Suomalaisessa yhteiskunnassa on aina ollut läsnä jonkinlainen yhteenkuuluvuuden tunne. Ainakin on kainosteltu sitä, että hyväosaiset rohmuavat itselleen kaiken muista piittaamatta. Myös työväenliike on joukkovoimallaan pitänyt huolen siitä, että se ei ole ollut mahdollista.
Jollain tavoin on oltu samassa veneessä. Jotkut ovat aina panneet muut soutamaan ja ostaneet pääomillaan paremmat paikat. Silti harva on halunnut hylätä venettä ja hypätä parempaan, vetää tappia irti ja jättää muita merihätään.
Nyt tämä yhteenkuuluvuuden tunne on vakavasti murenemassa. Viime päivien uutiset suomalaisen ja Suomeen kytkeytyvän rahaeliitin mielikuvituksellisia muotoja saavasta ahneudesta tulevat suomalaisille sokkina.
Erityisesti on voitu pohtia sitä, mikä voi olla yhden ihmisen työn arvo. Onko kenenkään ihmisen työpanos niin arvokas, että siitä voidaan hulppeiden palkkojen jälkeen päälle maksaa vielä kertakorvauksena lähes 19 miljoonaa euroa? Tai ansaitseeko kukaan sen päälle veroedut, joiden perusteella jättimäisistä tuloista peritään vain 35 prosenttia veroa.
Jos tavallinen keskituloinen palkansaaja haluaisi tienata 19 miljoonaa euroa, hänen pitäisi olla kokopäiväisessä palkkatyössä lähes 500 vuotta. Suomalaiselta duunarilta vaaditaan malttia ja tyytymistä 20 euron korotukseen kuukaudessa. Näillä vaatimuksilla olisi enemmän katetta, jos yritysjohtajat näyttäisivät esimerkkiä.
Nokian toimitusjohtajan Stephen Elopin palkka- ja bonusedut, Björn Wahlroosin epävirallisen elämänkerran kuvailema pröystäilevä elämäntyyli ja köyhien halveksunta sekä paljastukset tunnettujen yritysjohtajien ja vanhan rahasuvun veroparatiisiyhtiöistä ovat kaikki osoituksia siitä, miten yhteiskunnan taloudellinen eliitti on yhä enemmän irtautumassa yhteiskunnallisesta todellisuudesta.
Samaan aikaan kymmenet tuhannet tavalliset palkansaajat kokevat omassa arjessaan yt-neuvottelut, epävarmuuden omasta työpaikasta ja niukkuuden, joita vaikkapa kuntapalveluissa jaetaan. Terveiset yt-neuvotteluiden Suomesta kertoivat, että yksin viime viikolla Suomessa lakkautettiin 1 600 teollista työpaikkaa.
Tämä murtaa rajusti sitä, mistä yhteiskuntasopimuksessa sanotaan olevan kysymys. Joutuvatko suomalaiset tottumaan ajatukseen, että eliittiryhmät eivät enää kuulukaan meihin vaan edustavat globaalia kapitalismia tuolla jossain?
Taloudellisessa taantumassa on jouduttu tekemään ikäviä säästötoimia ja veronkorotuksia. Vastapainoksi on haluttu huolehtia sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta mm. korottamalla pääomaveroa ja säätämällä solidaarisuusveron.
Niin sanotun rakennepaketin sanottiin etukäteen koskevan kaikkia suomalaisia. Rakennetoimet eivät kuitenkaan juurikaan ulotu eliittiryhmään. Yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja hyväksyttävyyden vuoksi seuraavan kehysriihen yhteydessä on mietittävä keinoja, joilla myös kaikkein parhaiten menestyvät osallistuvat rakennetalkoisiin. Voisiko tällaisia asioita olla esimerkiksi varallisuusveron palauttaminen ja pääomatuloverotuksen lisäkiristys?
Kirjoittaja on Vasemmiston puheenjohtaja sekä kulttuuri- ja urheiluministeri.
uutiskirje 
