Helsingin saaristo – keskuspaikkana Santahamina – ja sen monipuolisuus on jatkuvasti kartuttanut Jarmo Niemisen asiantuntemusta.
Nieminen on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja ja tietokirjailija, joka on vaihtanut upseeriuransa luonnon tarkkailuun ja suojeluun. Hänen luontokirjallisuuden julkaisusarjansa täydentyy vuosikymmenten työn tuloksena syntyneellä Aarresaaret-kirjalla.
Satoja luontoretkiä Santahaminassa vetänyt Nieminen kertoo kirjassa Helsingin saariston eläin- ja kasvikunnasta sekä olosuhteista eri vuodenaikoina. Korkeatasoisia kuvia täydentävät elävästi kirjoitetut tarinat omista kohtaamisista luonnon kanssa.
Luonnon parissa eletty elämä on antanut tekijälle mahdollisuuden kertoa monin eri tavoin mitä se merkitsee hänelle itselleen, Helsingille ja ihmiskunnalle laajemminkin.
”Tästä metsästä olen löytänyt itseni uudestaan ja uudestaan”, mietiskelee Nieminen pysähtyessään keskelle Santahaminan Saharan korpea. Se on seutua, jonka kanssa hän on ollut sinut jo kolmen vuosikymmenen ajan. Siellä hän kertoo ratkoneensa elämänsä tyrskyt.
”Metsä on antanut minulle paljon. Jakanut neuvoja, rauhoittanut ja luonut seesteisyyttä levottomaan mieleeni.”
Ymmärtääkö ihminen?
Niemisellä on luonnonsuojelijan näkökulma, kun hän kuvaa suhdettaan kotikaupunkiinsa ja sen saaristoluontoon. Helsinki on kiehtovan kaunis kaupunki lännen ja idän välissä, ja hän toivoo, että se ymmärrettäisiin säilyttää sellaisena.
Riittääkö Niemisen toivomaa ymmärrystä huolehtia luonnosta? Siitä ei ole varmuutta ja hän tunnustaakin pelkäävänsä, ettei riitä.
”Moni ajattelee, että onni on kasvussa ja kasvussa, rakentamisessa ja rakentamisessa. Mutta kasvu tapahtuu tuhoamalla sitä luontoa, josta kirjoitan ja jota niin moni rakastaa.”
Nieminen on saattanut kirjoihin ja kansiin teoksen, josta paistaa hänen huolensa ymmärryksen riittävyydestä. Ymmärtääkö ihminen, miten arvokas asia luonto on?
Heittäytyen luontoon
Niemisen tapa tutkia luontoa on yhtä heittäytymistä, itsensä likoon laittamista.
Hän on hankkiutunut hylkeen kaveriksi käyttäytymällä kalliolla kuin eläin itse. Kertomus kaveruuden syntymisestä kuvaa hyvin hänen sinnikkyyttään ja ennakkoluulotonta suhtautumistaan tuota hellyttävää meren elävää kohtaan.
Ensin eläin läimäyttää lähentelijää evällään niin, että kipeää tekee. Perääntyminen on tarpeen, jotta eläin rauhoittuisi. Ystävyys kuitenkin syntyy, kun sinnikäs valokuvaaja ryhtyy elehtimään kuin kohteensa. Suhteesta tulee kohta likeinen, mutta valokuvauksen kannalta hankala. Jalkoja välissä lötköttelevää hyljettä on vaikea kuvata.
Entä, miten syntyi Niemisen lähisuhde Santahaminan ampumaradan maata myllertävään asukkiin, mäyrään. Ateenalaisten laulua ja Jääkärimarssia laulaen, väittää hän.
Laulamisen lisäksi kuvausluvan saaminen mäyräemolta vaati muun muassa sitä, että Niemisen piti toistaa tiedusteluretkensä aina samoissa vaatteissa varusteenaan hasselpähkinät. Eläin totesi lopulta luolansa suulla pähkinöitä pudottelevan trubaduurin olevan osa luontoa siinä missä itsekin – ja Nieminen sai palkintonsa, lähikuvat mäyräemosta.
Vaaroja ei voi välttää
Vastaavia eläytymistä vaatineita kohtaamisia kirjasta löytyy muitakin, mutta Nieminen kertoo myös aivan toisenlaisesta luontotutkijan elämästä.
Vaaratilanteita ei voi välttää, jos on pakko päästä jo maaliskuussa kuvausretkelle Harmajan-Santahaminan hauraille ja jo notkuville jäille, esimerkiksi.
Lukuisat maisemakuvat kruunaavat teoksen. Jarmo Nieminen taitaa keinot löytää ja vangita kamerallaan luonnon värikylläisyydellään tarjoamat elämykset.
Jarmo Nieminen: Aarresaaret. Helsingin saariston uskomaton luonto. Gummerus 2014. 168 sivua.
uutiskirje 
