Pintaa syvemmältä
Yksityinen vankila-ala on kasvanut nopeasti Yhdysvalloissa. Robert Greenwald, joka taannoin teki elokuvan Koch Brothers Exposed Yhdysvaltain äärioikeistolaisen politiikan takapiruista, Kochin veljeksistä, on nyt kiinnittänyt huomionsa vankiloihin ja otsikoinut erään nettijuttunsa: ”Tutustu teollisuuteen, joka saa Kochin veljekset näyttämään köyhiltä”.
Greenwald tietenkin liioittelee. Kyllä Kochit edelleenkin tienaavat enemmän. Mutta vankila-ala saattaa jo olla yhteiskunnallisesti yhtä vaikutusvaltainen kuin perinteinen teollisuus, jossa Kochit toimivat.
Vankila-ala on ilmeisen kannattava. Sen toiseksi suurimman yhtiön, GEO Groupin, pääjohtaja George Zoley sai viime vuonna palkkaa 1 145 000 dollaria ja bonuksia 1 334 498 dollaria. Kun siihen lisätään osakeoptioita ja muita etuja, kokonaiskorvaus oli 5 734 949 dollaria.
Miten voidaan hyväksyä ajatus, että yksityisen voiton vuoksi lähetetään ihmisiä vankilaan?
Vankila-ala on kovassa kasvussa. Alan suurin yhtiö, Corrections Corporation of America (CCA), on kääntynyt 48 osavaltion johdon puoleen tarjoutuen ostamaan niiden vankiloita, edellyttäen että osavaltio takaa niille 90 prosentin käyttöasteen. Sopimukset tehdään 20 vuodeksi. Yrityksellä on 250 miljoonan dollarin potti odottamassa näitä kauppoja.
Tällaiset kaupat edellyttäisivät siis osavaltion sitoutuvan toimittamaan jatkuvasti riittävän määrän vankeja yhtiölle. Ajatus on kummastuttanut monia. 20 vuotta on pitkä aika. Jos rikoskäyrä laskee, vaikkapa huumelainsäädännön muuttuessa, pitäisi tuomareiden siis jyrkentää muita rangaistuksia, jotta kiintiö täyttyisi.
Tarjoukseen liittyy muitakin kysymyksiä herättäviä piirteitä. Sen on lähettänyt CCA:n varatoimitusjohtaja Harley Lappin, joka viime vuonna erosi liittovaltion vankilaviraston johtajan (eli maan vankilalaitoksen ylimmän johtajan) tehtävistä jouduttuaan pidätetyksi rattijuoppoudesta.
Kun oikeusministeri Eric Holder eron hyväksyessään samalla kiitti Lappinin työtä tehokkaana johtajana, vankilauudistusaktivisti Michael Santos suuttui:
”Harley Lappin johti toimistoa, joka lukitsee yli 200 000 ihmistä loukkuihin. Hän edisti kulttuuria, joka epäinhimillistää ihmisiä, käsittelee heitä vankinumeroina eikä henkilöinä. Tämä kulttuuri ei suostu antamaan ihmisille kiven sisällä muuta merkitystä kuin heidän tekemänsä huonot päätökset tai saamansa tuomio.”
Kirjoittaessaan tämän blogissaan Santos ei vielä tiennyt, että Lappinin huono päätös ajaa juopuneena annettaisiin hyvin pian anteeksi. Lappin ei ilmeisesti joutunutkaan vankilaan (sääli, hän olisi saanut hyödyllisiä kokemuksia).
Lappinin nimitys CCA:n johtoon kohta eron jälkeen herätti kuitenkin keskustelua, koska vaihtoa valvovan elimen johdosta valvottavan elimen johtoon pidetään hyvin ongelmallisena. Tämä Yhdysvalloissa ”pyöröoveksi” kutsuttu käytäntö on kuitenkin suosittu aloilla, joilla yhteydet valtiovaltaan ovat tärkeitä.
