Suomalaiset siirtyivät metsästäjä-keräilijä -kulttuurista karjankasvattajiksi hitaammin kuin on aiemmin otaksuttu.
Tuoreet tutkimustulokset julkaistaan Journal of Archaeological Science -tiedelehdessä. Tulokset on saatu Suomen Akatemian rahoittamassa FinnARCH-hankkeessa, jossa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) kotieläinten perimän tutkijat ja Turun yliopiston arkeologit kartoittivat varhaisimpien kotieläinten historiaa Suomessa.
Hankkeessa tehtiin yhteistyötä myös Helsingin yliopiston ajoituslaboratorion sekä Tukholman ja Tallinnan yliopistojen arkeologien kanssa. Tuloksena on tähän mennessä kattavin selvitys maamme kotieläinten arkeologisista luulöydöistä ja niiden ajoittumisesta.
Tutkimuksen mukaan aikaisemmin oletettua hitaampi siirtyminen karjankasvattamiseen johtuu todennäköisesti eläinten talviruokinnan haasteellisuudesta. Metsästys ja kalastus tarjosivat pitkään varmemman toimeentulon kuin alkeellinen karjankasvatus epäsuotuisissa pohjoisissa olosuhteissa. Varhaisimmat karjankasvattajat harjoittivat edelleen myös vanhoja elinkeinojaan, ja karjanhoidon merkitys kasvoi sisämaassa myöhemmin kuin rannikolla.
Kotieläimiä jo kivikaudella
FinnARCH-hankkeessa on osoitettu, että Suomessa hyödynnettiin kotieläimiä jo kivikauden loppupuolella. Vanhimmaksi tähän mennessä tutkituista kotieläimen luista osoittautui noin 3 700 vuotta sitten eläneen eläimen luu, joka löydettiin jo 1930-luvulla Ähtävänjoen kaivauksilta Pohjanmaalta.
– Kysymyksessä on joko lampaan tai vuohen luu, kertoo arkeo-osteologi, FT Auli Bläuer FinnARCH-hankkeesta.
Hänen mukaansa aineiston varhaisin nauta ja hevonen elivät pronssikaudella. Hevosen ilmaantuminen jo näin varhain on uusi tieto Suomen arkeologialle.
Tutkimuksessa analysoitiin 69 arkeologista luuaineistoa, joista suurin osa oli peräisin riistaeläimistä ja kaloista. Varhaisimmat merkit kotieläimistä sijoittuvat Satakunnan ja Pohjanmaan rannikolle, jossa maan kohoamisen synnyttämien niittyjen vuoksi luonnonheinää oli runsaasti tarjolla ja ruokintamahdollisuudet paremmat kuin sisämaassa. Tutkimuksissa selvisi, että useat esihistoriallisilta asuinpaikoilta löydetyt kotieläinten luut ovat huomattavasti muita arkeologisia löytöjä nuorempia.
– Tämä kertoo siitä, että suotuisat asuinpaikat ovat olleet käytössä tuhansien vuosien ajan ja myöhempää materiaalia on sekoittunut tuoreempiin asuinpaikkakerrostumiin. Radiohiiliajoitus on ainoa keino tutkia luiden todellista ikää, kertoo Auli Bläuer.
Tuhatvuotinen lammaskanta
Osasta muinaiseläimiä on saatu analysoitua perimää. Esimerkiksi muinaislampaiden DNA-analyysit osoittivat, että Suomessa on ollut sama lammaskanta yli tuhat vuotta.
– Vanhimmat nyt DNA-analysoidut lampaat elivät rautakaudella. Tutkimus osoitti, että meidän nykyiset alkuperäiset lammas- ja nautarotumme perustuvat näihin varhaisiin eläinpopulaatioihin, toteaa hankkeen johtaja, professori Juha Kantanen MTT:stä.
Tämä tuhansien vuosien perinne oli vaarassa kadota 1980-luvulla. Useat vanhoista alkuperäisroduistamme, kuten itäsuomalainen kyyttökarja, lapinlehmä ja maatiaiskana, ovat olleet vaarassa kuolla sukupuuttoon, koska ne on pitkälti korvattu Suomeen 1800- ja 1900-luvuilla tuoduilla eläinroduilla.
Nyt näitä maatiaisrotuja vaalitaan tärkeänä osana Suomen biologista historiaa. Niiden geenejä tallennetaan tulevaisuuden jalostusta varten ja kotieläinten perinnöllisen monimuotoisuuden ylläpitämiseksi. Suomalaisten alkuperäisrotujen suojelu on osa YK:n Elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n kansainvälistä pyrkimystä turvata kesytettyjen eläinten perinnöllinen monimuotoisuus. FAO:n mukaan monissa maissa on edistetty geenivarannon talteenotossa, mutta edelleen noin kolmasosa eri tuotantoeläinlajien roduista on vaarassa kadota.
lehti 