”Oli pahempaa joutua uhrin asemaan kuin tulla ammutuksi”

Vastapäätä istuvan miehen kasvoista ei näy, että hänellä on luodinsirpaleita poskiluussa. Tai että alahuulesta puuttuu tunto.

Ruotsalainen rasisti ampui Shahram Khosravia kiväärillä kasvoihin Tukholman yliopiston kampuksella 21. lokakuuta 1991.

Kun poliisit saapuivat sairaalaan, heillä oli johtopäätökset valmiina. Poliisit kysyivät, oliko Khosravilla yhteyksiä Tukholman ”iranilaisen mafiaan” vai oliko hänellä erimielisyyksiä Iranin valtion kanssa.

Sitten Aftonbladet haastatteli Khosravia. Lehti julkaisi etusivun jutun, jossa iranilaissyntyisen opiskelijan nimi oli muutettu islamilaisemmaksi ”Aliksi”. Khosravi on uskonnoton, mutta toimittaja keksi kuvatekstin: ”Ali kiittää Jumalaa siitä, että hän selviytyi.”

Tapahtuma näyteltiin ampujasta kertovassa tv-sarjassa Lasermannen. Siinä Khosravi esitettiin Talebanin jäsenen näköisenä. Ja niin edelleen: media halusi tehdä Khosravista stereotyyppisen ja surullisen uhrin. Pakolaisena Ruotsiin saapuneelle miehelle tuputettiin identiteettiä, jota hän ei halunnut.

– Uhrin asemaan joutuminen oli pahempaa kuin ammutuksi tuleminen, Khosravi kertoo.

Kaikki tekevät
rahaa paperittomilla

Khosravi lähti Iranista asevelvollisuuden ja todennäköisen sotakuoleman edessä alkuvuonna 1987. Hän matkasi Afganistanin ja Pakistanin kautta Intiaan välillä salakuljetettuna, välillä väärällä henkilöllisyydellä. Hän nukkui puistossa tai jakoi huoneen kahdeksan muun siirtolaisen kanssa.

Matkalla Khosravi huomasi, että jokainen hyötyy paperittomista siirtolaisista.

Poliisit ja rajavartijat täytyy lahjoa. Salakuljettajien hinnat nousevat koko ajan. Työnantajat palkkaavat paperittomia, koska nämä ovat halpaa ja helppoa työvoimaa. Vuokranantajat velottavat korkeita hintoja, koska asukkaat eivät uskalla valittaa.

Rajat ylläpitävät taloutta, joka elää paperittomasta siirtolaisuudesta. Joka kerta, kun rajaviranomainen käännyttää siirtolaisen, hän tuottaa salakuljettajalle uuden asiakkaan.

– Kun valtio kieltäytyy tunnustamasta siirtolaisia, se altistaa nämä ihmiset hyväksikäytölle.

Khosravi ei kuitenkaan halua demonisoida salakuljettajia. Osa heistä ottaa isoja riskejä ja tekee tappiota auttaessaan siirtolaisia ylittämään rajoja.

Khosravi itse päätyi Intiassa asuneen salakuljettajan avulla Ruotsiin vuonna 1988. Hän ei tiennyt maasta mitään. Jos hän olisi matkustanut hieman aikaisemmin tai myöhemmin, reitti olisi vienyt Alankomaihin.

Rajat vaativat
omat rituaalinsa

Ruotsin-matkaansa varten Khosravi tarkkaili Delhin turisteja ja opetteli elehtimään ja pukeutumaan turistien tavoin.

– Opettelu on osa näytelmää. Rajojen ylittäminen vaatii rituaaleja, Khosravi selittää.

Siirtolaisen matkan onnistuminen voi riippua siitä, näyttääkö itsevarmalta vai hermostuneelta, tärisevätkö kädet, onko jalassa minihame vai farkut, pälyileekö katse ja paljastaako aksentti.

Siirtolaisuus vaatii paljon taitoja. Rajoja paperittomana ylittävien ihmisten on oltava älykkäitä, voimakkaita ja sosiaalisia.

– Minusta tuntui, että olen kykenevä ihminen, kun selvisin niin monesta rajasta ja maasta ilman papereita.

– Mutta kun menin Ruotsiin, minut laitettiin pakolaisleiriin enkä voinut edes matkustaa bussilla kaupunkiin. Tämä on osa pakolaisuutta: sinusta tehdään kyvytön ja paikoilleen kiinnitetty.

