Keinutuolifilosofiaa osa 7
Hyperamerikkalaisessa kaupungissa ihminen toimittaa vain tiettyä tehtävää, ammatit on koottu ja ryhmitetty määräpaikkoihinsa, syöminen tapahtuu samalla kun liikutaan, huvit on koottu muihin kaupunginosiin, ja taas jossakin muualla seisovat ne tornit, joista löytyy vaimo, perhe, gramofoni ja sielu.
Jännitys ja laukeaminen, toiminta ja rakkaus pidetään ajan puolesta tarkoin erillään. Onnen kannalta merkitsee kovin vähän, mitä kukin tahtoo, tärkeää on vain, että sen saavuttaa.
Robert Musilin romaanista Mies vailla ominaisuuksia tekee modernin ja ajankohtaisen päähenkilö Ulrichin välillä epätoivoinenkin elämän tarkoituksen etsintä, sekä romaanin journalistinen muoto, jossa edetään suurien otsikoiden alla. Tapahtumat viipaloidaan ja rajataan kuin lehtiuutiset.
Ulrich etsii ominaisuuksiaan ja yhtenäistä maailmankuvaa, mutta päätyy useimmiten älylliseen epäilyyn, aktiiviseen passivismiin tyyliin: Utopiat ovat suunnilleen sama asia kuin mahdollisuudet. Jos tietty mahdollisuus ei ole todellisuutta, ei siitä ilmene muuta kuin se, että olosuhteet, joissa se on kiinni, estävät sitä olemasta todellisuutta. Muutenhan se olisikin vain mahdottomuus. Utopia on koe, jossa seurataan tiettyjen mahdollisuuksien kehittymistä todellisuudeksi.
Ulrich ajautuu tarkkailijan rooliin, eräänlaiseksi koelaboratorion hoitajaksi, joka yrittää testata näkemystensä vedenpitävyyttä käytännössä. Kuitenkin unelmat uudesta moraalista, ajattelevasta, järkevästä ihmisestä tai oikeudenmukaisemmasta maailmasta valuvat kuin rantahiekka varpaiden välistä. Ulrichin yhtenä tilinpäätöksenä hengenelämän suhteen on, että ihmisten sydämistä on tietyt kysymykset poistettu. Korkealentoisille ajatuksille on järjestetty eräänlainen siipikarjafarmi nimeltä filosofia, teologia ja kirjallisuus. Siellä ne lisääntyvät omaan tapaansa silmänkantamattomiin, eikä kenenkään tarvitse niistä pitää henkilökohtaisesti huolta.
Tästä puolestaan urkenee ura kohti mehiläisvaltiota, missä kuningatar munii, kuhnurit omistavat elämänsä hekumalle ja hengen nautinnoille, asiantuntijat ja spesialistit tekevät työn.
Nykyhetken perässä juoksevan hermostuneen aikakauden ihmiset istuvat avuttomina tulevaisuudenkoneissaan ja vaativat, että on lakkaamatta tapahduttava jotain, jotta syntyisi edes vaikutelma siitä, että ollaan saamassa jotain todellista ja kouraantuntuvaa aikaan.
Sanojen tyhjenneisiin kuoriin pannaan uusi täyte päivän muodin mukaan ja kaikki tuntuu jälleen sujuvan loistavasti, joskaan uudelleen täytettyjen sanojen vaikutus ei kestä kauan. Kaikkina aikoina tämä ihmislaji on omaksunut nimen ”uusi aika.” Se on kuin säkki, johon haluttaisiin vangita Aioloksen tuulet.
Kun yhteiskunnalliset suhteet monimutkaistuvat, aletaan vaatia yksinkertaisia selityksiä.
Sivistyneistön edustajat turvautuvat synteesiin, joka vaatii kaiken kritiikin kieltämistä. Dynaaminen ajattelutyyli on avainsana. Tutkiva ja erittelevä ote on julistettu museotavaraksi. He vaativat intellektuaalista temperamenttia, urheilun biomekaniikkaan ja sirkusakrobatian täsmällisyyteen perustuvaa elämysnopeuden maksimointia.
Ollessaan ymmällään maailman mullistusten ja sosiaalisten ongelmien edessä, jopa asioiden nimien vaihtaminen tai ongelmista vaikeneminen lasketaan merkittäviksi teoiksi ja saavutuksiksi. Esimerkiksi kunnallisen rakennustoiminnan ja omakotialueiden kehittämisen olisi annettava ihmisille uusi asumistunne.
Taide ei ole mikään muusta riippuvainen, vaan kosmisten lakien toteutumaa. Kun eräs sosialisti kysäisee, että kumpi on tärkeämpi asia, kymmenentuhatta nälkiintynyttä ihmistä vai yksi taideteos, ei oikein päästä yksimielisyyteen siitä, riittääkö taide tervehdyttämään ihmiskunnan sielun. Kysyttäessä painaako kymmenentuhatta taideteosta vaa´assa yhtä paljon kuin yhden ainoan ihmisen hätä, arvellaan, että kenties nälkää näkevä taiteilija voi nähdä syvemmälle kuin taidetta taiteen vuoksi tekevä hyvin teoksillaan tienaava taiteilija.
Loppupäätelmä on, että nykyinen aika on odotuksen, kärsimättömyyden (kärsimyksen!), hillittömyyden ja onnettomuuden aikaa; mutta vielä ei ole näkyvissä messiasta, jota se toivoo ja odottaa.
Tässä 25-osaisessa juttusarjassa tarkastellaan maailman menoa keinutuolifilosofian perspektiivistä.
uutiskirje 