Aika kamalan elämäntilanteen Jean-Paul Didierlaurent on romaaninsa päähenkilölle rakentanut. Kirjanystävä joutuu työkseen tuhoamaan kirjoja. Hän on töissä paperinkierrätystehtaassa, ja ohjaa makulointikonetta, joka murskaa rekkojen sinne suoltamia kirjoja. Syntynyt mössö käytetään materiaaliksi uusiin kirjoihin.
Guylain Vignolles on kuitenkin keksinyt keinon, joka auttaa häntä kestämään tilanteensa. Kirjan nimi kertoo mikä tämä keino on. Istahdettuaan joka aamu lähijunan samalle kääntöpenkille hän käyttää 20 minuuttia kestävän matkansa töihin ääneen lukemiseen.
Eikä Vignolles lue mitä tahansa. Hän ei ilahduta kanssamatkustajiaan aamusta toiseen jatkuvalla jatkokertomuksella. Aamujunan kanssamatkustajat saavat kuultavakseen katkelmia repeytyneistä irtosivuista, jotka käsittelevät milloin ruoanlaittoa, milloin murhan selvittelyä, milloin historiaa. Sisällöllä ei lukijalle ole väliä, tärkeää on vain lukeminen. Sivut hän on poiminut kierrätyslaitoksen tuhoajakoneen kidasta joka päivä salaa, konetta puhdistaessaan.
Kirjan elinaika lyhenee ja lyhenee.
Juron ja surumielisen päähenkilön sosiaalinen kanssakäyminen rajoittuu työkavereihin. Hän asuu kultakalansa kanssa yksiössään eikä tee itsestään numeroa. Junassa lukemista ei sellaisena hänen kohdallaan voi pitää.
Miehen aamuinen harrastus tulee kuitenkin huomatuksi ja kaksi vakiokuuntelijaa houkuttelee hänet harjoittamaan ääneen lukua myös vanhusten palvelutaloon. Nämä vierailut ovat heti menestys.
Eräänä aamuna Vignolles löytää junanpenkiltään muistitikun, joka muuttaa hänen elämänsä. Tikkuun on joku kirjoittanut päiväkirjaa. Tikun lukeminen tekee lukijasta entistä suositumman niin junassa kuin vanhustenkin keskuudessa. Ennen kaikkea se kuitenkin vaikuttaa Vignollesiin. Häneen iskee pakkomielle. Muistitikun kirjoittajan on löydyttävä.
Tärkeänä sivujuonena kirjassa on yhden tuhoojakoneen myllystä pelastuneen kirjan kappaleiden etsintä. Vignollesin ystävä on menettänyt molemmat jalkansa koneen onnettomuudessa ja katsoo, että hänen lihaansa ja vertansa on niissä. Sitä kasaantuukin satamäärin ystävän olohuoneeseen.
Päiväkirjan tekijän etsinnässä ovat avainasemassa muistitikulta löytyvät vihjeet. Prosessin kulun kuvauksessa tämän aikuisten sadun surrealismi on kiehtovimmillaan.
Tämä, 20 maahan jo ennen ilmestymistään myyty, ranskalaisnovellistin esikoisteos kuuluu niiden kirjojen joukkoon, jotka panevat lukijansa miettimään mikä elämässä on tärkeää. Se on myös ajankohtainen puheenvuoro kirjojen ystäviä huolestuttavaan kehitykseen kirja-alalla. Kirjan elinaika lyhenee ja lyhenee. Tuhoojakoneet saavat yhä tuoreempaa ruokaa.
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa. Suomentanut Kira Poutanen. Tammi 2015. 189 sivua.
uutiskirje 
