Haastatteluissani on korostunut kamppailuni Neuvostoliiton kanssa. Se todella sävyttikin vahvasti pääsihteeri- ja puheenjohtajakauttani SKDL:ssä.
Se ei ollut tarkoitukseni, mutta Neuvostoliitto pakotti siihen pyrkiessään alistamaan minut käskyvaltaansa, johon en alistunut. En voinut muuta kuin taistella vastaan ja vaieta.
Jos asia olisi tullut julkisuuteen, he olisivat kiistäneet sen. Eiväthän he puuttuneet Suomen sisäisiin asioihin. Varsinkin silloin, kun kieltäydyin peruuttamasta tuomiotani Tšekkoslovakian miehitystä vastaan, vaikka sitä ehdotettiin Neuvostoliiton hallituksen nimissä, minun oli varottava, ettei se ainakaan minun puoleltani tule julkisuuteen. Sehän olisi ollut liian suuri arvovaltatappio Neuvostoliitolle.
Korostin nimenomaan demokraattisen tien olevan se tie, jota Suomessa on syytä noudattaa, jos sosialismiin pyritään.
Lisäksi eräät suomalaiset piirit olisivat käyttäneet tätä kamppailua hyväkseen SKDL:ää vastaan. Oli siis todella vaiettava.
Minulla oli kuitenkin vahva tuki SKDL:n sihteeristössä, varsinkin Aimo Haapasessa ja Jorma Hentilässä ja myöhemmässä vaiheessa SKDL:n sosialisteissa, joita alkuvaiheessa oli vähän.
Uskon, että hyvin suuri osa jäsenistöstä olisi seissyt takanani. Siihen viittasivat myöhemmät tapahtumat.
Olisin heti alussa, kun näin, mitä edessä voi olla, voinut vetäytyä syrjään. Mutta oli se tunne, että tätä vartenhan minut oli valittu tehtävääni ja halusin sen täyttää. Nyt puutun vain siihen, mistä tässä kamppailussa oli kysymys ja mihin minä silloin pyrin.
Sitä ennen lyhyesti pari yleistä lähtökohtaa. Kylmä sota rajoitti ”normaalia” suhtautumista moniin asioihin. Toiseksi, molemmin puolin – idän ja lännen – ilmapiirissä leijaili sietämätön periaate: jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan. Itsenäisesti ajattelevan ihmisen näkökulmasta täysin mahdoton periaate.
Humaanisuudella ei myöskään ollut kovin paljon arvoa, kun diktatuuria noudattavan maan edustajien kanssa puhui demokratian merkityksestä tai ystävyyden olemuksesta. Minäkin olin koko ajan vankasti ystävyyspolitiikan takana, mutta en hyväksynyt sitä, että toinen osapuoli asetti sille yksipuoliset ehtonsa.
Itsenäinen vai ei?
Siirrytään kamppailun konkreettisiin kysymyksiin. Ensimmäisenä oli kysymys, oliko SKDL itsenäinen suomalainen järjestö vai ei?
Neuvostoliiton mielestä se oli rinnastettava Itä-Euroopan maiden kansanrintamiin, jotka tunnustivat kommunistisen puolueen johtavan aseman. Tätä en hyväksynyt. Kansanrintamapolitiikkaa noudatettiin miehitetyissä maissa, mutta Suomi ei ollut miehitetty maa.
SKDL:n perustivat Sosialidemokraattisessa puolueessa toimineet vasemman siiven edustajat, lailliset toimintaoikeudet saanut SKP ja Akateeminen Sosialistiseura. Suomen ja Neuvostoliiton ystävällisiin suhteisiin perustuvan maamme uuden ulkopolitiikan turvaaminen oli yhdistävä tekijä, mutta ei ainoa. Oli myös yhteiskunnan kehittämistä koskevia tavoitteita.
Yhteistyöjärjestö vai ei?
Toisena oli kysymys, oliko SKDL sen perustaneiden osapuolten yhteistyöjärjestö vai ei.