Fyysisten rajojen ylittäminen oli helppoa verrattuna näkymättömiin rajoihin ihmisten mielissä, Khosravi sanoo. Hän viittaa ennakkoluuloihin ja stereotypioihin.

Siirtolaistaustainen ihminen kokee näkymättömän rajan työhaastattelussa, yökerhon jonossa tai anoessaan viisumia vanhempien vierailua varten.

Viime vuonna Khosravi luennoi opettajille Tukholmassa. Kun hän oli puhunut tunnin ruotsiksi, opettaja kommentoi yleisöstä, että ”sinä et ole ruotsalainen, koska et puhu ruotsia”.

– Sinä olet täällä, puhut meidän kieltämme ja työskentelet täällä, mutta et ole yksi meistä, Khosravi kuvailee kokemaansa epäluuloa.

Kun Khosravi palaa Ruotsiin ruotsalaisella passillaan, hän joutuu toisinaan todistamaan, että osaa ruotsia ja kuuluu yhteen passinsa kanssa. Valtio, joka myönsi hänelle passin, epäilee jatkuvasti hänen passiaan.

– Passit eivät kuulu meille, vaan me kuulumme passeillemme.

Ikuisen kärsimyksen
ruumiillistuma

Pakolaisleirillä ihmiset opetettiin käyttäytymään pakolaisten tavoin. Maahanmuuttovirkailija sanoi Khosraville, että iranilaiset eivät ole oikeita pakolaisia, koska he pukeutuvat hyvin ja käyvät tanssimassa.

Pakolainen nähdään edelleen henkilönä, joka ei pysty ajattelemaan rationaalisesti tai tekemään hyviä päätöksiä. Heitä kohdellaan kuin lapsia, ja viranomaiset asettavat itsensä vanhempien asemaan.

Khosravin mukaan on tavallista, että asianajaja käskee pakolaisen pukeutumaan tietyllä tavalla, jotta tämä näyttäisi ”uskottavalta”. Joskus viranomainen suosittelee vaihtamaan harrastusta, jotta pakolaisen rooli istuisi paremmin.

Pakolaisen täytyy kärsiä ja osoittaa se syvämietteisellä ilmeellä, vakavuudella, haavoilla ja kauhukertomuksilla. Pakolaisten rooli ikuisen kärsimyksen ruumiillistumina palautuu kauas kristilliseen ikonografiaan, Khosravi sanoo.

Kun googlaa refugee (pakolainen), haku tuo kuvia itkevistä naisista ja lapsista.

Paras pakolainen on itse asiassa kidutukseen kuollut pakolainen. Kukaan ei epäile hänen kärsimyksensä aitoutta.

Suomessa kansalaisuus
yhdistetään rotuun

Syksyllä suomennetussa kirjassaan ”Laiton” matkaaja Khosravi kirjoittaa, kuinka länsimaissa rakennetaan kuvaa machoista muslimimiehistä, joilta sekä muslimimaiden omat naiset että länsimainen sivistys täytyy pelastaa.

Uhkakuvien lisäksi siirtolaisiin kohdistuu epäilyn kulttuuri. Pakolaisia kuulustellaan, kunnes heidän kertomuksistaan löydetään epäjohdonmukaisuuksia, joiden perusteella heidät voidaan karkottaa.

– Kaikkein huolestuttavinta Pohjoismaiden maahanmuuttopolitiikassa on rotuaspekti, Khosravi sanoo.

– Kansalaisuus yhdistetään edelleen rotuun ja stereotyyppiin siitä, kuka on ruotsalainen tai suomalainen. Se on edelleen valkoihoinen blondi.

– Samaa ongelmaa ei ole Ranskassa, Englannissa tai Yhdysvalloissa. Yhteys ihonvärin ja kansalaisuuden välillä pitäisi kyseenalaistaa.

Khosravi on pakolaiseksi lähtemisen jälkeen joutunut ryöstetyksi, huijatuksi, kadulle ja lopulta ammutuksi. Miten pakolainen pysyy järjissään epävarmuuden ja etäisyyden sekasorrossa?

– En voisi tehdä sitä matkaa uudestaan. Silloin olin nuori. En tiedä, Khosravi naurahtaa.

– Oli tärkeä, etten antanut latistaa itseäni uhriksi. Ok, nukuin kadulla, minulla oli paljon ongelmia ja rasisti ampui minua. Älkää kuitenkaan yrittäkö tehdä minusta uhria!