Päästrategiana on ollut pidentää koulutusta ja saada se kattamaan mahdollisimman suuri osa ikäluokasta.
Koulutusjärjestelmän rakenteellinen integraatio on edennyt kattamaan yhä useampia ikäluokkia: 1970-luvulla kansakoulu ja oppikoulu yhdentyivät peruskouluksi. Nyt käydään keskustelua lukion ja ammatillisen koulutuksen suhteesta, korkea-asteella on edessä sama keskustelu yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä.
Koulutuksen pituuden jatkaminen koulutusinstituutioissa ei ole enää perusteltua – nykyään normipituus on 1+9+3(+5) =13/18 vuotta, käytännössä vuosia pitempi.
Vanhat mallit murtuvat
Suomalainen opetussuunnitelma-ajattelu juontuu puolestaan pääosin saksalaisesta perinteestä, jossa valtion rooli korostuu: tutkinnot ja tutkintojen sisällöt ovat kansallisia ja kansallisesti päätettäviä kysymyksiä.
Koulun sisäiset toimintamallit aikatauluineen, luokkahuoneineen, ikäluokka-, työ-, oppiaine- ja aineopettajajakoineen edustavat tehdastoimintamallia. Siitä on nyttemmin kehittynyt prosessiteknologia, joka pohjautuu prosessiteollisuuden virtausmalleihin.
Niillä ohjaillaan oppilas-, opettaja-, tieto-, kustannus- ja päätösvirtoja. Tämä ajattelutapa on tunkeutunut myös korkea-asteen koulutukseen.
Kuitenkin tiedon ja oppimisen asema työnteossa on ratkaisevasti muuttunut: työtä ja oppimista ei voida enää eristää toisistaan. Työttömyys on teollisen yhteiskunnan jäänne, jolla ei ole mitään sijaa tietoon tukeutuvassa taloudessa.
Tarvitaan uusi perusnäkemys
Sivistys ei voikaan olla vain kansallisen tradition omaksumista ja jäljentämistä vaan kykyä, tahtoa ja taitoa asettaa, arvottaa ja ratkaista aikakautemme perusongelmia.
Koulutuksen sisällöt eivät ole enää kansallisesti hallittavissa. Oppimisteknologian globaali käyttö avaa kansallisen koulutuksen kansainvälisille yliopistoille ja teknologiayrityksille, jotka voivat tarjota koulutusta suoraan opiskelijoille ja oppilaitoksille ohi kansallisen päätöksenteon.
Koulutuspolitiikassa on löydettävä uusi perusnäkemys, joka määrittää uudelleen yksilökehityksen, taidon- ja tiedonoppimisen ajan, paikan, tavan ja sisällön niin työssä kuin koulutusinstituutioissakin.
Koulutusjärjestelmä on luonteeltaan konservatiivinen instituutio. Sen rakenteelliset uudistukset kestävät hyvinkin kaksikymmentä vuotta. Kansallinen sivistysajatus on uudelleenmääritettävä maapallon mittaiseksi vastaukseksi aikakautemme keskeisiin haasteisiin.
koulutustutkijaJyväskylä
uutiskirje 
