Se toi häikäiseväksi oopperalaulajaksi ja karismaattiseksi tulkitsijaksi pitkän ja vaiheikkaan uransa aikana kehkeytyneen, hienoa kansainvälistä uraa tekevän, sopraano Karita Mattilan esiintymään Suomeen.
Hänen valovoimaisuutensa aiheutti kuhinaa lippuluukuilla, ja esitykset myytiin loppuun hetkessä. Yksittäisiä lippuja kannattaa toki kysellä edelleen, ellei ehtinyt ostoryntäykseen. Mattila nimittäin lunastaa monin verroin odotukset, ja erinomaisia ovat esityksen muutkin solistit. Roolitus on kaikin puolin huippuluokkaa.
Mikäli oopperalta kaipaa kaikinpuolista loisteliaisuutta ja kontekstiin sopivaa jylhää tarinaa ja elävää dramatiikkaa, niin Jenufa on pettymys. Se on aivan toisella, emotionaalisella ja musiikillisella kontekstillaan syvästi koskettava ja kaunis ”maalaishenkinen” ooppera.
Jenufan surumielisen, lähes ahdistavan, Gabriela Preissován (1862–1946) realistiseen näytelmään perustuvan libreton tapahtumat sijoittuvat syrjäiseen maalaiskylään.
Kuin Canthin Anna-Liisa
Riipaiseva tarina kuvaa kaunistelemattomasti ahdasmielisyyttä, petturuutta ja torjuttua rakkautta karmaisevine lapsen murhineen. Teoksen vertautuminen Minna Canthin Anna-Liisaan tulee ensimmäisenä mieleen.
Molemmissa on se tavallinen tarina raskaaksi saatetusta, viattomasta maalaistytöstä ahdasmielisessä ympäristössä. Anna-Liisa surmaa itse lapsensa, Jenufassa tapahtumien kulku on vielä traagisempi.
”Ehkei monen ihanne, mutta ah, niin monen kaltainen”, Mattila luonnehtii tätä mieleistään oopperaa. ”Jokainen sävel on täynnä sisäistä paloa, jokainen aihe ilmaisee suurinta onnea, syvintä murhetta, ahdistusta, toivoa tai uhmaa, jokainen melodian kaarre kertoo tarinaa. Pieniä vivahteita sädehtivästä kudoksesta kasvaa kokonaisuus, joka vie kuulijan mukanaan vastustamattomasti”, hän hehkuttaa. Ja on oikeassa.
Mattila on esittänyt Jenufan nimiroolia menestyksekkäästi maailmalla, joten hänen tulkintansa on vuosien mittaan hioutunut syvälliseksi ja laulunsa kaikin puolin moitteettomaksi, sanalla sanoen loisteliaaksi.
Vitaali ja sensuelli heittäytyjä
Mattila on näyttämöllisesti erinomainen esiintyjä, vitaalinen ja sensuelli heittäytyjä. Soile Isokoski sukeutui rohkeasti nuoreksi geishaksi Tampereen oopperan viime vuoden Madame Butterfly-oopperassa, ja selvisi kunnialla, eritoten kauniin äänensä ansiosta. Samaa voi sanoa Mattilasta Jenufan roolissa. Ohjaus vain kärsii hänen liiallisesta karrikoimisestaan nuoren tytön rooliin. Mattila onkin ilmoittanut, että haluaa näiden esitysten jälkeen siirtyä laulamaan Jenufan äitipuolen, Kostelničkan osaa.
Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä kittanaan pikkutytön mekkoon sonnustaneena, neitsyytensä menettäneenä pellavapäänä hän ei saa mahdollisuutta nousta täyteen näyttämölliseen loistoonsa sensuellismista puhumattakaan. Puvustus ja lavastus ovat Kansallisoopperan esityksen heikoimmat lenkit. Mutta, mitä niissä menetetään, se monin verroin upeassa laulamisessa voitetaan.
Ensimmäisen kohtauksen lavastus taustalla lainehtivine viljavainioineen on pelkistyneisyydessään kaunis ja tarinaa tukeva. Toisen näytöksen suuri kivenmöhkäle ja seuraavien stalkermaiset kiviröykkiöt symboloinevat päähenkilöiden sielunmaisemia ja maalaiskylän idyllin särkymistä, mutta rumia ne ovat ja liiankin osoittelevia.
Viimeisen näytöksen surupuvut, nekin jotenkin niin koketeerattuja, kuin seurojentalon näyttämöllä. Ja siellähän tavallaan esityksessä olaankin.
Tämä selittynee sillä, että huippuunsa pelkistetty, lähinnä sosialistista realismia edustava, esitys on alun perin tuotettu Hampurin valtionoopperalle. Kansallisoopperan produktio olisi kaivannut uudistamista, ettei se olisi jäänyt vain musiikin varaan, onhan ooppera kuitenkin aina kokonaistaideteos.
Kansanmusiikilla kuorrutettua oopperaa
Jenufan musiikki on kiehtovaa, tšekkiläisellä kansanmusiikilla kuorrutettua kansallisromanttista, harmonista ja rikassointista kauniine aarioineen. Jakub Hrušan johtama Kansallisoopperan orkesteri soitti tarkasti ja sävykkäästi eläytyen tarinan tunnelmiin.
Mattilan lisäksi, äitipuoli Kostelničkan rankan roolin esittävä, sopraano Päivi Nisula lauloi upeasti. Ja laulutaiteensa huipulla olivat myös molemmat tenorit.
Ristiriitaisen Lacan roolin tulkitsi erinomaisesti esiintyvä ja laulava Jorma Silvasti, joka mustasukkaisuuden puuskassaan oopperan alkumetreillä runtelee Jenufan kauniit kasvot. Ja lopulta saa hänet omakseen. Jenufan himoitsema, kunnollisuudellaan rehvasteleva Jyrki Anttila Števana osoittautuu varsinaiseksi retkuksi. Häntä on ilo kuunnella ja katsella.
Kansallisoopperan Jenufa on riipaiseva esitys, joka tarjoaa suurta musiikillista nautintoa ja saa myötäelämään erityisesti Jenufan kohtalonkierrettä vahvan emotionaalisesti
Suomen kansallisooppera: Leoš Janáčekin ooppera Jenufa.Musiikinjohto Jakub Hruša, ohjaus Olivier Tambosi, lavastus ja puvut Frank Philipp Schlössmann. Rooleissa: Karita Mattila, Päivi Nisula, Sari Nordqvist, Jorma Silvasti ja Jyrki Anttila.
uutiskirje 