Yksityistämistä yleensä perustellaan säästöillä. Joillakin aloilla tämä voi toimiakin. Vankiloiden suhteen kukaan ei ole pystynyt näyttämään, miten se tapahtuisi. Kiinteät kustannukset ovat samat kuin julkisissa laitoksissa. Palkoissa voi säästää, mutta vartijoiden palkat eivät ole hirmuisia julkisellakaan puolella. Koulutuksessa voi säästää, ja säästetäänkin, mutta tällä on jo vaikutusta vankeinhoidon laatuun. Yksityisellä puolella pitäisi lisäksi tehdä voittoa – kenen kustannuksella?
Ainoa toimiva keino yksityisillä on varmistaa, että kapasiteetti käytetään maksimaalisesti. Tässä onkin yksityisen ja julkisen pääasiallinen ero tällä alalla. Ja ero on todella merkittävä. Julkinen valta toivoo sitä ja pyrkii siihen, että rangaistuksen ansaitsevia olisi mahdollisimman vähän, yksityinen pääoma taas pyrkii siihen, että heitä olisi mahdollisimman paljon.
Tällä taas on valtavia yhteiskunnallisia seurauksia. On ulkopuoliselle vaikea ymmärtää, miten Yhdysvalloissa ja jossain määrin myös muissa englanninkielisissä maissa voidaan hyväksyä ajatus, että yksityisen voiton vuoksi lähetetään ihmisiä vankilaan.
Tosin ihan kaikkea ei sentään hyväksytä. Kaksi pennsylvanialaista tuomaria tuomittiin keväällä siitä, että he maksusta tuomitsivat tuhansia lapsia ja nuoria nuorisovankilaan mitättömistä rikkomuksista (eräs 17-vuotias tyttö oli Facebookin tapaisessa MySpacessa pilkannut opettajansa). Vankilayhtiö oli maksanut heille 2,6 miljoonaa dollaria näistä palveluksista, mutta ilmeisesti ylijäämää oli tarpeeksi, että riski kannatti ottaa. Tämä on siis laiton tapa ostaa vankeja.
Tällaista CCA:n tapainen suuryhtiö ei tietenkään voi tehdä. Sen sijaan on täysin luvallista pyrkiä muuttamaan lakeja niin, että rangaistukset kovenevat ja vankimäärä kasvaa, vaikka rikollisuus vähenisi. Näin yhtiö on tehnytkin.
CCA on ollut hyvin aktiivinen salaperäisessä ALEC-ryhmässä, jossa suuryhtiöt paimentavat osavaltioiden enimmäkseen republikaanisia edustajia hyväksymään sopivia lakeja. Yhtiöllä on ollut keskeinen edustus elimessä, joka työstää osavaltioille mallilakeja ja on täten voinut vaikuttaa rangaistusten kovenemiseen. Kalifornian kuulu ”kolmannesta rikoksesta istumaan loppuiäksi” -laki on siten tuotu useaan muuhunkin osavaltioon.
Yhtiö on aktiivinen lobbaaja myös liittovaltion tasolla, varsinkin kovemman maahanmuuttopolitiikan puolesta.
CCA, jonka Kentucky Fried Chicken -yhtiön takana oleva sijoittajapiiri perusti vuonna 1983, kuuluu vankilayksityistämisen pioneereihin. Tuona vuonna solmittiin ensimmäinen sopimus maahantuloviranomaisten kanssa paperittomien maahantulijoiden pidätykseen tarkoitettujen leirien rakentamiseksi. Koska nämä ihmiset eivät ole mitään tuomiota saaneet, näitä paikkoja ei ehkä pidä kutsua vankiloiksi, mutta tarkoitushan on sama.
Tämä on ollut kasvava ala, ja CCA on satsannut siihen esimerkiksi lobbaamalla ahkerasti Arizonassa, joka on tiukimpia maahanmuuton vastustajia, mutta myös Washingtonissa. CCA on tukenut kovemman kriminaalipolitiikan ajajia sekä liitto- että osavaltiotasolla.
Tämä on siis laillinen tapa ostaa vankeja.
uutiskirje 