Pintaa syvemmältä
Turkin kansa valitsee sunnuntaina presidentin puolelle kansasta. Kaikkihan eivät voi voittaa vaaleissa, mutta tällä kertaa vaalien ilmeinen voittaja, nykyinen pääministeri Recep Tayyip Erdoğan, on tehnyt poikkeuksellisen selväksi, että hän tulee edustamaan vain oman puoliskonsa äänestäjiä. Toista puoliskoa hän ei halua pitää osana kansaa, heillä kun on väärä uskonto tai väärä etninen tausta tai väärät mielipiteet.
Tämä on käynyt erityisen selväksi vaalikampanjan viime metreillä. Erdoğan on esimerkiksi monessa vaalitilaisuudessa suunnannut sanansa suurimman oppositiopuolueen puheenjohtajalle Kemal Kiliçdaroğlulle: ”Sinä olet alevi, sinun pitäisi myöntää se avoimesti. Itse olen sunni, minä en kiertele sitä”. Toivottu vastaus on aina tullut: alevi-sanan kohdalla tilaisuuden yleisö on buuannut.
Kahden suurimman oppositiopuolueen yhteinen ehdokas Ekmeleddin Ihsanoğlu on sen sijaan mallikelpoinen sunnimuslimi, joka on toiminut kansainvälisen Islamilaisen yhteistyökomitean johtajana. Mutta hän on sattunut syntymään turkkilaiseen perheeseen Egyptissä, ja tästä Erdoğan jaksaa huomauttaa.
Kansallismielisyys on taas nousussa Turkissa.
Toinen oppositioehdokas Selahattin Demirtaş on joutunut Erdoğanin hampaisiin, koska on zaza ja kuuluu siis kurdien vähemmistöryhmään, jolla on oma kieli. Erdoğan vaatii häntä julistautumaan avoimesti zazaksi, nyt hän ”pettää kurdiveljiäni”.
Tämäkään ei riitä. Tv-haastattelussa tiistaina Erdoğan toisti nämä kommentit, mutta lisäsi vielä, että häneenkin on kohdistettu tällaisia syytöksiä: ”Minua on sanottu georgialaiseksi, ja vielä pahempaa: minua on sanottu armenialaiseksi, mutta olen turkkilainen”.
Turkin armenialaiset tietenkin närkästyivät tästä, mutta eihän se Erdoğania haittaa. Hänelle on tärkeintä, että ”oikeat” turkkilaiset äänestävät häntä, että sunnit äänestävät häntä.
Erdoğania ei tunnu häiritsevän, että yksi kansallismielinen järjestö viime viikolla julisti estävänsä armenialaisten vuoden 1915 joukkomurhaan liittyvän elokuvan esittämisen Turkissa. ”Esitämme suoran uhkauksen Agos-lehteä, armenialaisia fasisteja ja niin kutsuttua älymystöä vastaan. Elokuvaa ei tulla esittämään Turkissa. Pidämme valkoisissa bareteissamme teitä kaikkia silmällä”, he julistivat. Turkinarmenialaisen lehtimiehen Hrant Dinkin murhasi vuonna 2007 kansallismielinen nuorukainen, jolla oli valkoinen baretti päässä. Murhan takana olleita piirejä ei koskaan paljastettu.
Kansallismielisyys tuntuu siis olevan taas nousussa Turkissa ja Erdoğan antaa sille oman pienen panoksensa. Hän ja hänen puolueensa AKP eivät kuitenkaan ole pääsyyllisiä.
Kansallismielisyyden loi Turkin vapaussodassa 1920-luvun alussa kenraali Mustafa Kemal, myöhemmin Atatürk, joka tasavaltansa alkuvuosikymmeninä vahvisti sitä parhaansa mukaan karkottamalla kreikkalaisia, alistamalla kurdeja ja opettamalla lapsia ja nuoria kiihkoisänmaallisiksi. Kemalin puolue CHP ja asevoimat varmistivat linjan jatkumisen vuosituhannen vaihteeseen asti.
Erdoğan ja hänen puolueensa mursivat tämän, ja se onkin heidän suurin ansionsa. Mutta muuten Erdoğan tuntuu yhä selvemmin omaksuneen Atatürkin autoritaarisen johtamistyylin, eihän demokratia ole ehtinyt juurtua tähän maahan.
