Pihkatapin Antti Heikkinen ärsyttää ja kiistättää

Sydänsavolainen Antti Heikkinen ponnahti lukevan yleisön tietoisuuteen romaanillaan Pihkatappi (Siltala, 2013). Pystymetsästä tullut nuori mies pokkasi sekä Kalevi Jäntin palkinnon että Savonia-palkinnon.

Eipä aikaakaan, kun melkoisen kohun aikaan saanut Juice Leskinen 1950–2006. Risainen elämä ilmestyi viime vuonna Siltalan kustantamana. Molemmat teokset ovat olleet sekä kriitikoiden että yleisön mieleen. Heikkinen paneutui perusteellisesti Juicen taustoihin.

Heikkinen asuu Nilsiässä, joka liitettiin Kuopioon 2012. Hän on kotoisin Nilsiän Palonurmesta noin 30 kilometrin päässä Nilsiän torilta.

– Tunnen itseni nilsiäläiseksi. Liitoksista huolimatta on säilytettävä identiteettinsä. Kun asuu pienellä paikkakunnalla, on sopeuduttava palveluiden vähäisyyteen. Huonointa keskittymisessä on terveydenhuollon ongelmat. Erityisen ikävää on, että sairaat vanhukset pakotetaan maakuntamatkailulle kauas läheisistään.

Itseoppineita enemmänkin

Vertaan Heikkistä Pentti Haanpäähän siltä osin, että myös Haanpää oli itseoppinut. Mutta ei hänkään ollut mikään tyhjästä, historiattomuudesta, ilmestynyt nero. Hänen kirjahyllystään löytyi muun muassa Marxin ja Shakespearen teoksia sekä Cervantesin Don Quijote.

– Haanpää oli kova jätkä. Pystyn samastumaan Heikki Turuseen ja Kalle Päätaloon, jota muuten pidän hienona kirjailijana ihmisen arjen ja kehityksen kuvaajana, sekä Haanpäähän. Minulla ei tosin pysy kirjoittamisen ohessa toisessa kädessä kirves, mutta moottorisaha sentään.

Kirjoittamisharrastuksen hedelmät ovat nyt kaikkien luettavissa. Pihkatappi on kehitystarina, jossa maalaistalon pienestä pojasta varttuu nuori mies leskeksi jääneen isän ja pienen kyläyhteisön puitteissa ympäristön laajetessa aikanaan isommaksi taajamaksi. Pihkatappi on selkeää realismia, mikä on ilahduttanut monia postmoderneihin romaaneihin kyllästyneitä.

Rakenteensa puolesta Pihkatappi poikkeaa perinteisestä realismista siten, että se kertoo sisäkertomusten muodossa myös menneisyydestä, vuoden 1918 sisällissodasta. Tässä yhteydessä kirjailija jää miettimään valtaa ja sen käyttöä.

– Pihkatapin päähenkilö etsii omia juuriaan. Sisällissotaa ei käyty pelkästään Tampereella. Täälläkin kupli tuohon aikaan, ja nuo tapahtumat koskevat omaakin sukuani. Pidän tärkeänä, että tuota traumaa käsitellään. Koulussa noita tapahtumia ja niiden taustoja otetaan esille vain viitteellisesti.

Kirjailijan ärsytettävä ja kiistätettävä

– Kirjailijan tehtävä on kertoa tarinoita ja herättää lukijassa tunteita ja ajatuksia. Hyvä taide kertoo menneisyyden lisäksi myös omasta ajastaan ja antaa mahdollisuuden samaistua, mutta sanataide ei ole historiankirjoitusta. Kirjallisuuden tehtävä on myös ärsyttää ja kiistättää. Jos kirjailija kokee asiakseen miellyttää, hänen on parempi hakeutua palvelualalle.

Antti Heikkisen koko haastattelun voi lukea perjantaina 6. helmikuuta ilmestyneestä Kansan Uutisten Viikkolehdestä. 2,50 euron näköislehden voi ostaa Lehtiluukusta.