Mikä erottaa klassiset mies- ja naiskuvataiteilijoiden maailmankuvat? Miestaiteilijat kuvaavat useimmiten toimintaa, suuria ja merkittäviä historiallisia tapahtumia ja aiheita. Naistaiteilijat etenevät syvyyssuunnassa, ulkoinen maailma maisemineen jää sivurooliin toimien eräänlaisena kulissina ja tunnelman luojana. Maisema asettuu henkilöön.
Kautta taiteen historian sitten viime aikoihin naistaiteilijoita on vähätelty Suomessakin. Naistaiteilijoiden teosten laajempi esilletuominen ja taidehistoriallinen tutkimus on voimistunut vasta viime vuosikymmeninä useiden laajojen näyttelyiden ja tutkimusten myötä. Erityismaininnan ansaitsee professori Riitta Konttinen, joka on paneutunut koko uransa ajan suomalaisten naistaiteilijoiden tutkimiseen, koonnut useita näyttelyjä ja kirjoittanut kiinnostavia teoksia.
Hänen viimeisin teoksensa Taiteilijatoveruutta (Siltala 2014) pureutuu eläytyen ”neliapilan” Helene Schjerfbeckin (1862–1946), Maria Wiikin (1853–1928), Helena Westermarckin (1857–1938) ja Ada Thilénin (1852–1933) väliseen elinikäiseen ystävyyteen ja taiteilijatoveruuteen valottaen uusia kiinnostavia näkökulmia heidän elämästään ja taiteestaan. Hän kirjoittaa myös nelikon epäasiallisesta kohtelusta taidepiireissä, ja naisten pinnistelystä taiteen valhallalle.
Hämeenlinnan taidemuseon, kaupungin 375-vuotisjuhlanäyttelynä nähtävä Taiteilijatoveruutta on toteutettu hänen kanssaan.
Näyttely avaa kiehtovia näkökulmaa näiden taiteilijoiden teosten yhtäläisyyksiin ja eroavaisuuksiin teosparien ja muutoinkin samojen aihepiirein kuvaamisessa. Konttinen korostaa teoksessaan, kuinka erilaisia nämä naistaiteilijat olivat persoonallisuuksina, se myös heijastuu heidän teoksissaan. Taiteilijoista nykyään kuuluisin ja palvotuin, Helene Schjerfbeck antoi itsestään ulospäin hiljaisen ja vetäytyvän kuvan, mutta oli taiteilijana kompromissiton.
Herkkyyttä ja feminismiä
Kaikki neljä ystävätärtä olivat kotoisin Helsingin ruotsinkielisestä sivistyneistöstä aikakaudelta, jolloin suomalaisen yhteiskunnan vanha säätyrakenne alkoi rakoilla. Schjerfbeckiä lukuun ottamatta kaikki kolme olivat varakkaiden virkamiesperheiden tyttäriä. He kaikki saivat koulutusta, ja kykenivät myös matkustelemaan ulkomailla oppia ja vaikutteita uuden maailman tuulista saamassa.
Helena Westermarck oli suora ja innostuva ja tavattoman herkkä näkemilleen ja kokemilleen vääryyksille. Sivistysperheestä kotoisin olevan Helenan veli Edward (1862–1939) teki kansainvälisen uran sosiologina ja filosofina. Hän toimi muun muassa Lontoon yliopiston sosiologian professorina vuosina 1907–31. Edward Westermarckin kuuluisimpia tutkimuksiaan ovat Avioliiton historia, Moraalin synty ja kehitys sekä vuonna 1939 englanniksi ilmestynyt Kristinusko ja moraali.
Friedrich Engels käytti Westermarckin antropologisia tutkimuksia lähteenään laajassa esseessään Perheen, yksityisomistuksen ja valtion alkuperä.
Maria Wiik oli pidättyväinen eikä helposti paljastanut tunteitaan. Hänen monissa teoksissaan on havaittavissa eräänlainen ajallinen vinksahdus, anakronismi, jossa henkilötyypit sijoittuvat väärään aikakauteen ja vieraaseen kulttuuriin. Tyylirikko ajallisissa suhteissa, joka häiritsevästi kertoo, että tietty henkilötyyppi ei kuulu ajallisesti siinä kuvattuun ajankohtaan.
Wiik on myös epätasainen, jollain tavoin ailahtelevainen töissään, maanantaikappaleita löytyy, mutta joukossa on myös tavattoman taidokkaita, aistillisia ja aihepiiriin syventyneitä töitä.
Tuntemattomampaa, mutta taiteilijana kiinnostavaa Ada Thiléniä on kuvailtu ”jäyhäksi mutta lämpimäksi” persoonaltaan, mutta hänestäkin löytyi tarvittaessa myös temperamenttia.
Kaikkia neljää naistaiteilijaa yhdisti halu maalata ja elää itsenäisesti taidemaalareina. Tosin 1800-luvun suomalaisessa henkisessä ilmapiirissä se oli helpommin sanottu kuin tehty. Varsinkin Helena Westermarck oli ajoittain jopa kiihkeä naisasianainen. Hänelle oli tärkeää, että naistaiteilijat liittyivät yhteen.
Taiteilijatoveruutta näyttely on nerokkaasti koottu kokonaisuus, joka esteettisten elämysten lisäksi avaa kiinnostavasti kuvallisia näkökulmia aikansa kulttuurihistoriaan, arvoihin ja asenteisiin vahvojen naisten näkemyksinä. Erityismaininnan ansaitsee näiden taiteilijoiden varhaisten, opiskeluaikaisten luonnosten esille tuominen.
Hämeenlinnan taidemuseo: Taiteilijatoveruutta – Helene Schjerfbeck, Ada Thilén, Helena Westermarck ja Maria Wiik, 7.9. saakka.
uutiskirje 
