Toimittaja Glenn Greenwald kertoo uudessa kirjassaan, miten tietovuotaja Edward Snowdenin paljastukset Yhdysvaltain tiedustelusta vajaa vuosi sitten tulivat julkisuuteen. Greenwaldin kirja Edward Snowden – ei pakopaikkaa julkaistiin tänään tiistaina maailmanlaajuisesti, myös suomeksi.
Greenwald aloittaa tarinan joulukuun 1. päivästä 2012, jolloin hän sai ensimmäisen kerran sähköpostia henkilöltä, joka myöhemmin osoittautui Snowdeniksi. Kirjoittaja pyysi Greenwaldia asentamaan tietokoneeseensa salakirjoitusohjelman, jotta hänelle voisi lähettää luottamuksellisia viestejä.
Greenwald tunnustaa, että hän oli lähellä missata koko vuosikymmenen skuupin. Hänelle tuli tutkivana toimittajana usein viestejä ”kovista paljastuksista”, mutta usein ne osoittautuivat pelkiksi tussahduksiksi.
Snowdenia on vaikea demonisoida väittämällä häntä epävakaaksi tai naiiviksi.
Greenwald ei suhtautunut aivan välinpitämättömästi nimimerkillä Cincinnatus esiintyneeseen salaperäiseen viestittelijään, mutta ei saanut kuitenkaan aikaiseksi kunnon suojausohjelmien asentamista koneelleen.
Kului kuukausia, ja toisessa päässä alkoi ilmetä lievää tuskastumista. Todella vakavasti Greenwald alkoi suhtautua asiaan vasta huhtikuussa 2013 tavattuaan dokumenttiohjaaja Laura Poitrasin, jonka kanssa hän oli tehnyt ennenkin yhteistyötä. Myös Poitras oli saanut viestejä.
Tästä alkoi kiihtyvä tapahtumaketju, jonka seurauksena Greenwald ja Poitras matkustivat kesäkuun alussa Hongkongiin tapaamaan Snowdenia.
Greenwald kirjoittaa, että hänen ensimmäinen reaktionsa oli epäusko. Hän oli saanut Snowdenilta näytteeksi parikymmentä asiakirjaa, mutta saattoiko tuo ikäistäänkin nuoremman näköinen henkilö – Snowden oli tuolloin 29-vuotias – todella olla hurjien paljastusten takana?
Ei mikään tusinanörtti
Ensimmäinen keskustelu kesti viisi tuntia, ja sen aikana Greenwald vakuuttui, että Snowden todella oli sitä mitä hän väitti olevansa. Greenwald oli tekstien kypsyyden ja harkitsevaisuuden perusteella arvellut, että vuotaja on ehkä 50- tai 60-vuotias, urallaan korkealla oleva tiedustelumies.
Greenwald haluaa oikaista sen väärinkäsityksen, että Snowden olisi kuka tahansa finninaamainen nörtti, joka sattumalta oli saanut tärkeitä asiakirjoja.
Snowden oli tietokonetaidoiltaan niin hyvä, että hän oli noussut nopeasti korkealle tasolle kybersodankäynnin hierarkiassa. Snowdenin tehtävät vaativat sitä, että hänellä oli pääsy asiakirjoihin, jotka edellyttivät korkeaa turvaluokitusta.
Snowden oli jo vuonna 2008 päässyt CIA:n palkkalistoilla avustamaan Yhdysvaltain presidenttiä Naton huippukokouksessa Romaniassa. Hän kertoi, että tuolloin hän näki salaisia asiakirjoja, joista osa oli ”todella pahoja”.
Tuolloin Snowden ryhtyi ensimmäisen kerran epäilemään. Hän kertoi ”alkaneensa ymmärtää, että maani toimi maailmalla aivan toisin kuin minulle oli kerrottu”.
Täysin harkittua
Snowden oli harkinnut tietovuotajaksi ryhtymistä jo talvella 2008–2009, mutta hän ajatteli odottaa, josko uusi presidentti Barack Obama toisi parannusta asioihin. ”Sitten kävi kuitenkin selväksi, ettei Obama ainoastaan jatkanut vaan monissa tapauksissa vielä pahensi väärinkäytöksiä”, Snowden kertoi Greenwaldille.
Greenwaldin mukaan Snowden oli suunnitellut vuotonsa huolellisesti harkiten ja täysin tietoisena siitä, että paljastuksista voi koitua hänelle erittäin vakavia seurauksia.
Greenwald toteaa, että tietovuotajan tekojen vaikutus on sitä suurempi, mitä vaikeampi hallituksen on häntä demonisoida. Kaksi yleisintä demonisoinnin tapaa, väitteet epävakaudesta tai naiiviudesta, eivät selvästikään toimisi Snowdenin tapauksessa.
Snowden kertoi tekojensa motiiviksi sen, että ihmisillä on oikeus tietää, miten heidän yksityisyyttään romutetaan.
Mediakritiikkiä
Greenwald pohtii luistavasti kirjoitetussa kirjassaan myös Snowdenin toiminnan merkitystä ja esittää tiukkaa mediakritiikkiä. Hän kuvailee, miten suuret amerikkalaislehdet – kuten joitakin Snowdenin asiakirjoja saanut The Washington Post – toimivat paljastuksia tehdessäänkin siten, että hallitus pääsisi mahdollisimman vähällä.
Greenwald tekee myös joitakin uusia paljastuksia Snowdenin asiakirjojen pohjalta, esimerkiksi sen, miten lentokoneissa käytettäviä internet-yhteyksiä voidaan vakoilla. Näitä satelliittien kautta kulkevia yhteyksiä on pidetty vaikeina murtaa.
Snowden kertoi Greenwaldille pelkäävänsä vain yhtä asiaa, sitä ”että ihmiset näkevät nämä asiakirjat ja kohauttavat hartioitaan, sanovat ’no kyllähän me tätä ounastelimme, mutta mitä sitten’. Pelkään vain sitä, että panen koko elämäni alttiiksi turhan takia.”
Glenn Greenwald: Edward Snowden – ei pakopaikkaa. Gummerus 2014. Suomentanut Tero Valkonen. 333 sivua.
uutiskirje 
