Pintaa syvemmältä
Syyriassa ja Irakissa toimiva, al-Qaidaan kuuluva ääri-islamistinen ISIS-järjestö (Irakin ja Levantin islamilainen valtio) joutui pari viikkoa sitten vetäytymään Syyrian rannikkoseuduilta, kun jonkin verran maltillisemmat islamistiryhmät liittoutuivat heitä vastaan. ISIS keskitti sen sijaan joukkonsa koilliseen Raqqan maakuntaan, jossa ryhdyttiin vaatimaan uskonnollisten lakien tiukkaa noudattamista.
Raqqan kaupungin kaduilla kuulutettiin maanantaina säädöksiä, joiden mukaan naisten on pukeuduttava kasvot peittävään huntuun ja maahan ulottuvaan kaapuun sekä hansikkaisiin, he eivät saa korottaa ääntään kaduilla eivätkä liikkua ulkona myöhään ilman miehen seuraa.
Musiikkia tai laulua ei sallita autoissa, pidoissa, kaupoissa eikä yleisillä paikoilla eikä kauppojen ikkunoissa saa pitää miesten ja naisten valokuvia. Tupakan myynti kielletään. Kaupat on suljettava kymmenen minuuttia ennen rukoushetkien alkua ja pidettävä suljettuina niiden aikana.
Turkin aseapua epäillään menevän ääriryhmille.
Määräyksiä perusteltiin uskonnollisella lailla, sharialla. Irakin ja Syyrian sodilla on uskonnolliset ulottuvuutensa ja ne näkyvät yhä selvemmin. Tämä ilmenee varsinkin sunniryhmien keskuudessa – useat niistä ajavat maallisen vallan korvaamista uskonnollisella sekä kalifaatin perustamista yli nykyisten valtiollisten rajojen. Näiden salafistiryhmien kannatus on kasvanut Syyrian sodan myötä.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että vastakkaisuudet olisivat pohjimmiltaan uskonnollisia. Aktiivisimmat salafistit haluavat kyllä – Afganistanin talebanien tapaan – laajentaa ja syventää sunni-islamin vaikutusta ja valtaa, mutta shiiaryhmien kohdalla on kyse lähinnä saavutetun aseman puolustamisesta.
Syyrian alaviittilahko uskoo esimerkiksi kyllä, että profeetta Muhammedin vävy Ali olisi ollut islamin oikea johtaja profeetan kuoleman jälkeen, ja lahko liitetään tämän vuoksi shiia-islamiin.
Mutta monet shiialaisetkin pitävät alaviitteja kerettiläisinä. Syyrian presidenttinä vuosina 1971–2000 toiminut alaviitti Hafez al-Assad johti korostetun maallista hallintoa – hyvin ymmärrettävää siitäkin syystä, että alaviitit muodostavat vain noin 10 prosenttia Syyrian väestöstä.
Alaviitteja on kuitenkin paljon maan asevoimissa ja Hafez rakensi hallinto- ja valvontakoneistonsa heidän varaansa. Hänen poikansa ja seuraajansa Bašar al-Assad peri tämän koneiston. Syyrian alaviiteilla on siis kaikki syyt – poliittiset, taloudelliset ja uskonnolliset – puolustaa nykyhallintoa sunnikapinallisia vastaan.
Joidenkin tarkkailijoiden mielestä puhuminen lahkojen sodasta Lähi-idässä on liioiteltua, ainakin shiiojen kohdalla (kiihkeimpien sunniryhmien kohdalla voi kyllä perustellusti puhua hyökkäyssodasta).
Mutta vaikka shiiat eivät pyrikään laajentamaan vaikutusvaltansa, heillä on täysi syy puolustaa nykytilannetta. Syyriassahan hallituksen vastaisella liikehdinnällä ei alunperin ollut uskontoon pohjautuvia vaikuttimia, mutta vähitellen ja yhä vahvemmin salafistit, ja varsinkin al-Qaidan mukanaan tuomat ulkomaiset taistelijat, ovat ajankohtaistaneet tämän teeman.
Tähän liittyy myös aluepoliittinen ulottuvuus. Libanonissa shiialiike Hizbollah on vaikutusvaltainen tekijä, jota Iran on tukenut. Al-Assadin Syyria on tässä ollut välittävänä lenkkinä – näin on muodostunut idästä länteen kulkeva shiia-akseli Iran-Syyria-Libanon.
Tämä on suuresti häirinnyt sunni-islamin paljon vahvempia, rikkaampia ja vaikutusvaltaisempia maita: Turkkia, Saudi-Arabiaa ja Persianlahden pieniä mutta öljyrikkaita sheikkikuntia. Sunni-akseli pohjoisesta etelään ei ole kovin vankka, mutta kahden akselin leikkauspisteessä Syyriassa päämäärä tuntuu olevan sama: avustaa sunnivallan luomisessa.
Saudi-Arabialle tämä ei ole mikään ongelma, maan johto ei katso olevansa kenellekään tilivelvollinen ja se onkin rahoittanut toimintaa Syyriassa.
Turkissa tilanne on toinen, ja Recep Tayyip Erdoğanin hallitusta syytetään, paitsi Syyrian salafistien toiminnan sallimisesta Turkin alueella, myös suoranaisesta aseavusta joillekin tällaisille ryhmille.
Nyt tammikuussa on paljastunut useiden ase- ja ammuslastissa olleiden turkkilaisten rekkojen ylittäneen rajan Syyriaan. Poliisi ei ole saanut tutkia tai estää niitä, koska Turkin salainen palvelu MIT on vastuussa niistä. Koska nämä kuljetukset on leimattu valtiosalaisuudeksi, monet epäilevät aseiden menevän ääriryhmille.
Turkin kohdalla tilanteen tekee hankalaksi myös maan oman aleviittiväestön suhtautuminen Syyrian tilanteeseen. Aleviitit ovat tavallaan alaviittien serkkuja. Heillekin Ali on tärkeä, mutta joitakin uskontoon liittyviä eroja ryhmien välillä on.
Pitkän aikaa on tuntunut siltä, että Turkin aleviitit olisivat alistuneet syrjittyyn asemaansa. Kun armeijan tukemat ja maallista politiikkaa noudattaneet kemalistit menettivät vuosituhannen vaihteen liepeillä valtansa sunnimuslimien AKP:lle, tilanne muuttui ja aleviitit ovat ryhtyneet vaatimaan asemansa parantamista. On myös käynyt ilmi, että he edelleenkin ovat katkeria ensimmäisen sunnihallitsijan 1600-luvun alussa johtamista aleviittien joukkomurhista – kansakuntien muisti voi olla pitkä!
Nyt monet aleviitit tukevat alaviitteja rajan eteläpuolella ja arvostelevat AKP:n hallituksen Syyria-politiikkaa.
Lähi-idän tilanteeseen liittyy niin monta erilaista poliittista, uskonnollista ja etnistä tekijää, ettei ole ihme, jos lännessä ei aina oikein ymmärretä, mistä on kysymys.
uutiskirje 
