. Ajatus on outo, mutta muuta selitystä on vaikea keksiä.
Demokraatit ovat aikaisemmin olleet ammattiliittojen puolue ja puolustaneet järjestäytymisoikeutta. Onko ay-liike Yhdysvalloissa jo niin yhdentekevä, että siitä ei enää kannata välittää, edes tällaisessa tapauksessa? Se on kuitenkin ollut tärkein ay-oikeuksien mittari vuosiin.