Mitä tarkoittaa rakenne?

Rakennepakettikeskustelu tuli ja meni. Yksi asia jäi vaivaamaan: mitä tarkoittaa ”rakenne”?

Tämän verran on selvää: tavallaan kaikki tietävät, että taantumassa pitäisi elvyttää. Toisaalta hallituksen enemmistö haluaa leikkauksia. Niinpä yritetään leikata välittömästi ja viiveellä. Kun kukaan ei tiedä miten tämä tehdään, tehdään ihan vaan politiikkaa.

Rakennepakettia lukiessa tulee selväksi, ettei se perustu mihinkään yksiselitteiseen käsitykseen ”rakenteellisen” merkityksestä. Ohjelmassa on sikin sokin leikkauksia, tehostamista, työn tarjontaan liittyviä toimia, ja kasa ihan hyviä uudistuksia. Yhtä hyvin koko hallitusohjelman voisi nimetä ”rakennepoliittiseksi ohjelmaksi”.

Taustalla on toki aivan järkevä huoli siitä, miten julkisen talouden jälleenrahoituskyky säilyy. Mutta politiikan pitäisi vasta alkaa tästä.

Kukaan ei pysty ennustamaan talouden kehitystä edes suuntaa-antavasti parinkymmenen vuoden tähtäimellä. Periaatteessa mikä tahansa yhteiskuntapoliittinen toimenpide vaikuttaa julkisen talouden rahoitusasemaan ajan saatossa jotenkin. Politiikka on sitä, mikä analyysi näyttää uskottavimmalta tämän epävarmuuden keskellä.

Tietääkseni vasemmistolla ja oikeistolla on erilainen käsitys siitä, minkälaiset toimet edistävät valtion jälleenrahoituskykyä keskipitkällä aikavälillä. Vasemmisto on kannattanut esimerkiksi valtiontalouden liikkumatilan kasvattamista, julkisia investointeja, veropohjan laajentamista ja veronkierron estämistä, sekä ennaltaehkäiseviin palveluihin investoimista.

Haasteena on politiikan julkisuus: nämä vaatimukset eivät näyttäydy ”rakennepoliittisina” kysymyksinä. Kuitenkin ne ovat nimenomaan vastauksia kysymykseen julkisen talouden jälleenrahoitusasemasta, mikä on julkilausuttu syy puhua ”rakennepolitiikasta” ylipäänsä.

Mikäli omia vastauksia julkistalouden kestävyyteen ei onnistuta esittämään tässä kehyksessä, politiikasta tulee hyvin vaikeaa.

Rakennepaketin käsittelyn aikaan julkinen keskustelu jäsentyi pitkälti hallituskysymyksen ympärille. Vasemmiston ongelma näyttäytyi ”vastuun” ja ”periaatteiden” välisenä tuskailuna. Tämä antoi kaikupohjaa oikeiston analyysille, jonka mukaan julkisen talouden kestävyys edellyttää leikkauksia.

Vasemmisto kyllä esittää vaatimuksiaan, mutta ne kehystyvät esimerkiksi oikeudenmukaisuuden kontekstiin, harvemmin vastauksena Suomen talouden ongelmiin. Tai toisin sanoen: oikeiston ideologista valtaa osoittaa se, että vaikkapa veroparatiisien sulkeminen tai elvyttävät investoinnit olisivat näyttäneet rakennekeskustelussa puheenaiheen vaihtamiselta.

Jos talouden perusongelma jäsentyy julkisuudessa akselilla vastuulliset leikkaukset-periaatteelliset torjunnat, oikeisto on voittanut riippumatta siitä, miten hyvin leikkausten torjunnoissa lopulta onnistutaan – vaikka ilmeisesti siinä nyt onnistuttiinkin yllättävänkin hyvin.

Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja.