Venäläinen toimittaja ja ihmisoikeusaktivisti Oksana Tšelyševa jäi yllättäen Suomeen 20. maaliskuuta 2008. Varhain aamulla hän sai tiedon, että poliisi oli takavarikoinut hänen edustamansa yhdistyksen kaikki tietokoneet, myös ryhmän jäsenten kotoa.
Tšelyševa kertoo kirjassaan He seurasivat minua kadulla laajasti elämästään Neuvostoliitossa ja Venäjällä, ihmisoikeustoiminnastaan erityisesti Tšetšeniassa sekä kokemastaan ja epäilemästään valtiokoneiston sorrosta ja mielipuolisesta tuhonnasta.
Novaja Gazeta -lehden Suomen- ja Nižni Novgorodin -toimituksissa työskentelevä Tšelyševa on kesästä 2008 ollut Suomen PENin turvakaupunkikirjailijana Helsingissä.
Kirjasta tulee miellyttävä käsitys, että Tšelyševa luottaa ihmisten kertomuksiin.
Tšelyševa väittää, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB on seurannut häntä Suomessakin ja osoittanut läsnäolonsa ottamalla hänestä avoimesti valokuvia muiden ihmisten läsnäollessa. Hän on kertonut asiasta kirjansa lisäksi Yleisradion MOT-ohjelmassa .
Kerrostaloräjäytykset
Rakenteeltaan hajanaiseksi jäänyt He seurasivat minua kadulla kärsii heikosta toimitustyöstä. Kirjalla on kolme suomentajaa ja sisältö on osin koostettu aiemmin kirjoitetuista teksteistä. Joskus sama asia toistuu muutaman sivun välein, toisaalta kerronta katkeaa rasittavan usein huolimattoman jaksottelun vuoksi.
Teos on vahvasti omaelämäkerrallinen, ja sen helpoimmin lähestyttävää ainesta ovat sujuvasti kerrotut muistot Neuvostoliiton ajalta kirjoittajan lapsuudesta ja nuoruudesta. On kuitenkin vaikeaa nähdä, miten tämä liittyy teoksen varsinaiseen kertomukseen Venäjän yhteiskunnan tilasta.
Tšelyševa arvostelee kirjassaan erittäin voimakkaasti Venäjän hallintoa. Hänen mukaansa on jopa ”vahvoja perusteita epäillä”, että Venäjän turvallisuuspalvelu FSB oli vuoden 1999 kerrostaloräjäytysten takana. Tuolloin eri puolilla Venäjää tehtiin runsaasti uhreja vaatineita terroritekoja, mutta useita kerrottiin myös estetyn ajoissa. Salaliittoepäilyn tueksi ei ole todisteita. Perustelu epäilylle on eräs sattumus: FSB:n työntekijöiksi paljastunut ryhmä havaittiin kätkemässä Rjazanissa kerrostalon kellariin pommiksi tunnistettua esinettä.
FSB väitti, että kyse oli harjoituksesta, jolla selvitettiin kykyä havaita terrorismi. Selitys on hatara. Salaliittoteoreetikot jättävät tässä kuitenkin huomiotta kaiken muun kuin kauheimman mahdollisen. On sekin mielikuvituksellinen mahdollisuus, että FSB todella harjoitteli, ja toinen vieläkin mielikuvituksellisempi, että viranomainen rakensi ja asensi pommin, jotta se olisi voinut esiintyä pommin löytäjänä ja kansan pelastajana.
Joka tapauksessa kummallinen tapaus ei todista valtion tappaneen kansalaisiaan.
Moskovan teatteri ja Beslanin koulu
Kirjasta tulee miellyttävä käsitys, että Tšelyševa luottaa ihmisten kertomuksiin. Hän on liikkunut ihmisten parissa eri puolilla ja kertoo värikkäästi. Mutta kun esimerkiksi vuoden 2001 Moskovan teatterikaappauksen lyhyt käsittely nojaa uhrien omaisten kertomuksiin ja raportointiin, lukija jää kaipaamaan laajempaa taustoitusta.
Tšelyševa kertoo kahden nimeltä mainitun uhrin kohtalon kuolemansyineen. Olisin mielelläni lukenut esimerkiksi selvityksen tai perustellun arvion siitä, kuinka yleinen oli hoidon puutteesta johtunut tukehtumiskuolema, jonka toinen kirjassa mainituista uhreista joutui kokemaan.
Beslanin koulukaappausta vuodelta 2004 selostaessaan Tšelyševa tukeutuu Juri Saveljev -nimisen tiedemiehen laatimaan vaihtoehtoiseen raporttiin. Tšelyševa ei osoita, miksi tämä on muita selityksiä oikeampi.
Tiettävästi tapahtumapaikalla vallitsi kaaos, jossa ryntäili myös runsaslukuinen aseistettujen paikallisten joukkio. Verilöylyn aloittaneen ensimmäisen räjähdyksen syystä on useita toisistaan poikkeavia arvioita, joista vaihtoehtoraportti kertoo vain ehkä kauheimman: sotilas olisi ampunut panttivankien lähelle erittäin tuhovoimaisen ammuksen, joka ensin räjähtämällä polttaa kaiken, minkä jälkeen aiheutuu vielä toinen painevaikutus. Näitä aseita ja panssarivaunujen tykkejä kyllä käytettiin taistelun alettua.
Moskovan ja Beslanin panttivankitilanteita selostaa eri lähteiden perusteella suomeksi esimerkiksi Heidi Berger teoksessa Venäjän informaatio-psykologinen sodankäyntitapa terrorismin torjunnassa ja viiden päivän sodassa (Maanpuolustuskorkeakoulun julkaisu 2010) [PDF] .
Kansallisbolševikit
Tšelyševan teoksessa esiintyy usein Kansallisbolševistinen puolue , ja myös julkistamistilaisuudessa keskusteli yksi sen jäsenistä. Nazbol-lyhenteellä tunnettu kielletty ryhmä on järjestänyt kansalaistottelemattomuusaktioita, joista sen nuoria jäseniä on tuomittu vankilaan.
Nazbolien johtaja, kirjailija Eduard Limonov, muistetaan videokuvista, joissa hän ampuu konetuliaseella kukkuloilta piiritettyyn Sarajevon kaupunkiin. Limonov oli toisen kirjailijan, sotarikoksista syytetyn Radovan Karadžićin, vieraana.
Aljona Poluninan mainio dokumenttielokuva Vallankumous, jota ei tullut (2008) kertoo kansallisbolševistien arjesta osana Toinen Venäjä -oppositioliikettä vuoden 2007 presidentinvaalien aikaan. Dokumentoimatta ei jää valmius aseelliseenkin kumoukseen.
Ryhmä on pyrkinyt usein esiintymään ”taideprojektina” Suomenkin julkisuudessa. Sen mielenosoituksissa on kuitenkin nuorten vihaisia nyrkkejä, iskulauseena kuolema. Yksi jäsenistä, kirjailija Zahar Prilepin, työskentelee Tšelyševan kollegana Novaja Gazetan Nižni Novgorodin -toimituksen päätoimittajana.
Oksana Tšelyševa: He seurasivat minua kadulla (They Followed Me in the Street). Into Kustannus 2013. 279 sivua. Kustantaja julkaisee myöhemmin englanninkielisen alkuteoksen They Followed Me in the Street sähköisenä kirjana.
uutiskirje 