Minä lähdin siitä, että se oli alun pitäen tarkoitettu yhteistyöjärjestöksi, mutta erityisesti kylmän sodan alkamisen vuoksi se oli ajautunut yhä enemmän ja enemmän SKP:n hallitsemaksi ja sen vuoksi muiden poliittisten puolueiden eristämäksi.
SKDL:ää alettiin yhä laajemmin pitää epädemokraattisena liikkeenä. Halusin saada tähän muutoksen ja palauttaa yhteistyöluonteen. Sitä Neuvostoliitto ei hyväksynyt. Mutta vähitellen SKDL:n alkuperäinen luonne alkoi palautua.
Miksi SKDL sitten oli Neuvostoliitolle niin tärkeä, että sen piti puuttua SKDL:n sisäiseen olemukseen. Se on hieman laajempi ongelma, mutta lyhyesti voi vastata niin, että SKDL oli eduskuntapuolue, jota SKP ei ollut. Sehän oli eduskunnassa vain SKDL:n kautta sen jäsenjärjestönä ja sen vuoksi Neuvostoliitto halusi varmistaa suoran väylän Suomen korkeimpaan päätäntäelimeen.
Sosialismi vai ei?
Sitten oli kamppailun kolmas kysymys: sosialismi SKDL: n ohjelmassa vai ei.
Tämä oli ideologisessa mielessä kaikkein keskeisin asia ja sellainen, joka liittoa perustettaessa oli jätetty erimielisyyksien johdosta pois ohjelmasta, mutta joka sittemmin saatiin siihen.
Tämä oli niin suuri asia sekä jäsenistön että koko Suomen kansan kannalta, että kaikkien täytyi saada tietää, mihin SKDL pyrkii yhteiskuntapolitiikassaan, kun sen jäsenjärjestönä kerran on kommunistinen puolue, jonka tavoitteena on sosialistinen yhteiskunta ja siinä mallina Neuvostoliiton järjestelmä.
Jos SKDL ei määritä kantaansa sosialismiin, silloin se on kommunistinen peitejärjestö. Tämän vuoksi oli tärkeätä saada sosialismi avoimesti ohjelmaan ja samalla määritellyksi se, millaiseen sosialismiin ja millä tavoin SKDL tähtää. Vain täten oli mahdollista päästä irti peitejärjestön luonteesta.
Sen vuoksi kirjoitin ne kirjat, joissa korostin nimenomaan demokraattisen tien olevan se tie, jota Suomessa on syytä noudattaa, jos sosialismiin pyritään. Kommunistien perinnäisen näkemyksen ja varsinkin Neuvostoliiton marxismi-leninismin kannalta se oli tietenkin mahdoton asia. Neuvostoliitto ei sitä hyväksynytkään.
Periaatteessa se oli meidän suomalaisten asia ja sellainen, jossa kansan täytyi saada tietää SKDL:n perimmäiset tarkoitukset. Jos tämä olisi estetty, olisin omalta kohdaltani jättänyt SKDL:n jäsenyyden.
Se, mikä oli Neuvostoliiton mielessä, tuli vahvasti esiin siinä, että ensimmäistä kirjaani Sosialistiseen Suomeen vastaan julkaistiin vastakirja Vallankumouksen dialektiikka ja toinen kirjani Suomalainen ratkaisu tuomittiin julkisesti vuonna 1975. Silloin kysymys ei ollut enää pelkästään minusta, vaan Neuvostoliitto kävi kamppailua johtoasemastaan ja arvovallastaan koko maailman kommunistisessa liikkeessä eurokommunismia vastaan.
Valitettavasti Neuvostoliitto ei kyennyt koskaan vapautumaan diktatuurista ja toteuttamaan sosialismia siinä humaanisuuden hengessä, jota sosialismilta edellytetään länsimaisessa mielessä. Päinvastoin se suorastaan pilasi sosialismin käsitteen pitkiksi ajoiksi.
Perimmäinen ajatus, jota sosialismi syvimmältään tarkoittaa kaikkien ihmisten täyteen tasa-arvoisuuteen ja jokaisen ihmisoikeuksien kunnioittamiseen perustuvan yhteiskunnan luomista – se elää.
lehti 