Pitkäaikainen haaveeni toteutui, kun Suomen sanojen alkuperästä otettiin tänä vuonna pehmeäkantinen halpapainos. Suu muikeana nostelin etymologisen sanakirjan kolme osaa hyllyni paraatipaikalle.
Filosofia etsii ja etymologia löytää, sillä kreikan ”etymon” tarkoittaa totuutta. Käytännössä etymologia operoi sanoilla ja setvii niiden syntyä.
Meillä kotona oli romaaneja ja runoja, mutta tiukkaa faktaa edusti vain Uuden tietosanakirjan osa A-ARB, jonka avokätinen kustantaja oli postittanut melkein jokaiseen talouteen. Sarjassa oli peräti 26 osaa, joten aukkoja sivistykseeni armotta jäi.
Otava korvasi kellon ja almanakan, koska se näkyi tähtikirkkaina öinä eri asennoissa.
Tuttuja a-sanoja välttääkseni aloitin etymologisen sanakirjan keskeltä. Vaikka olisi suuri kiusaus väittää, että ”otava” osui kuin noiduttuna silmiini, tutkin ensin ”orkoa” ja ”orpanaa” – ja vasta ”osman” jälkeen harppasin ”otavaan”.
Punttipäinen osmankäämi on rantakasvi ja Osmo etunimi, mutta osma ei olekaan vain ahma, vaan myös karhu. Kun sulhasta kutsutaan vanhoissa häärunoissa osmoksi tai osmolaiseksi, taustalla häämöttävät karhun häät.
”Otava” on etymologisen sanakirjan mukaan Ison Karhun tähtikuvio ja lohiverkko. Valtavankokoinen Iso Karhu ja seitsentähtinen Otava eivät ole tietenkään synonyymeja, vaan Otavaa voisi ajatella Ison Karhun mainosvaloina. Esivanhempamme puhuivat Oikeasta Otavasta, Pohjan Otavasta ja Suomen Otavasta.
Lapin Otava, Ruotsin Otava, Ryssän Otava ja Venäjän Otava tarkoittivat Pientä Otavaa, jota pidettiin huokeana kopiona ja muukalaisten epäonnistuneena viritelmänä. Ylenkatseesta huolimatta Pieni Otava kuuluu samaan Pienen Karhun tähdistöön kuin Pohjantähti, taivaannapa, jonka ympärillä kosmoksen uskottiin kieppuvan.
Ajatus Otavasta lohiverkkona vaivasi mieltäni, joten vilkaisin Kaisa Häkkisen Mistä sanat tulevat -tietolipasta. Enää ei epäilyksille jäänyt sijaa: pohjoisen taivaan seitsemässä tähdessä on nähty otavaksi kutsuttu lohiverkko. Ja koska metafora oli niin harvinaisen osuva, se vakiintui suomen kieleen.
Anteeksi maalaisuuteni, mutta eihän tuo voi pitää paikkansa. Lohiverkosta ei hiiskuta runoissa sanaakaan, vaan ”pohjoisen pallonpuoliskon ihmiset ovat katselleet taivaalta karhua”, kuten uskontotieteilijä Juha Pentikäinen kirjoittaa.
Kreikan ”arctus” tarkoittaa karhua, ja arktisiksi sanottiin niitä kansoja, jotka asuivat Ison Karhun, Pienen Karhun ja molempien Otavien alla. Pohjoisen jumala oli karhu, pohjoisen perusmyytti karhun synty ja pohjoisen tähtitieteellinen yhdistys on Ursa, latinan karhu.
Karhun peijaiset vietettiin häinä, vaikka hautajaisista oli kyse. Suomalaiset hautajaiset jatkoivat peijaisten runsasruokaista mallia ja hautajaisrokan sattumat vastasivat karhuvainaan lihaa.
”Missä on ohto synnytetty, mesikämmen käännytetty? Tuolla on ohto synnytetty, mesikämmen käännytetty, kuun sivulla, tykönä päivän, Otavaisen olkapäällä, päällä taivosen yhdeksän.”
Karhu syntyi Otavassa, uinui kultaisessa kätkyessä ja tuli alas kultaisessa korissa pitkin kultaista ketjua. Peijaisten jälkeen karhun kallo nostettiin hongan latvaan, josta lähti Stairway to Heaven, kuten Led Zeppelin asian ilmaisi.
