Turun Linnankadun Siwassa maanantaina 7. heinäkuuta käynyt asiakas kertoo olleensa kassajonossa, kun kauppaan astui vanhempi kerjäläisnainen kantaen täyttä pullokassia.
Asiakkaan mukaan kassalla ollut myyjä ”aloitti välittömästi hirveän huudon”: ”Ei ei ei, no no no, if you don’t buy anything, you can’t come in!”
– Kaikki kaupassa olijat tuijotti ihmeissään, kun kassa keskeytti kassatyöt ja säntäsi laittamaan pullonpalautusautomaatin pois päältä, silminnäkijä sanoo.
Niina Lindeman Linnankadun Siwasta kertoo, että kauppa on saanut tapahtumasta palautetta. Työvuorossa ollutta myyjää on ohjeistettu Siwan linjasta ja kerrottu, että hän toimi tilanteessa väärin.
Saako Siwaan palauttaa pulloja, vaikka ei ostaisi mitään?
– Saa. Siitä on ilmeisesti ollut epäselvyyttä henkilökunnan kesken, koska pullonkerääjäporukoille on moneen keskustan alueella olevaan kauppaan porttikielto. Porttikieltojen syynä on hajuhaitta ja se, ettei osteta mitään.
– Meille saa kyllä palauttaa jatkossakin.
Kohdellaanko kerjäläisiä samalla tavalla kuin muitakin asiakkaita?
– Kyllä, näin näkisin.