Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaihtoi johtoaan ja sai aikaan pienen mediamylläkän, jota voi verrata myrskyyn vesilasissa. Vaihdoksella voi toki olla isojakin vaikutuksia niin puolueen eduskuntatyöhön kuin muuhunkin toimintaan.
Uuden ryhmäjohtajan Jari Lindströmin mukaan toimintaan tulee nyt lisää ketteryyttä. Kovin tarkasti hän ei tosin määritellyt, mitä ketteryys tarkoittaa. Siinä saattoi aistia pikkupiikin jopa puheenjohtaja Timo Soinin suuntaan eli uusi ryhmäjohto ei enää automaattisesti odotakaan puheenjohtajan kannanottoa ennen kuin lausuu mietteensä julki. Kun mahdollisille haastajille tulee rohkeutta lisää, niin kohta Soini ei enää olekaan itsestään selvä johtohahmo.
Yhdysvalloista käsin ryhmän toimia seurannut Soini kasvatti Ylen haastattelussa uuden ryhmyrin paineita toteamalla, että keskiviikkona eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa Lindströmillä on mahdollisuus ”näyttää kyntensä”.
Monet perussuomalaisten vastustajat arvelevat – ja jopa toivovat, että erilaisiin nimittelyihin johtanut valtataistelu kiihdyttäisi puolueen hajoamista. Näin saattaa käydäkin. Puolueen hajoamisprosessi on ollut hitaasti menossa jo pitkään. Yksi kansanedustaja on erotettu ryhmästä ja monissa kunnissa valtuustoryhmät ovat hajonneet kun perussuomalaisina valittuja valtuutettuja on loikkinut toisiin puolueisiin.
Perussuomalaisten peruskannatus on kuitenkin tällä hetkellä niin vankka, että puolue sinnittelee puheenjohtajansa luotsaamana ainakin suurin piirtein kasassa seuraaviin eduskuntavaaleihin, joiden jälkeen Soini haluaa viedä puolueensa hallituksen. Jos näin käy, voi vain arvailla, mitä sen jälkeen tapahtuu.
Lindström on lakkautetun paperitehtaan pääluottamusmies ja hyvin perillä duunarin arjesta. Hänen valintansa on nähty myös taktisena vastavetona sille, että ammattiliitto Pron puheenjohtaja Antti Rinne lähti tavoittelemaan SDP:n puheenjohtajan paikkaa.
Tiettyä syy ja seuraus -yhteyttä Lindströmin selvänumeroisessa voitossa onkin nähtävissä. Molemmat kalastelevat samoilla mielikuvien vesillä. Demarien duunarisiipeähän on valunut viime vuosina runsain mitoin perussuomalaisten kannattajiksi.