Eräs maailman tunnetuimmista suomalaisista on Tove Jansson (1914–2001). Muumien luojana hänet tunnetaan kaikkialla lempeänä muumimammana, mutta hänen pitkä elämänsä oli täynnä tragiikkaa. Eikä vähiten hänen seksuaalisen historiansa takia.
Janssonin syntymästä tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta. Sen merkeissä taidehistorioitsija ja Kiasman johtajana tunnettu Tuula Karjalainen on kirjoittanut Janssonin elämänkerran, jossa hän ennakkoluulottomasti käsittelee taiteilijan työtä ja elämää.
Jansson piti lähes koko elämänsä ajan itseään ensisijaisesti taidemaalarina, muumikirjat ja sarjakuvat syntyivät ikään kuin taiteen sivutuotteina: ne estivät häntä keskittymästä oikeaan taiteeseen. Vasta myöhemmällä iällään hän alkoi tajuta muumimaailman luomisen olleen hänen suurin elämäntyönsä.
Muumit syntyivät Janssonin mielessä jo talvisodan aikana, mutta ensimmäinen julkaistiin 1945. Kirjat alkoivat saada suosiota Ruotsissa ja myöhemmin Englannissa, mutta niitä alettiin suomentaa vasta 1955.
Tove Janssonin mielenkiintoisista elämänvaiheista ja myös hänen ihmissuhteistaan kerrotaan lisää kirja-arviossa, joka on julkaistu perjantaina 22. marraskuuta ilmestyneessä Kansan Uutisten Viikkolehdessä. Lehden näköisversio löytyy nyt myös löytyy myös Lehtiluukusta.