Ehkäisevän päihdetyön järjestö Ehyt ihmettelee viime viikkojen keskustelua alkoholimainonnasta.
– Kuka masinoi outoa keskustelua? järjestö kysyy tiedotteessaan maanantaina.
EHYT viittaa huoleen Keravan jättikokoisesta oluttölkistä ja Sinebrychoffin hevosten nimistä sekä väitteestä, että kuluttajat eivät jatkossa saisi kehua lempijuomiaan sosiaalisessa mediassa. Tuoreimpana erikoisena keskusteluna Ehyt nostaa esiin viime viikon lopulla alkaneen kauhistelun siitä, että viski-sanaa ei saisi käyttää.
Iso oluttölkki ja hevosten nimet
Eduskunta päätti alkoholin ulkomainonnan ja sosiaalisen median markkinoinnin rajoituksista vuosi sitten ja niihin liittyvät tiukennukset tulevat voimaan vuodenvaihteessa.
– Onkin yllättävää, että keskustelu mainonnasta ja sen rajoittamisesta on juuri nyt ryöpsähtänyt liikkeelle, vaikka asiassa ei olla tekemässä uusia päätöksiä ja rajoitusten voimaantuloonkin on vielä useampi kuukausi aikaa, järjestön tiedotteessa ihmetellään.
Se arvioi Keravan olutmainoksen ja Sinebrychoffin hevosten nimet vähämerkityksellisiksi asioiksi kokonaisuuden kannalta suurimmalle osalle suomalaisista.
EHYT toteaa, että sekä oluen kehumisen että viski-sanan kieltäminen perustuvat virheelliseen tietoon.
– Väärät tiedot ovat jo lähteneet elämään omaa elämäänsä sosiaalisessa mediassa, järjestö toteaa.
Tieto viski-sanan rajoittamisesta perustuu Helsingin Sanomien juttuun viikonlopulta. Sen mukaan Aluehallintovirasto AVI olisi kieltänyt sanan käytön kahdelta bloggarilta, jotka kirjoittivat olut- ja viskimessuista.
Lähdekritiikkiä
Järjestö muistuttaa lakimuutoksen taustasta eli siitä, että tutkimustulokset osoittavat alkoholimainonnan muun muassa lisäävän nuorten juomista.
– Tutkimusmassasta huolimatta alkoholielinkeino pyrkii kiistämään tutkitut vaikutukset aivan kuten tupakkateollisuus aikanaan, tiedotteessa todetaan.
– Kyse ei ole kotimaisesta vaikuttamistyöstä, vaan kansainvälinen alkoholiteollisuus on samoilla teemoilla ja argumenteilla liikkeellä ympäri Eurooppaa ja myös globaalisti. Myöskään keskustelu alkoholimainonnan rajoittamisesta ei ole mikään suomalainen erikoisuus vaan hyvinkin ajankohtainen teema eri puolilla Eurooppaa.
EHYT toivookin lähdekriittisyyttä ja kehottaa miettimään, kenen intressissä on käynnistää uudelleen jo kertaalleen hävitty vaikuttamistyö alkoholimainonnan puolesta.
Iso rasite
EHYT muistuttaa siitä, että kyse ei ole pikku jutusta. Alkoholi on merkittävä rasite kansantaloudelle.
– Alkoholista puhuttaessa on välttämätöntä nostaa esiin sen taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset vaikutukset. Alkoholi aiheuttaa suomalaiselle yhteiskunnalle arviolta 6–7 miljardin euron välilliset ja välittömät kustannukset joka vuosi.