Ennen kuin Iranin presidentti Hasan Rouhani esiintyi YK:n yleiskokouksessa, maan korkein johtaja ajatollah Ali Khamenei puhui ”sankarillisesta lempeydestä” Yhdysvaltoja kohtaan. Ohjeistaessaan neuvotteluja hän kehotti kuitenkin pitämään mielessä iranilaisen voimailutalon, joka on painonnostajien ja painijoiden harjoittelupaikka.
Khamenein mukaan islamilainen Iran on valmis sekä sitomaan vastustajansa että joustamaan voittaakseen kokonaiskilpailun. Presidentti Rouhanille on kuitenkin piirretty tarkat rajat. Vastustajalle ei saa näyttää heikkoutta tai nöyryyttä. Eikä saa heikentää Iranin liittosuhteita islamilaisiin vastarintaryhmiin, varsinkaan Libanonin Hizbollahiin.
Rouhanin liennytyskampanja nosti niiden odotuksia, jotka toivovat Iranin ja Yhdysvaltain sovintoa. Iran on kuitenkin antanut Rouhanin tehtäväksi vain ydinohjelmaa koskevan kriisin selvittämisen, jotta siitä aiheutunut painostus lievenisi. Sekin tarjoaa Yhdysvalloille ainutlaatuisen mahdollisuuden.
On turha odottaa Iranin ja Yhdysvaltain suhteiden perinpohjaista muuttumista.
Torjuntaa ja diplomatiaa
Khamenei ja hänen tukijansa tuskin muuttavat perusnäkemyksiään Yhdysvalloista. Ennakkoluulot johtuvat osin uskonnosta ja kulttuurista, mutta vallankumousoppi ja geopolitiikka painavat vielä enemmän.
Khamenein mielestä maailmanjärjestys on kallellaan lännen hyväksi. Yhdysvallat on viimeisin lenkki imperialististen valtojen ketjussa, joka on pyrkinyt määräämään Lähi-itää. Iran taas on avaintekijä lännen ylivallan torjunnassa.
Se on tarkoittanut Iranilta patoamispolitiikkaa, jolla se sekä torjuu Washingtonin vaikutusta että harjoittaa diplomatiaa. Yhdysvallat sovelsi vastaavaa politiikkaa kylmän sodan aikana kommunistimaihin.
Khamenei ei vastusta neuvottelemista Yhdysvaltain kanssa, ellei se vahingoita Iranin etuja.
Huono johto pilasi
Linja näytti pitkään toimivan. Iranin vaikutus ulottui Afganistanista Välimerelle, ja Iran saattoi luottaa liittolaisiinsa Irakissa, Syyriassa ja Libanonissa. Iranin talous pärjäsi ja välillä kukoistikin, kunnes pakotteita kiristettiin.
Edellisen presidentin Mahmud Ahmadinejadin kaudella Iran ansaitsi noin 375 miljardia euroa öljyn ja kaasun myynnillä ja sen ydinohjelma eteni lännen vastustuksesta huolimatta.
Ahmadinejadin epäpätevyys kuitenkin teki Iranista häviäjän. Talous on raunioina, kansa tyytymätöntä ja alueellinen vaikutusvalta kutistuu.
Khamenei tarvitsi uuden painijan, ja Rouhani näyttää enemmän kuin kelvolliselta. Hän ymmärtää taloutta, voi neuvotella pakotteet pois ja antaa iranilaisille hiukan lisää vapautta, mutta ei liikaa.
Yhteistyön hyödyt
Ei ollut suuri yllätys, ettei Rouhani kätellyt presidentti Barack Obamaa YK:ssa. Hänellä voi olla lupa neuvotella, mutta heikkoutta ei saa osoittaa vihollisen edessä.
Iranin toiminta ei kuitenkaan ole diplomaattista hämäystä tai ajan peluuta. Yhdysvallat on hyötynyt aiemmin Iranista Afganistanissa, jossa sen tuki oli ratkaisevaa Hamid Karzain hallituksen pystyttämisessä Yhdysvaltain kukistettua Taleban-hallinnon. Rajoitettu yhteistyö ydinkiistan ratkaisussa ja kenties jopa Syyriassa voi myös toimia.
On turha odottaa, että Rouhani muuttaisi Iranin ja Yhdysvaltain suhteiden perusasetelmaa tai ojentaisi ystävyyden kättä. Painiottelu ei ole ohi, mutta molemminpuolinen jousto pitäisi vihamielisyydet hallinnassa ja estäisi verisen kaaoksen.
*Alireza Nader on kansainvälisen politiikan tutkija riippumattomassa kansainvälisessä Rand Corporation -tutkimuslaitoksessa
uutiskirje 
