– Mitään niin kaunista kuin meidän Figaromme ei ole Tampereella nähty koskaan. Puhumattakaan yllätyksistä, Tampereen oopperalle Mozartin Figaron häät ohjaava Tuomas Parkkinen hehkuttaa.
Hänen mielestään tämä, juuri ennen Ranskan vallankumousta ilmestynyt, ilkikurinen Figaron häät on täydellinen ooppera.
Se on hauska, parodinen kertomus hääpäivästä, jolloin kaikki ei suju aivan suunnitelmien mukaisesti, ryyditettynä Mozartin ihanalla, kekseliäällä musiikilla.
Mutta, voiko 1700-luvulle sijoittuvan, koomisen oopperan tarina puhutella aikamme katsojia?
– Figaron häiden suurena teemana on avioliitto ja ylipäätään miehen ja naisen suhteen problematiikka iloineen ja suruineen. Vaikka aika muuttuu, ihmiset eivät ole muuttuneet juuri lainkaan sitten 1700-luvun, Parkkinen tähdentää.
Valtapeliä ja luokkaeroja
Pierre-Augustin Caron de Beaumarchaisin, terävää yhteiskunnallisen hierarkian kritiikkiä suoltavaan näytelmään perustuva, Lorenzo da Ponten hieman kaunistelemaan librettoon tukeutuva ooppera ilmestyi aikana, jolloin yhteiskunnalliset ongelmat kärjistyivät.
Libretto on hyvin teatraalinen, eikä juurikaan johdattele pintaa syvemmälle.
Suhdepelin sokkeloissa jylläävässä esityksessä on kysymys valtapelistä ja luokkaeroista.
Vääristä valinnoista ja uskottomuudesta, joiden tuoksinassa juonittelu on tärkeämpää kuin rakkaus. Siitähän nyky-yhteiskunnassakin on kysymys luokkaerojen kasvaessa.
– Figaron häissä nauretaan valtaapitäville, aviokriisissään kiemurtelevan kreivin välityksellä. Lähes ainahan taideteoksissa on yhteiskunnallista, valtarakenteita horjuttavaa vastakkainasettelua, Parkkinen toteaa.
– Tänä päivänä Figaron häiden kreivi markkeeraa hävytöntä, huonosti käyttäytyvää pomoa, jonka alaiset ovat hädissään työpaikkojensa säilymisestä.
– Oopperan juoni on erittäin hyvä, vahva, syvä ja selkeä tarina. Siinä on valtava määrä, mitä uskomattomampia käänteitä. Asetelmat vaihtuvat, ja mattoa vedetään jalkojen alta tuon tuostakin, kuten kunnon komediassa pitääkin. Ja väkeä riittää. Näyttämöllä häärii peräti 11 roolihenkilöä ja kuorolaiset.
Suurta epookkia
Parkkinen on innoissaan, että on päässyt ohjaamaan suurta epookkia.
– Esityksessä on mukana kaikki kaunis, pompöösi ja makeahko, joka tuon ajan tyyliin kuuluu visuaalisesti. Mutta, roolit näytellään modernisti, jolloin syntyy kiinnostava kahden eri aikakauden ihmiskäsityksen synteesi, jonka toivoisin puhuttelevan katsojia.
Parkkinen on lumoutunut Hannu Lindholmin höyhenenvalkeasta lavastuksesta ja Tuomas Lampisen puvustuksesta. Upeisiin pukuihin on vyörytetty kilometreittäin tylliä, taftia ja silkkisamettia.
Rooli oikeissa käsissä
Solisteiksi on rekrytoitu heterogeeninen kansainvälinen kaarti.
– Olen tavattoman tyytyväinen roolitukseen. Meillä on tarjolla nuorta nälkää, kansainvälisyyttä ja suomalaisuutta. Kaikki ovat oikean ikäisissä ja heille sopivissa rooleissa. Kreivittären osaa esittävä eteläafrikkalainen Kelebogile Pearl Besong laulaa kuin enkeli, ja kreivinä nähtävä brittiläinen Mark Stone hallitsee suvereenisti komedianäyttelemisen. Pääparina on Suomen valovoimaisimmat nuoret laulajat Marjukka Tepponen ja Mika Kares.
Kapellimestarina on pitkän linjan, tinkimätön Mozart-spesialisti Roy Goodman, joka jättää jäähyväiset oopperakapellimestarin työlleen Tampereen produktion myötä.
Tuomas Parkkinen on kunnostautunut oopperan ja musiikkiteatterin ohjaajana.
– Kyllä se on musiikki, joka tässä työssä kiehtoo eniten. Sillä kaikista taidemuodoista juuri musiikki vaikuttaa voimakkaimmin ihmisen tunteisiin. Taidekäsitykseni lähtee siitä, että teatterin ja oopperan tekijöiden tärkein tehtävä on herättää aitoja tunteita. Taide, joka ei kosketa ei ole minkään arvoista.
Hän korostaa, että ooppera on kaikkien seitsemän taiteen synteesi.
– Ihmiseltä, joka ei koskaan käy oopperassa jää puuttumaan yksi ihmisnerouden hienoimpia saavutuksia. Hyvin esitetty ooppera on yksi hienoimpia kokemuksia, mitä ihminen voi elämänsä aikana kokea, Tuomas Parkkinen vakuuttaa.
En väitä vastaan.
Tampereen oopperan Figaron häiden ensi-ilta la 15.2. klo 15.00 Tampere-talossa. Esityksiä on kaikkiaan kuusi.
uutiskirje 
