Pintaa syvemmältä
Thomas Piketty on epätodennäköinen hahmo: ranskalainen taloustieteilijä, jonka amerikkalaiset kutsuvat luokseen kertomaan, kuinka tuloerojen melkein räjähdysmäinen kasvu voitaisiin pysäyttää.
Harva sitä olisi uskonut, mutta näin kuitenkin tapahtui: 42-vuotias Piketty otettiin huhtikuisella pikavierailulla vastaan kuin rokkitähti. Hän kävi esittelemässä kirjaansa Pääoma 21:llä vuosisadalla, mutta hän tapasi saman tien Yhdysvaltain valtiovarainministeri Jacob Lewin Washingtonissa, jossa hän myös puhui presidentti Barack Obaman Talousneuvonantajien neuvostolle ja luennoi Kansainvälisessä valuuttarahastossa. Sieltä hän jatkoi New Yorkiin, jossa hän esiintyi YK:ssa ja osallistui loppuunmyytyyn keskusteluun taloustieteen Nobel-palkinnon saajien Joseph Stiglitzin ja Paul Krugmanin kanssa.
Nämä kaksi, ja Bill Clintonin työministeri Robert Reich kolmantena, ovat pitkään yrittäneet kääntää Yhdysvaltain talouspolitiikkaa elvyttävään suuntaan. Tavallisten työntekijöiden reaaliansiot ovat jääneet vuoden 1980 tasolle, ja vain ylimpien ryhmien ansiot ovat nousseet, kaikkein ylimmän ryhmän – sen kuuluisan yhden prosentin – huomattavastikin. Ylimmät ryhmät eivät kuluta suhteellisesti yhtä paljon kuin köyhemmät, joten kysyntä on jäänyt pienemmäksi, kuin jos tulonjako olisi tasaisempi.
Piketty on tutkinut verotietoja monesta maasta jopa parinsadan vuoden ajalta.
Mistä tämä jätti-innostus? Julia Ott, joka on New Yorkin New School -yliopiston kapitalismin historian (!) professori, on tulkinnut sen näin: ”Kuusi vuotta finanssikriisin jälkeen ihmiset etsivät jonkinlaista raamattua. Piketty on vastaus kansalaisten keskuudessa vallitsevaan todelliseen tunteeseen, että kaikkea ei ole hoidettu, että meidän pitää nyt arvioida tilannetta, että tarvitsemme suuria ideoita, suuria ehdotuksia, suuria globaaleja ratkaisuja.”
Tässä tilanteessa Pikettyn uudesta kirjasta on siis muodostunut lähes sensaatio. 700-sivuinen kirja myytiin melkein heti loppuun ja se nousi New York Timesin bestseller-kärkeen, missä ei taloustieteen kirjoja ole tapana nähdä. Sitä on ylistetty tai reposteltu melkein kaikissa itseään kunnioittavissa lehdissä. Liberaalit ovat kiittäneet ja oikeistolaiset ovat yrittäneet kiistää Pikettyn johtopäätökset.
Tämä ei ole niin helppoa, koska Piketty on tehnyt perusteellista työtä. Hän on tutkijakumppaniensa kanssa kerännyt verotustietoja monesta maasta ja joissakin tapauksissa jopa parinsadan vuoden ajalta. Hän on näin pystynyt tekemään kattavampia johtopäätöksiä tulonjaon trendeistä kuin kukaan muu aikaisemmin.
Myös paremmin kuin Karl Marx aikoinaan. Kun Pikettyn kirjan nimikin viittaa tähän edeltäjään, häneltä tietenkin kysytään suhdetta Marxiin. Ei hän pidä itseään marxilaisena, eikä hän usko vääjäämättömiin tapahtumaketjuihin, vaan päinvastoin toivoo, että kehitykseen pystyy vaikuttamaan. Mutta kyllä heissä tuntuu olevan myös jotain yhteistä, tapa katsella taloutta yhteiskunnan moottorina, pääomaa korostaen. Piketty onkin yhtä hyvin historian kuin talouden tutkija.
Mihin tulokseen hän on tullut? Lähinnä siihen, että pääomatulot yleensä ovat suuremmat kuin työtulot, mikä johtaa siihen, että pääoma kasvaa ja keskittyy. Tämähän ei sinänsä ole sensaatio, mutta se ei myöskään ole itsestäänselvyys. 1900-luvulla nimittäin ensimmäisestä maailmansodasta lähtien aina 1970-luvulle asti tuloerot ensin kaventuivat, minkä jälkeen pääoma- ja työtulot kehittyivät samaan tahtiin. Tällöin taloustieteessä kehitettiin teoria näiden tulomuotojen harmoniasta.
Pikettyn mukaan tämä johtui kuitenkin poikkeuksellisista oloista. Ensimmäisessä maailmansodassa omaisuudet tuhoutuivat Euroopassa ja aloitettiin tavallaan puhtaalta pöydältä ja myös uuden yhteiskuntakäsityksen merkeissä. Uusi sota ja uusi Saksa muuttivat uudestaan kaiken. Toisen maailmansodan jälkeen hallitukset ryhtyivät jälleenrakennustyöhön, jossa tarvittiin kaikkia ihmisiä ja talouskasvukin oli suurempi kuin normaalioloissa.
Yhdysvalloissa taas suuri lama loi solidaarisen politiikan tarpeen ja Franklin D. Rooseveltin New Deal merkitsikin uutta jakoa. Sitten Ronald Reagan ja Margaret Thatcher ryhtyivät 1980-luvulla vapauttamaan rahan liikkeitä ja rajoittamaan ammattiyhdistysten toimintaa. Muu maailma seurasi enemmän tai vähemmän heidän perässään. Muualla kuin englanninkielisissä maissa eriarvoisuus ei kuitenkaan kasvanut samalla tavalla.
Pikettyn mukaan tämä aikaisempi vaihe oli kuitenkin poikkeus, ja nyt on palattu sääntöön, jossa pääomatulot kasvavat nopeammin kuin työtulot ja eriarvoisuus lisääntyy. Tätä estämään tarvitaan poliittista ohjausta ja poliittista päättäväisyyttä.
Paras lääke olisi hänen mukaansa kansainvälinen pääomavero, joka olisi progressiivinen. Vero olisi asteikon alapäässä vaatimaton, mutta nousisi 5–10 prosenttiin, jos on miljardeista kysymys. Ongelma on kuitenkin sama kuin niin sanotun Tobinin veron kohdalla: miten estää pääoman pakeneminen veroparatiiseihin?
Ensi alkuun Piketty on ehdottanut yhteistä verotusjärjestelmää Euroopan unioniin, ja siinä taas alullepanijoiksi sopisivat Saksa ja Ranska, vanhaan hyvään malliin.
PS. 1. Suomen Pankki järjestää yleisötilaisuuden Pikettyn kirjasta tiistaina 20.5. kello 17.30–18.30 Rahamuseossa, Snellmanink. 2. Juuso Välimäki ja Markus Haavio keskustelevat Erkki Liikasen johdolla.
PS. 2. Seuraavassa Viikkolehdessä julkaistaan laaja Thomas Pikettyn haastattelu.
uutiskirje 