Joutilas luokka osa 15
Kisailulla vanha kansa vertaili työsuorituksiaan yhteiseksi huviksi. Olkko Mäenpää kantoi vuonna 1862 Turusta Tarvasjoelle 40 kilometrin matkan puoli tynnyrillistä eli 73 litraa rukiita levähtäen välillä vain kerran.
Lopen Sajaniemen Järvensivu kantoi hampaissaan rautakankea useita kilometrejä. Humppilan Eskolan talon isäntä teki ladon kolmessa päivässä syömättä ja juomatta ja kohotti lopuksi rakennuksen nurkan pistäen sen alle kintaansa talteen.
Perinteisellä kansanomaisella kisailulla ja nykyajan kilpaurheilulla on yhtä vähän yhtäläisyyksiä kuin biologialla ja teologialla.
Viisi vuotta ennen Thorstein Veblenin Joutilas luokka -teoksen ilmestymistä pidettiin 24.6.1894 Sorbonessa ranskalaisen historioitsijan ja pedagogin, paroni Pierre de Coubertinin (1863-1937) aloitteesta kansainvälinen kongressi, jossa päätettiin herättää henkiin olympia-aate ja pitää ensimmäiset kisat Kreikassa 1896. Coubertin katsoi, että urheilullinen kilvoittelu ajaa rauhanaatetta paremmin kuin teollinen kilpailu.
de Coubertin osallistui itsekin 49-vuotiaana vuoden 1912 Tukholman olympialaisiin taidelajeissa, ja voitti kultaa runollaan ”Oodi urheilulle.”
Suomalaisista kisoissa loisti Hannes Kolehmainen, joka voitti kultaa viiden- ja kymmenentuhannen metrin juoksussa sekä maastojuoksussa.
Työväestön keskuudessa Yhdysvalloissakin urheilu oli vielä 1800-luvun lopussa satunnaista ajanvietettä, pikemminkin satunnainen kiinnostuksen kohde kuin vakava osa elämää.
Soveltuvatko kilvoittelu ja tuhlaus työtätekevän väestön elämänehtoihin? Tai kuinka käyttökelpoinen saalistava mielenlaatu on yhteisöelämän tarkoitusperien ja päämäärien näkökulmasta? Tätä ei Veblenin mukaan pohdittu riittävän tarkasti.
Hän kysyikin, mihin urheilun puolustuspuheita tarvitaan, jos urheilu todella edistää ammattitaitoa, kuten haluttiin uskotella.
Veblen katsoi, että urheilu on pohjimmiltaan sosiaalisesti hajottavaa. Sen välittömänä seurauksena on taantuminen tuotannolle vahingollisiin taipumuksiin. Kuitenkin sen uskottiin edistävän sosiaalisia tai tuotannollisia päämääriä palvelevaa mielenlaatua.
Väitteen todistuksissa Veblenin mielestä välteltiin varsin ovelasti ajautumasta sille petolliselle maaperälle, jolla vaikutus olisi johdettu syystä, paitsi jos tarkoituksena oli osoittaa urheilun edistävän ”miehisiä hyveitä:”
”Kuitenkin juuri kun nämä ´miehiset hyveet´ olisi taloudellisessa mielessä oikeutettava, todisteluketju katkeaa siellä, mistä sen pitäisi alkaa.”
Urheilussa ei yksinäiselle runoilijalle, sooloviulistille, -laulajalle tai pianistille ole vastinetta, koska urheilussa kilpaillaan aina toista vastaan. Pohjimmiltaan urheilu on sotaa.
Veblenin mielestä urheilu erosi kaksintaistelusta ja muista rauhanhäirinnän muodoista siksi, että sillä oli urotöihin ja hurjuuteen liittyvien yllykkeiden ohella myös muunlaisia vaikuttimia:
”Se, että urheiluharrastuksille ilmoitetaan toistuvasti myös muita syitä, osoittaa, että urheilua halutaan perustella muulla kuin perinteisellä kaksintaistelun näyttelemisellä.”
Urheilullisuuden taustalla piileviin saalistaviin impulsseihin liittyy Veblenin mukaan epämääräinen tunne siitä, etteivät ne ole terveen arkijärjen näkökulmasta aivan suositeltavia ja tervetulleita.
Taloustieteilijänä hän halusi tarkastella urheilua talouden edellyttämästä sosiaalisesta näkökulmasta.
Hän ei halunnut ottaa kantaa siihen, ovatko urheilun ylläpitämät alkukantaisen miehuullisuuden jäänteet parempia vai huonompia verrattuna teollisen elämäntavan ikävystyttävään keskinkertaisuuteen.
Puhekielen löyhien ilmausten mukaan urheilullisen elämän vaalima miehuuden malli on ihailemisen arvoinen, koska siihen sisältyy itseluottamusta ja toverihenkeä:
”Toisesta näkökulmasta näitä ominaisuuksia voidaan nimittää hyökkäävyydeksi ja kuppikuntaisuudeksi.”
Hyökkäävyys ja kuppikuntainen sisäpiiriläisyys ovat modernin kilpailuyhteiskunnan arvoantoa lisääviä perustekijöitä ja niiden puuttumista pidetään vajavaisuutena. Siksi joutilas luokan uudet tulokkaat mieltyvät niin helposti urheiluun:
”Samoin urheilussa on lähes poikkeuksetta mukana aimo annos mahtipontista paasausta, rehvastelua ja teeskenneltyä salamyhkäisyyttä eli teatraalisuutta. Saalistavaan kilvoitteluun ajava temperamentti on hyvin poikamaista. Lisäksi urheiluslangi on pääosin näyttelemistä, ja se koostuu valtaosin äärimmäisen verisistä kielikuvista, jotka on lainattu sodankäynnin sanastosta.”
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen (1857-1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 