Jääkiekko on myös kontaktilaji. Siihen kuuluvat olennaisena osana maalinteon lisäksi myös taklaukset. Vastustajaa saa taklata, jos se tapahtuu yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen puitteita. Sääntörikkeistä taas rangaistaan. Mitä vakavampi rike, sen kovempi rangaistus. Tämän luulisi olevan kaikille selvää, vaan ei näytä olevan.
Väkivalta ei kuulu kaukaloon, eikä millekään muullekaan pelikentälle. Ei se kuulu kadullekaan eikä elämään yleensä. Sivistyneessä yhteiskunnassa pyritään niin lainsäädännön kuin monin muinkin keinoin vähentämään väkivaltaa.
Urheilussa aina silloin tällöin tapahtuu ylilyöntejä, kun turhautunut kisaaja menettää malttinsa. Niin voi käydä ja se on ymmärrettävää, mutta ei sitäkään pidä hyväksyä.
Täysin tuomittavaa urheilun väkivalta on silloin, kun se tapahtuu harkitusti ja tahallaan. Kamppailulajeissa, kuten nyrkkeilyssä tai vapaaottelussa, saa lyödä, mutta niissäkin kontrolloidusti ja tuomareiden valvovien silmien alla. Kontrolloidun lyömisenkin voi toki kyseenalaistaa. Lyöminen on aina väkivaltaa, tapahtuu se sitten valvotusti tai ei.
Suomalaisessa jääkiekossa nousee säännöllisin väliajoin pintaan keskustelu kaukaloväkivallasta. Rajussa pelissä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista varsinkin, jos taklaukset eivät osu kohdalleen. Tällaisia hairahduksiaan pelaaja saa miettiä jäähypenkillä.
Suunnitellut ja jopa vahingoittamistarkoituksessa tehnyt nyrkkitappelut pitää kuitenkin kitkeä pois vaikka kovilla rangaistuksilla. Nyrkkisankareita ei kaukaloissa kaivata, vaikka jotkut ehkä haluavat nähdä verta jäällä. Kiekkoilun pitäisi edelleenkin olla koko perheen urheilua.
Nyt tutkinnan alla on nyrkkejään heiluttaneen helsinkiläisjoukkue HIFK:n Trevor Gilliesin tapaus. Mies jopa itse ylpeilee sillä, että hän on oman joukkueensa ”poliisi”. Kiekkotaidoissa Gillies jää sarjaan ynnä muut. Hänet lienee ostettu joukkueeseen kurinpitäjäksi ja rangaistuksista viis, jos pelote toimii. Nyt tosin taisi käydä niin, että Gilliesiä ei ihan äkkiä jäällä nähdä.
Hänestä on tehty myös rikosilmoitus. Poliisin asia on selvittää, täyttääkö Gilliesin nyrkin isku pahoinpitelyn kriteerit.