– Voi olla että elämme nyt länsimaisen aineellisen vaurauden huippuhetkeä. Tosiaan voi olla niin, ettei tämä meininki tästä enää parane. Ja onhan se aikamoista mälläämistä ollutkin pitkään, sanoo energiaan ja ilmastoon erikoistunut jyväskyläläinen journalisti ja tietokirjailija Jussi Laitinen.
Maailmalla on Laitisen mukaan ilmestynyt viime vuosina useitakin kasvun ja energiantuotannon rajoja käsitteleviä englanninkielisiä kirjoja. Kun Suomessa asioista kuitenkin on puhuttu vähemmän, Laitinen halusi ottaa asioista selvää ja kirjoitti itse kirjan Valomerkki, jonka alaotsikkona on Energiapula ja makean elämän loppu.
Laitinen luonnehtii teostaan herätyskellotyyppiseksi viestiksi, joka kertoo, että ”bileet alkaa olla loppu, eikä meille enää tarjoilla”.
Hän ihmettelee, miten vähälle huomiolle Suomessa on jäänyt arvio siitä, että öljyntuotannon huippukohta olisi ohitettu jo viime vuosikymmen puolivälissä.
Energiajärjestö IEA:n mukaan öljyn tuotannon kasvu loppui vuonna 2006. Kivihiilen saatavuus voi kääntyä laskuun 15 vuoden kuluessa, eikä maakaasuakaan loputtomiin riitä.
Eteenpäin kaasu pohjassa?
Kun fossiiliset polttoaineet käyvät vähiin, niiden hinta nousee ja sillä voi olla hyvin arvaamattomia seurauksia halpaan energiaan tottuneessa yhteiskunnassa.
Mitä sitten tapahtuu kun halpa öljy, kivihiili ja maakaasu tyystin loppuvat? Entä kun samaan syssyyn päälle kaatuvat vielä ilmastonmuutoksen aiheuttamat haasteet?
Laitisen mukaan kysymyksiä on enemmän kuin vastauksia. Vaikka ihmiskunta näyttää joutuneen pökerryttävien haasteiden eteen, eteenpäin painetaan kaasu pohjassa mieluummin kuin että edes yritettäisiin vähän jarruttaa. Kestävät strategiat ja visiot ahdingosta ulos ovat vähissä.
Koko talousjärjestelmän perustusten murenemisesta piittaamatta ihmiskunta tuntuu uskottelevan itselleen, että elämä voi jatkua entiseen malliin. Tämä on Laitisen mielestä outoa.
– Oletetaan, että energiatulevaisuus on samanlainen kuin menneisyys, vaikka se on mahdotonta. Matalalla roikkuvat hedelmät on jo poimittu.
Ihminen on kuitenkin taitava valehtelemaan itselleen, eikä ikäviä uutisia ei välttämättä haluta kuulla.
– Yksi itsepetoksen muoto on sellainen teknouskovaisuus, että insinöörit ovat ennenkin ratkaisseet ongelmat, miksi eivät siis nytkin.
Älyllistä epärehellisyyttä
Laitisen mielestä on älyllisesti epärehellistä uskoa, että jokin uusi mullistava energiamuoto voisi nopeasti korvata kaiken fossiilienergian. Uskottavaa varasuunnitelmaa ei ole.
– Olennainen rajoite on aika. Viimeaikoina on puhuttu, että esimerkiksi levistä voitaisiin saada paljon energiaa. Ratkaisuksi on tarjottu myös aaltoenergiaa. Kuitenkin teknisestä läpimurrosta energia-alalla kuluu vuosikymmeniä, ennen kuin uusi tekniikka on niin laajasti käytössä, että siitä olisi jotain hyötyä. Vaihtoehtoja olisi pitänyt miettiä jo parikymmentä vuotta ennen öljyhuippua.
Laitinen sanoo kirjoittaneensa valomerkin välinpitämättömyydelle ja laiskalle ajattelulle. Epätoivon tai maailmanlopun saarnaajaksi hän ei halua julistautua.
– Olen luonteeltani optimisti. Haasteiden edessä ei pidä lannistua. Hanskat tiskiin -ajattelu on kaikkein huonoin vaihtoehto. Ihminen on kekseliäs olento, ja luovuus lisääntyy joukossa. Kun kansakuntien yhteinen etu näyttäytyy tarpeeksi selkeänä, niin valtioidenkin on helpompi unohtaa keskinäiset erimielisyydet ja ryhtyä yhdessä toimiin.
Hyvästit materialismille
Talouskasvun turvanneesta fossiilitaloudesta irrottautuminen tulee kuitenkin olemaan raskas ja kivulias prosessi. Mutta mitä kauemmin sen aloitusta lykätään, sitä vaikeampi irrottautumisesta tulee.
– Talouskasvu on tähän asti mennyt aivan käsikädessä energiantuotannon kanssa. Kun energiantuotanto tyssää, myös talouskasvu tyssää.
Laitinen muistuttaa, että kriisi tarjoaa myös mahdollisuuden uuteen suuntaan. Hän ei pidäkään hullumpana ajatuksena, että läpeensä materialistinen, ihmisille ja ekosysteemille tuhoisa järjestelmä ja maailmankatsomus hylätään. Kriisi voi auttaa ihmisiä oivaltamaan, että olemassaolon tarkoitus voi olla muukin kuin bruttokansantuotteen paisuttaminen.
– Nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus vieroittautua sairaalloisesta kasvuriippuvuudesta. Samalla elintaso, hyvinvointi ja hyvä elämä tullaan määrittelemään uudestaan. Tällä hetkellä ne rakentuvat korttitalon varaan.
Jussi Laitinen: Valomerkki. Energiapula ja makean elämän loppu. Atena 2012, 226 sivua