Keskeistä kemalismille oli maallisuus, mutta kansaa ohjailtiin valtiollistetun sunni-islamin avulla. Muut uskontokunnat olivat kiellettyjä. Keskeistä Erdoğanille on uskonto, mutta hänkin käyttää samaa uskontovirastoa ja sen perjantaisaarnoja, joskin niiden sisältö varmaan on muuttunut.
Muita uskontoja ja islamin vähemmistösuuntausta, aleveja, suvaitaan jonkin verran paremmin kuin kemalismin aikaan, mutta ei hyvin. Alevit ovat nousemassa seuraavaksi kapinallisryhmäksi kurdien jälkeen.
Tärkeätä Erdoğanille on uskonnollisten sukupolvien kasvattaminen, jotta hänen työnsä jatkuisi pitkälle tulevaisuuteen. Hän on antanut muuttaa opetusjärjestelmän, jotta imaamien ja saarnaajien ammattikoulut muuttuisivat koko järjestelmän peruspilariksi.
Lisäksi Erdoğan on antanut perustaa Türgev-säätiön uskontoon perustuvan yksityisen koulujärjestelmän luomiseksi. Säätiön johtokuntaan kuuluu hänen lapsiaan ja hänen vävynsä sukua, hänen lankonsa ja sen lisäksi joitakin vähemmän tunnettuja AKP-poliitikkoja. Säätiötä johtaa käytännössä hänen poikansa Bilal, joka neuvottelee ministeriöiden ja AKP-johtoisten kuntien kanssa sopivien maa-alueiden saamiseksi mahdollisimman halvalla. Hän myös antaa ohjeita opetusministeriön virkamiehille uskonnonopetukseen liittyvissä asioissa.
Säätiö on saanut 100 miljoonan dollarin lahjoituksen Saudi-Arabian kuninkaalta. Turkin nuorison kasvattaminen sunnilaisuuteen voi tietenkin olla kuninkaallekin mieluisaa, mutta päämotiivi on ilmeisesti ollut raadollisempi. Kohta lahjoituksen jälkeen kuninkaalle nimittäin vihdoin viimein myönnettiin rakennuslupa Istanbulin ”Rakkauskukkulalle”, josta on hieno näköala Bosporille. Kuningas osti tontin jo vuonna 1984, mutta rakennusluvan saanti tälle herkälle paikalle on kestänyt näin kauan.
Säätiön tilille on kertynyt myös monta miljoonaa Turkin liiraa, luultavasti suurelta osin maksuksi rakennuslupien myöntämisestä.
Tällainen korruptio sai ryhmän syyttäjiä tutkimaan joidenkin ministerien ja korkeiden virkamiesten toimia ja tekemään kotitarkastuksia ja pidätyksiä viime joulukuussa. Pääministeri, jonka poika oli kahden muun ministerinpojan kanssa pidätettyjen joukossa, reagoi heti voimakkaasti, pitäen tätä vallankaappauksen yrityksenä, ja antoi siirtää syyttäjiä ja poliisipäälliköitä tutkimusten lopettamiseksi.
Tämä on tepsinyt ja AKP on myös parlamentissa onnistunut siirtämään keskustelun näistä tapahtumista ainakin syksyyn.
Kemalistilehti Cumhuriyet on kuitenkin viime päivinä selostanut poliisiraportin pääpiirteitä. Sen mukaan korruptioverkostossa Bilal Erdoğan kulki nimellä Ystävä ja pääministeri nimellä Ystävän isä. Tämä isä päätti, kuka verkoston jäsenistä sai palkkion mistäkin operaatiosta ja kuinka paljon. Verkostoon kuului ministeriöiden virkamiehiä, joilla oli valta antaa rakennuslupia ja muuttaa alueiden luokitusta ja rakennusoikeuksia.
Pääministeri Erdoğan on kääntääkseen huomion pois korruptiosyytteistä käynnistänyt kampanjan Gülen-liikettä vastaan, joka on myös sunnilainen mutta epäpoliittinen. Samalla hän on panostanut lisää kansallismielisyyteen. Häntä tukevissa lehdissä näkee kirjoituksia, joissa Turkille ennustetaan tulevaisuutta maailman napana.
uutiskirje 
