Jalkapalloa on totuttu pitämään työväestön ja vähä-varaisten lajina. Onhan se perusajatukseltaan hyvin demokraattinen: ei tarvita kummoisiakaan välineitä, palloksikin käy melkein mikä tahansa pyöreä esine, ja pelata voi missä vain. Historia tuntee lukuisia köyhissä oloissa varttuneita vihreän veran maestroja, ja yhä edelleen jalkapallo siintää monen köyhän nuoren silmissä tienä slummien ja faveloiden ryysyistä rikkauksiin.
Viime vuosina Suomessa asetelma on kääntynyt päälaelleen. Tavoitteellisesta jalkapalloilusta seuroissa on tullut niin tyyristä lystiä, että pienituloisen perheen vesoille harrastamisesta on tullut hankalaa. Noin vuosi sitten julkaistussa Opetusministeriön raportissa Drop-out vai throw-out? selvitettiin useiden urheilulajien kustannuksia, ja mukana oli myös jalkapallo.
Onko futiksesta tullut vain herrojen huvi?
Tutkimuksen mukaan jalkapalloa kilpailullisesti harrastaneiden keskimääräiset kokonaiskulut ovat kolminkertaistuneet 6–10- ja 11–14-vuotiaiden ikäluokissa sekä puolitoistakertaistuneet 15–18-vuotiailla aikavälillä 2001–2012. Harrasteurheilijoidenkin, eli noin pari kertaa viikossa treenaavien, kustannukset ovat yli kaksinkertaistuneet kaikissa ikäluokissa samana ajanjaksona. Raportin nimessä throw-out tarkoittaakin lapsia ja nuoria, jotka seurat yksinkertaisesti heittävät pihalle kun perheellä ei ole varaa tarpeeksi tiheään harjoitteluun – eikä monissa seuroissa tarjota etenkään vanhemmille nuorille kuin kilpaurheiluvaihtoehtoa.
Jalkapalloa voi tietenkin harrastaa ihan höntsäpohjaltakin, ilman valmentajia ja vakivuoroja urheiluhallissa. Huipputasolle vain nykyään on sieltä vaikea nousta, ja herää väistämättä kysymys, jäävätkö jotkut lahjakkuudet vaille kaipaamaansa valmennusta seurojen korkeiden hintojen vuoksi. Onko futiksesta tullut vain herrojen huvi?
Asia on huomattu jo järjestötasollakin. Noin kuukausi sitten kattojärjestö Valo, johon myös Suomen Palloliitto kuuluu, tuli ulos kabinetistaan ajatuksella vähävaraisten perheiden harrastusmaksuihin kohdennetusta rahastosta. 10 miljoonan euron rahoitus kasattaisiin hyväntekeväisyysvoimin yksityisiltä henkilöiltä ja yrityksiltä.
Ajatus on sinänsä kaunis mutta ei puutu perusongelmaan, harrastamisen suhteettomaan hintaan. Rahasto olisikin esitetyssä muodossaan pelkkä tulonsiirto seuroille. Lisäksi jotkin seurat, esimerkiksi IF Gnistan, ovat jo perustaneet oman hyväntekeväisyysrahaston vähävaraisten lasten ja nuorten tukemiseksi.
Järkevämpi keino madaltaa harrastamisen hintoja olisi puuttua niihin kuntatasolla. Konkreettinen teko olisi poistaa maksut lasten ja nuorten urheiluvuoroilta kunnan ylläpitämillä liikuntapaikoilla.
Esimerkiksi Helsingissä onkin vastikään päätetty vapaaharjoitteluvuoroista: maksutonta peliaikaa on tästä eteenpäin pari tuntia joka päivä. Oulussa on menty vielä tätäkin pidemmälle, ja vapautus maksuista koskee myös seurojen kilpailu- ja harrastustoimintaa.
Aikana, jolloin kaikki tuntuvat olevan huolissaan lasten ja nuorten liikkumattomuudesta, luulisi päättäjien rahkeiden riittävän rohkeisiinkin avauksiin – vähentäisihän tällainen satsaus kansanterveyteen todennäköisesti myös terveysmenoja tulevina vuosina ja vuosikymmeninä.
Viikon vakiorivi koostuu brittisarjojen otteluista. Kohteessa 5 kohtaavat Valioliigan kärjessä porskuttava Chelsea ja kolmantena majaileva Manchester United. Taitaa olla jo kirkossa kuulutettu, että sinipaidat nostelevat pyttyä kauden päätteeksi, eikä pelissä luultavimmin oteta turhia riskejä. Vierasjoukkue ManU taas on saanut viime aikoina pelinsä kulkemaan vallan mainiosti, ja hyökkääjät ovat onnistuneet maalinteossa laajalla rintamalla. Matsi näyttää etukäteen varsin ympäripyöreältä, joten lähdetään raksilla ja varmistetaan pikkuylläriä hakien kakkosella.
Vakioveikkauksen peliaika päättyy lauantaina 18.4. kello 16.55. Kansan Uutiset suosittaa 64 merkin järjestelmää: 2, 1(2), 1, 1, X(2), 2, 1(X), 1, 2(X), 1, 1(X), 1(X), 1.
uutiskirje 
