1990-luvulla suomalaisten taloustieteilijöiden eturivi oli humaltunut uusliberalistisista talousopeista ja pääomien vapaudesta. Pääomien vapautusideologian seurauksena syntyi vuonna 2008 alkanut finanssikriisi. Monet ”talousammattilaiset” ovat olleet aivan hiljaa tai sitten kääntäneet kelkkansa.
Olen jo usean vuoden aikana tivannut heiltä vastausta kiusalliseen kysymykseen, josta myös mediat ovat kollektiivisesti vaienneet. Talousprofessorit eivät uskalla pohtia, kuinka pitkälle EU-valtioiden pelastusoperaatioita on järkevää jatkaa, kun niiden loppumisesta ei ole mitään varmuutta. Pääongelmanahan eivät ole ylivelkaantuneet valtiot, vaan niitä väkisin ja vastuuttomasti lainoittaneet pankit.
Talousprofessorien ammattitaito, osaaminen tai mielikuvitus eivät riittäneet ennakoimaan, että vapautetuilla pääomamarkkinoilla pankit alkavat ”taikoa tyhjästä rahaa”.
Varsinaisen aikapommin aiheutti pankkien taseissa uinuva johdannaispapereiden suuruus, joka Kansainvälisen järjestelypankin BIS:n mukaan on lähes 700 biljoonaa dollaria. Tämän virtuaalisen (kuvitteellisen) rahan suuruus on yli kymmenen kertaa suurempi kuin koko reaalimaailman vuotuinen bruttokansantuote (BKT).
Kysyisin nyt julkisesti näiltä pääomien ”vapauden” -apostoleilta, mitä pankeille tapahtuu, kun pankkien johdannaispapereiden kirjanpitoarvo alaskirjataan markkina-arvoonsa.
Ja edelleen jatkokysymys: Mitä pankeille tapahtuu, kun niiden taseet on ennen pitkää pakko kirjata alas markkina-arvoonsa? Nyt pankkien taseista on vasta kirjattu alas 1,5 biljoonaa ja sekin veronmaksajien rahoilla. Tarve olisi 600–700 biljoonaa.
Lukuisista stressitesteistä huolimatta pankit ovat täysin kuralla.
Analyysiyhtiö Lombard Street Researchin veteraaniekonomisti Leigh Skene on esittänyt uuden Basel III:n vakavaraisuuslaskennan puutteita esimerkillä Saksasta. Maan suurimman pankin Deutsche Bankin vakavaraisuus on kymmenen prosenttia, mutta ilman Baselin riskipainoja laskettuna se on vain 1,7 prosenttia.
Pankilla on omaa pääomaa 38 miljardia euroa ja riskipainon virallisella kaavalla saatavia 373 miljardia. Tästä syntyy vakavaraisuuden suhdeluvuksi noin kymmenen prosenttia. Skene huomauttaa, että pankin koko tase on 2 240 miljardia euroa, ja kysyy, millä pääomalla pankki muka kantaa lopputaseen riskit. Hänen mukaansa pankilla pitäisi olla melkein 200 miljardia lisää pääomaa yltääkseen koko taseen ja pääoman kymmenen prosentin suhteeseen.
Baselin taikatemppu on siinä, että sen vakavaraisuusmääräysten mukaan esimerkiksi valtioiden velkakirjat (kuten Kreikan) ja kotitalouksien asuntolainat (kuten Espanjan) ovat riskittömiä!
Skenen mukaan Eurooppa pääsee vähällä, jos pankkien todelliset tappiot tässä kriisissä jäisivät alle 3 000 miljardin euron. Itse hän varautuu tuntuvasti suurempiin menetyksiin ja vaatii pankeille 25–30 prosentin vakavaraisuusvaadetta.
Pankkien taseet ovat kasvaneet ”rahan tyhjästä taikomisen” avulla järjettömästi. Komission mukaan EU-maissa toimii 8 000 pankkia, joiden taseissa on kaikista maailman pankkien veloista ja varoista 53 prosenttia. Niiden taseissa oli EKP:n mukaan heinäkuun lopussa yhteen laskien 34 biljoonan euron velat ja varat, kuten lainasaatavat, velkakirjasitoumukset ja muu varallisuus. Tappioiden vastaanottamiseen kykenevää omaa pääomaa oli vähän alle seitsemän prosenttia (todellisuudessa siis huomattavasti vähemmän) kaikkien saatavien määrästä.
Rahaliiton perustamisesta lähtien euromaiden pankkijärjestelmä on taselukujen perusteella kasvanut yli kuuden prosentin vuosivauhtia. Samaan aikaan euroalueen kokonaistuotanto (BKT) on kasvanut niukasti yli prosentin vuosivauhtia ja sekin vain velkarahan avulla. Pankkien virtuaalitaseiden keinotekoinen kasvattaminen on johtanut siihen, että Euroopan pankkiosakkeiden arvosta (Stoxx Europe 600 Banks -indeksi) on finanssikriisin aikana hävinnyt 80 prosenttia eli yli 2 000 miljardia euroa.
Pankit ovat olleet myös yritysten ja yksittäisten rikkaitten veronkierron pääjärjestelijöitä. Tuoreen Tax Justice Networkin tutkimuksen mukaan maailman ökyrikkaat ja heidän perheensä ovat piilottaneet veroparatiiseihin jopa 32 biljoonaa dollaria verottajalta. Poliitikot valittavat samanaikaisesti äänestäjilleen rahan puutetta ja hupenevia budjetteja.
Poliitikot ovat ”vastuullisuuden” nimissä lapioineet veronmaksajien oikeaa rahaa pankkien virtuaalitaseiden tilkkeeksi pitääkseen pankit pystyssä. Tähän mennessä viisi mahtavinta keskuspankkia Fed, EKP, Japanin BoJ, Kiinan PBoC ja Britannian BoE, ovat viiden kriisivuoden kuluessa kasvattaneet taseitaan yhteensä yli 6 000 miljardia euroa vastaavalla rahamäärällä. EKP antoi jo eurooppalaisille kriisipankeille yli 1 000 miljardia yhden prosentin korolla ja on luvannut ostaa rajattomasti ongelmamaiden joukkolainoja pienentääkseen niiden korkokustannuksia.
Järjestelmässä on kuitenkin pari ongelmaa. Kun vielä vakavaraisten pankkien varoja imaistaan markkinoilta EKP:n holveihin, varat eivät päädy hyödyttämään reaalitaloutta luottoina yrityselämälle ja kotitalouksille jolloin talouden kasvu entisestään hidastuu.
EKP tekee veronmaksajien rahoilla satojen miljardien päätöksiä vailla demokraattista kontrollia. Sen pääjohtaja Mario Draghi on entinen pahamaineisen investointipankki Goldman Sachsin johtaja, ajalta jolloin yritys vääristeli ”asiantuntijana” Kreikan luottokelpoisuutta sen liittyessä EU:hun. Lisäksi hän on pankkimaailman salaseura Group of Thirty -jäsen.
EKP:n neuvostossa päätökset Suomen puolesta tekee yksin Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen. Hän ei saa konsultoida valtionjohtoa eikä kertoa neuvoston keskustelujen sisällöstä tai päätösten perusteluista edes Suomen pääministerille. EKP on suvereeni, jäsenmaat eivät.
Nyt talouden ammattilaisille on sosiaalinen tilaus. Näyttäkää osaamisenne ja kertokaa, kannattaako pankit pelastaa ja millä rahoilla – onko vielä mahdollisuus selvitä?
Kirjoittaja on tietokirjailija.
uutiskirje 