Hienon ranskalaisanimaation Illusionisti (L’illusioniste, 2010) alkuperäiskäsikirjoituksen tekijä on ranskalaisen elokuvan ja komedian suurmestari Jacques Tati (1908–1982).
Tatin on sanottu kirjoittaneen tarinan sovittaakseen elämänsä vähemmän kunniakkaan luvun: hän ei tunnustanut ensimmäistä lastaan, jonka hänen kerrotaan hylänneen yhdessä äitinsä kanssa sotavuosien Pariisiin.
Asiasta esitetty myönteisempi versio liittyy Tatin Sophie-tyttäreen. Ohjaaja Sylvain Chomet sai kässärin häneltä. Oleellisinta on tietysti itse elokuva.
Illusionisti toimii mallikkaasti omilla ehdoillaan, kauniina sadunomaisena kertomuksena ikääntyneen taikurin ja nuoren tytön suhteesta. Sen voi nähdä muunnelmana isän ja tyttären suhteesta.
Päähenkilö Tatischeffin (Tatin oikea nimi) piirroshahmo on enemmän Tati kuin tämän kuuluisa luomus, pitkähkö ja koikkelehtiva piippu-, trenssi- ja herrasmies monsieur Hulot.
Eräässä kohtauksessa kaksikko kohtaa toisensa: Tatischeff kurkistaa ovelta elokuvateatteriin, jonka kankaalla pyörii Tati-filmi Enoni on toista maata (1957). Sen jälkimainingeissa Tati työsti Illusionistin kässärin.
Ohjaaja Chomet on tavoittanut Tatin herkkyyden yksityiskohdille ja taidon tunnelmien hienovaraisena runollistajana.
Tati-filmeissä puheen korvaa rikas ääniraita, jolla soi usein tarttuva musiikki. Illusionistin ääniraita on tärkeiltä osin ehtaa Tatia. Chomet on sinut asian kanssa, sen osoitti jo hänen aiempi työnsä Bellevillen kolmoset (2003). Sitä ja Illusionistia yhdistää muun ohessa kuulas piirrosjälki.
Juonikuvio soljuu linjakkaasti. Illusionistin vahvuutena ovat silti yksityiskohtien ja yksittäisten kohtausten vivahteikkuus. Värien sävyissä löytyy, on kysymys sitten kasvojen ilmeistä, kengistä tai kaupunkikuvasta. Päänäyttämö Edinburgh on lavastettu ja kuvattu hohdokkaaksi.
Kaupunkiin ajautuu eriparinen kaksikko, viihdemaailman muutostuulien (Beatlesit tuloo!) riepottelema ranskalainen taikuri ja palvelustyttö Alice syrjäisiltä Skotlannin ylämailta.
Tyttö innostuu taikatempuista tajua-
matta, että taikurin mahti on rajallinen elämän realiteettien parissa: se raha nääs, tarkemmin sanoen sen puute. Alice eli Liisa saa silti ihmemaansa.
Tatilaiseen pohjamateriaaliin on luotu omintakeinen lempeän humoristinen ilmapiiri. Se on kuin puolimatkan krouvi Charles Chaplinin ja Aki Kaurismäen laitakaupunkilaisten maailmojen välissä.
Illusionistissa elämä itsessään on taikatempuista ihmeellisin, simppeli ja kiehtova kuin löytöjen täyttämä iltakävely. Sen mukainen on myös tarinan päätös.
Illusionisti. Yle Teema sunnuntaina klo 16.40
uutiskirje 
