Joutilas luokka osa 20
Kenen asioilla kansanedustajat liikkuvat? Minkä yhteiskuntaluokan elämäntapaa ja –tyyliä he edustavat? Joutilas luokan edustajienko, joiden mielestä hyvin toimeentulevat on jätettävä rauhaan.
Veblenin mukaan joutilasluokkainstituution vaikutus ihmisluonteeseen ilmenee taipumuksena henkisiin jäänteisiin ja taantumiin. Hän kysyikin, mikä ero on lopulta rehvastelevalla rikollisella ja etikettiä piirutarkasti noudattavalla joutilasherralla? Kumpikaan kun ei ole hankkinut omaisuuttaan omalla työnteolla.
Kansanedustajien huulilla on viimeiset 25 vuotta helskyneet käsitteet hallittu rakennemuutos, järkiperäistäminen, uudistaminen, tehostaminen…
Kansanedustajilta itseltään näyttää uudistus- ja muutosinnossaan jääneen huomaamatta, miten aika on ajanut heidän virka- ja edustusnimikkeensä ohi.
Eihän taksikuskejakaan enää kutsuta vossikkakuskeiksi, eikä poliisien tarvitse jahdata hevosvarkaita ympäri pitäjiä.
Suurin osa kansanedustajista ei edusta kansaa, vaan suurpääomaa. Heitä tulee nimittää sen mukaisesti, kenen asioilla he Arkadianmäellä liikkuvat, kenen puolesta puhuvat ja mitä.
Suurimmalle osalle voisi palauttaa feodaaliaikaiset sääty-yhteiskunnan nimikkeet. Suurpääoman lakeija olisi yksi kuvaava nimike. Lakeijahan on toisen talutusnuorassa kulkeva livreepukuinen palvelija. Finanssipiirien lakeijat voitaisiin pukea Roope Ankan asuun, jotta he erottuisivat selvästi siitä pienestä joukosta, joka heidän lisäkseen Arkadianmäelle vaeltelee.
Monia vasemmiston kansanedustajia on aika vaikea kutsua enää palkansaajien lakeijoiksi, mutta kepulaisia voi huoletta nimittää suurtalonpoikatilallisten lakeijoiksi.
Ei liene aivan hatusta tempaistua kysyä, onko eduskuntavaaleissa tavallisilla kansalaisilla juuri lainkaan valinnanvapautta.
Kun jäljellä ei ole muita aatteita kuin raha, joutuvat eduskuntavaaliehdokkaat kilpailemaan siitä, millä tuo alaston aate voidaan peitellä.
Toisaalta kun kioskien ikkunat ja tavaratalojen lehtitelineet pursuavat naisten paljasta pintaa, niin tarvitseeko alastonta rahanahneuden aatetta enää millään peitelläkään. Vaikka rahalla saa, köyhyydestä on entistä vaikeampi päästä eroon.
Jo vuonna 1945 sosiologi Kenneth Burke vertasi rahaa länsimaiden ainoaksi jäljelle jääneeksi jumalaksi. Rahaa voi käyttää kaiken muun selityksenä. Kun kaikki on pelkistetty rahan arvolla mitattavaksi, muuta ei enää tarvitse sanoa. Se riittää kaikkien asioiden ja esineiden mittaamiseen. Kun rahasta on tullut kaiken lähtökohta ja periaate, vaatii kansanedustajalta rohkeutta ja kekseliäisyyttä tarjota tilalle toisenlaisia aatteita ja periaatteita.
Aatteen ja periaatteen eron ilmaisi entinen pappi saarnatessaan, että älkää tehkö mitä minä teen, vaan tehkää niin kuin minä neuvon.
Vasemmistoliiton tavoitteita kannattaa periaatteessa varmaan paljon suurempi joukko, mitä vaalitulokset ovat viime vuosina antaneet ymmärtää. Periaatteessa aatetta voi kannattaa, vaikka äänestyskopissa toimisikin päinvastoin. Käytännössä voi olla itsekäs, vaikka periaatteessa omasta mielestään ei olisikaan.
Onko äänestäjäkään enää ajanmukainen käsite? Annettujen vastausten hyväksyjä kuvaisi varmaan äänestäjää paremmin nykyistä demokratiavajettamme.
Ero on sama kuin näyttelijällä katsojalla. Näyttelijä tarjoaa katsojalle ulkoa opettelemansa tekstin. Katsoja voi äänestää vain jaloillaan.
Tämän 25-osaisen juttusarjan runkona on Thorstein Veblenin 1899 ilmestynyt teos ”Joutilas luokka” (Art House 2002, suom. Tiina Arppe ja Sulevi Riukulehto).
Norjalais-yhdysvaltalainen taloustieteilijä ja kulutussosiologi Veblen (1857-1929) kehitti teorian joutilaasta luokasta, miten rikkaat karttavat työntekoa vaikka näyttävät olevankin koko ajan jotain puuhastelemassa ja jakelemassa rahvaalle elämänohjeita ahkeruutta silmällä pitäen.
uutiskirje 
