Kuntauudistus on monelle kirosana. Toisille se taas kertoo siitä, että entisiin rakenteisiin ei ole mahdollisuutta tai varaa jumittua. Erityisen hermostuneita ovat olleet keskustalaiset, jotka nyt virittelevät välikysymystä hallitukselle heti, kun eduskunta palaa lomiltaan. Erityisesti keskustalaisten hampaissa ovat mahdolliset pakkoliitokset.
Keskustan kelkkaan on lähdössä muukin oppositio. Koko oppositio haukkuu hallitusta toimimattomuudesta ja niin kunta- kuin sote-uudistuksenkin epäonnistumisesta. Keskustan kiukun voi tulkita tyypilliseksi opposition retoriikaksi, johon sillä tietenkin on täysi oikeus ja demokratiassa jopa suoranainen velvollisuus. Palopuheet kaipaisivat tietenkin myös konkreettisia vaihtoehtoja, jotta ne olisivat uskottavia.
Kuntauudistus on kieltämättä vaikea ja hankalakin projekti, sillä niin paljon on jätetty tekemättä menneiden vuosien aikana. Kertarysäyksellä rakenteiden kuntoon saaminen ja ennen muuta kaikkien kansalaisten peruspalvelujen turvaaminen ei välttämättä edes onnistu.
Eri puolilla maata kuntapäättäjät askartelevat näiden asioiden parissa jatkuvasti. Viimeisin osoitus aidosta muutoshalusta on tiistaina Tampereella esitelty uusi malli, jota toteutettaisiin Pirkanmaalla. Tuossa mallissa haetaan pitkälle meneviä yhteistoimintakuvioita demokraattista päätöksentekoa kuitenkaan loukkaamatta. Tähän selvitysmies Rauno Saaren valmistelemaan seutukaupunkimalliin on syytä perehtyä tarkasti – myös oppositiossa. Pirkanmaalaiset kuntapäättäjät puoluekannasta riippumatta suhtautuvat myönteisesti Saaren malliin, joka vielä vaatinee lisäpohdintaa ja jatkojalostusta.
Tampereen seutukuntamalli ei ole ristiriidassa hallituksen kuntauudistushankkeen kanssa. Itse asiassa se toteuttaa juuri niitä periaatteita, jotka ovat asetettu kuntauudistuksen lähtökohdiksi. Kansalaiset voivat vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon edelleen omassa nykyisessä kunnassaan, mutta suurista seudullisista asioista kuten maankäytön yleissuunnittelusta, vesihuollosta tai toisen asteen koulutuksesta päätettäisiin isommilla hartioilla ottaen huomioon seudulliset tarpeet.
Kaksitasoisessa seutukaupunkimallissa eniten kysymyksiä herättää rahojen kulku eli kuka kerää verot sekä maksut ja miten niiden tuotto jaetaan.
Saaren esittelemä Tampereen seudun malli ei ehkä käy esimerkiksi muille kaupunkiseuduille, mutta se antaa niillekin hyvän eväitä jatkokeskusteluihin. Käyttökelpoisia ratkaisuja löytyy, kun asioihin paneudutaan ennakkoluulottomasti ja unohdetaan edes hetkeksi puoluepisteiden keruu.
uutiskirje 
