Nuorempi polvi ei tietysti tiedä Pentti Järvisestä (1936–2001) mitään, mutta varmasti monet 1960-luvun radikaaleista muistavat hänet lukemattomien marssien ja mielenosoitusten organisoijana. Järvinen itse arveli järjestäneensä ”ehkä toistasataa” mielenosoitusta.
Lehdistössä hänet ristittiin ”barrikadimaisteriksi” ja suojelupoliisin mielenosoittajia varjostavat tiedottajat alkoivat käyttää raporteissaan samaa lempinimeä. Toinen ”barrikadimaisteri” oli Tauno-Olavi Huotari. Molemmat olivat oikeitakin maistereita.
Itsekin aktiivisesti 1960-luvun radikaaliin nuorisoliikehdintään osallistunut toimittaja Bjarne Nitovuori on kirjoittanut mainion perusselvityksen tuon ajan monista järjestöistä ja liikkeistä sekä erityisesti niiden järjestämistä mielenosoituksista. Samalla kirja on päähenkilönsä Pentti Järvisen poliittinen henkilökuva.
Marssijat vastaan tutkijat
Yksi Järvisen kiinnostuksen kohteista oli Sadankomitea, jossa hän kuului ”marssijoihin”; Nitovuoren mukaan siis häviäjiin, koska ennen pitkää niskan Sadankomiteassa päälle pääsivät ”tutkijat”, joiden joukosta tulikin sitten kansanedustajia ja korkeita virkamiehiä.
Huotarista tuli maolainen, mutta Järvinen pysyi jonkinlaisena vasemmistososialistina, jonka poliittinen ura huipentui varavaltuutetun asemaan Helsingin kaupunginvaltuustossa. Järvisen haaveena oli muotoilla TPSL:stä uusi radikaali vasemmistopuolue SKDL:n ja SDP:n väliin. Ennen ja jälkeen TPSL-vaiheensa Järvinen oli sosialidemokraattisen puolueen jäsen.
Järvisen organisoimiin järjestöihin kuuluivat myös Sosialistinen opiskelijayhdistys SOY, jossa oli väkeä kaikista vasemmistosuuntauksista, Vietnamin Ystävyyden Komitea ja Lokakuun 16. päivän liike, joka menetyksellisesti vaati rukouslauantaiden huvikieltojen poistamista.
”Barrikadimaisteri” oli ollut mukana jo hieman varhaisemmassa Faros-seurassa, joka oli uusvasemmistolainen akateeminen keskustelukerho. Nitovuoren kirja kertoo näiden ja usean muunkin järjestön vaiheista. Lopussa on luettelo eri porukoista lukijan helpottamiseksi.
Eräänlaiseksi 1960-luvun rauhanliikkeiden pahaksi hengeksi kirja nostaa Suomen Rauhanpuolustajien pääsihteerin Mirjam Vire-Tuomisen, joka ajoi kaikissa käänteissä tiukasti Moskovan asiaa.
”Barrikadimaisteri” järjesti kesällä 1968 kymmenen Punaiset lauantait -nimellä tunnettua mielenosoitusta, mutta jo samana vuonna hänen oma aktiivisuutensa lopahti. Järvinen ei ollut mukana enää edes Vanhan valtauksessa.
Ruotsin kansalaiseksi
Järvisen henkilökohtainen elämä ei varmasti ollut helppoa. Lapsena sairastetun polion vuoksi hän oli monivammainen. Osan lapsuuttaan hän vietti lastenkodeissa. Hän valitsi kirjaltajan ammatin, mutta jatkoi opiskeluaan iltaoppikoulussa ja yliopistossa akateemiseen loppututkintoon saakka.
Järvinen oli homoseksuaali, mikä hänen lähipiireissään oli yleisesti tiedossa. Siitä ei kuitenkaan juuri puhuttu, sillä homoseksuaalisuus oli Suomessa kriminalisoitu aina vuoteen 1971 saakka.
Leipänsä Suomessa Työväen Sivistysliitosta ansainnut Järvinen sai 1980-luvulla työpaikan Ruotsista ja jäi sinne. Hänestä tuli jopa Ruotsin kansalainen.
Kirjansa lopulla Nitovuori pohtii, mitä ”Barrikadimaisterin” 1960-luvusta jäi käteen: ”Suoran toiminnan järjestäjänä Pentti Järvinen oli edelläkävijä. Puoluepoliitikkona hän epäonnistui tavoitteissaan.”
Nitovuori antaakin ymmärtää. että 1970-luvun suurissa Vietnam-mielenosoituksissa näkyivät ”Barrikadimaisterin” antamat opit.
Bjarne Nitovuori: Barrikadimaisteri Pentti Järvinen ja 1960-luvun marssijat. Into. 226 sivua.
uutiskirje 
