”Muistan tarkasti jokaisen ulkonäöstä saamani kohteliaisuuden. Niitä on kuusi.”
Näin kertoo Anni Kantto, tarinan päähenkilö ja kertoja Pekka Hiltusen romaanissa Iso. Anni on 37-vuotias, hyvin fiksu, hyvin lihava ja hyvin terve. Hänellä on yksi ongelma: muu maailma.
Anni on tosi iso: 168 cm, 138 kg. Hän ei kuitenkaan halua laihduttaa. Ei ainakaan niistä syistä, joita hänelle tarjoillaan. Anni haluaa olla toisineläjä.
Iso julistaa läskisodan sijaan läskien kapinaa.
Enemmän kuin kaunokirjallisuutta
Isoa ei voi käsitellä ”vain” kaunokirjallisena teoksena, niin vahvasti se tuntuu yhteiskunnalliselta keskustelunavaukselta.
Kirja sanoo suoraan: maailmamme on rakennettu hoikkia varten. Samalla se valaisee raadollisesti ja välillä hauskasti niin työelämää, sukupuolirooleja kuin laihdutusbisnestäkin.
Isossa on paljon samaa kuin Hiltusen Image-lehteen jo vuonna 2007 kirjoittamassa laajassa artikkelissa Läskikapina.
Romaaniksi Iso lataa pöytään paljon faktaa. On tutkimuksia ja historiallisia anekdootteja painoindeksin kehittämisestä Saartjie Baartmaniin, ”Hottentontti-Venukseen”.
Hiltunen esittelee niiden tutkimusten aukkoja, jotka vetävät suoran yhteyden ylipainon ja sairauksien välille.
Tosi näkyy Isossa myös suorahkoina lainoina. Toimittaja Hiltusen Imagen artikkelissaan siteeraama Lihavan naisen elämää -blogi kertoo Läskipäivästä, joka iskee yllättäen. Romaanin Anni on nimennyt ilmiön läskintaiksi.
Silloin kilot tuntuvat kehosta riippuvilta voipaketeilta ja sokeripusseilta, ja kiellettyjen nautintojen hinta on askel askeleelta raskaampi. Peilejä on välteltävä tai oikeastaan kaikkia heijastavia pintoja, ettei omaa, suurta olemustaan joutuisi läskintaina näkemään.
Kakkosluokan kansalaisia
Kuten tutkija Hannele Harjunen naisten lihavuutta tutkineessa väitöskirjassaan totesi, julkinen lihavuuskeskustelu on keskittynyt käsittelemään lihavuutta lähinnä lääketieteen ja terveyden näkökulmista.
Harjunen määrittelee lihavuuden olevan paitsi mitattava ruumiin paino, myös sosiaalisesti luotu ja ylläpidetty kategoria ja sukupuolittunut ilmiö.
Tähän pureutuu myös Hiltusen teos. Se osoittaa vastaansanomattomasti kuinka ylipainoiset kategorisoidaan kakkosluokan kansalaisiksi. Lihavuuteen yhdistetään ikäviä luonteenpiirteitä, kuten laiskuutta, hillittömyyttä, tyhmyyttäkin. Erityisen kielteinen leima lyödään ylipainoisiin naisiin.
Isoa lukee kuin pamflettia, silti kiinnostuneena myös Annin tarinasta. Mitä tälle tapahtui Helsingissä, miksi Anni sai potkut, miksi miesystävä jätti?
Dekkarikirjailijana aiemmin kunnostautunut Hiltunen kelaa Annin elämää nykyhetkestä taaksepäin. Romaani paljastaa jännitysnäytelmän tavoin tarinan pala palalta ja muisto muistolta, kilo kilolta.
Pekka Hiltunen on kirjoittanut syrjinnästä, häpeästä ja läskihysteriasta painavan puheenvuoron, jota voi suositella kaiken kokoisille.
Pekka Hiltunen: Iso. WSOY 2013. 418 sivua.
uutiskirje 