”Panin kuuta katsomaan, Otavaista oppimaan, päivää tähystämään”, taivasmatkaan valmistautuvalle karhulle laulettiin ja viitottiin kohti Otavaa, jossa myytin vaiheet niin kirkkaina näkyivät.
Otavan neljän tähden suorakaide on karhun kultainen kori ja kolmen tähden häntä on sen kultainen ketju, kulttuuriantropologi Matti Sarmela Suomen perinneatlaksessa, folkloren laintaulussa, epäröimättä toteaa.
Pappishenkilö Christfried Ganander julkaisi vuonna 1787 Venäjän Naima-Viisun, jonka teksti oli suomea ja tekovenäjää. Nonsensen taitajana mies oli pari kolme sukupolvea aikaansa edellä.
Mytologinen sanakirja Mythologia Fennica ilmestyi vallankumousvuonna 1789. Hakusanana Gananderilla on ”otavatar”, päivän tytär, mutta tätä selostaessaan hän käyttää Otavasta ruotsinkielisiä nimiä Karlvagn (Kaarlen vaunut) ja Sjustjernorne (Seitsentähtinen).
Vaunumielikuva on maailmalla yleinen, mutta Otavassa on nähty myös seitsemän viisasta miestä, aura, koukku ja kauha. Bolšoi kovš – iso koussikka – tarkoittaa Venäjällä Otavaa ja Viipurissa Salakkalahtea.
Follow the Drinking Gourd, Mississipin rantojen orjat lauloivat. Juomakauhaa eli Otavaa seuraamalla he osasivat kulkea pohjoiseen, missä koitti vapaus.
Suomalaisissa runoissa ihmisellä tai eläimellä voi olla ruumissaan Otavan merkki, mutta jos Otavassa on orjan, neidon tai miniän merkki, kyse on ajan kulumisesta. Aamulypsylle aikova näki Otavasta, miten pitkälle yö oli ehtinyt.
”Käy kuuta katsomassa, Otavaista oppimassa, kons’ on pursto pohjosessa, sarvet suoraan suvehen, sitt’ on nuoren nousuaika.”
Otava korvasi kellon ja almanakan, koska se näkyi tähtikirkkaina öinä eri asennoissa. Kekriä, pyhäinpäivän edeltäjää, vietettiin silloin, kun Otava oli ”kohdalla”, mutta jouluna Otavasta oli jäljellä vain häntä. ”Simuna päevä aekaa silemile, joululta poes joutuu”, Savossa määriteltiin Simon päivä.
Kreikkalaiset kutsuivat Otavaa karhuksi ja tasankointiaanit erottivat tähtikuviosta karhun, jota seurasi kolme metsästäjää tai kolme pentua.
Siperian hantien, kielisukulaistemme, myytissä karhu joutuu raakuutensa takia taivaalle. Karhun ruumis näyttää Otavassa suorakaiteelta, koska rangaistukseksi siltä on katkaistu kaula.
Otava voi tarkoittaa lohiverkkoa, mutta ennen kaikkea se on yksi karhun lukuisista peitenimistä, samaa o-alkuista sarjaa kuin ohto, otso, oksi, osmo ja otto. Myös karhu on ”karheasta” eli ”äkäisestä” johdettu eufemismi, joten eläimen oikea nimi saattaa olla yhä salaisuus.
Novgorodin muinainen kronikka mainitsee Nevaan laskevan Ohtajoen ja virolaisen Otepään linnavuoren. Nimien taustalla siintää ”ohto”, joka tunnettiin jo ennen suomalais-saamelaisen yhteiskielen aikaa. Ja kun ohto on taipunut Otepääksi, miksei sitten Otavaisen olkapääksi?
”Tähtiä kuin Otavassa poikia on Jukolassa”, Toukolan nuoret viljelijät loilottavat Seitsemässä veljeksessä. Aleksis Kivi ei luonut kuutta eikä kahdeksaa poikaa, vaan heitä oli seitsemän, sillä tämän luvun piirsi suomalaisten päihin ja poviin taivaan karhu Otava.
Kirjoittaja on hyvinkääläinen tietokirjailija, taidehistorioitsija ja kunnallispoliitikko.
uutiskirje 
