Maan tapa oli, että vaalien jälkeen kolmesta suuresta puolueesta kaksi on hallituksessa, yksi jää oppositioon. Vuoden 2011 eduskuntavaalit pisti puoluekartan uusiksi. Kolmen suuren puolueen sijaan maassa oli neljä keskivahvaa puoluetta: kokoomus, SDP, perussuomalaiset ja keskusta.
Vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen puolueet olivat uudessa tilanteessa. Perussuomalaisten nousu kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi ja keskustan tippuminen neljänneksi sekoitti pakan. Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Mari Kiviniemi ilmoitti välittömästi vaalituloksen jälkeen puolueensa jäävän oppositioon.
Perussuomalaiset taas oli arvaamaton: kirpun kokoisesta jytkyksi kasvaneen puolueen kansanedustajat olivat uusia ja tuntemattomia. Puolueen EU-kantojen tiedettiin poikkeavan muiden suurten puolueiden kannoista olennaisesti.
Neuvottelu-katkos tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta rivineuvottelijoille.
Kataisesta tuli hallitustunnustelija vapun alla. Eduskuntaryhmät saivat nipun kysymyksiä, mutta tämä kierros oli rituaali. Keskusteluja käytiin täyttä häkää kulisseissa, kuten nytkin.
Portugalin tuki iso kivi kengässä
Portugalin tuki piti saada pois pöydältä ennen kuin päästiin kokoamaan hallituspohja. Tämä show käytiin perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin ehdoilla. Kokoomus yritti kaikessa hiljaisuudessa etsiä perussuomalaisia tyydyttävää ratkaisua EU-politiikkaan jo ennen varsinaisia hallitusneuvotteluja.
Puolueet vastasivat Kataiselle Portugalin tukemista koskeviin kysymyksiin vapun jälkeen. Soinin jyrkkä vastaus yllätti Kataisen: puolue ei tue Portugali-pakettia eikä pysyvää vakausmekanismia eikä myöskään Suomen vastuiden kasvattamista väliaikaisessa rahoitusvälineessä.
Soinin oma jalka oli jo puoliksi hallituksen oven raossa. Hän ehti saada takinkääntäjän leiman. Hän ei saanut kuitenkaan eduskuntaryhmäänsä Portugali-tuen taakse. Katainen olisi voinut tulkita jo tässä vaiheessa, että perussuomalaisten EU-kanta ei taivu hallitusvastuuseen missään oloissa.
Katainen ilmoitti kuitenkin yllättäen, että Portugali-asia ratkaistaan erikseen, mitä oikeusoppineet kummeksuivat. Kansanedustaja Kimmo Sasin (kok.) johdolla asiaa ratkonut työryhmä päätyi umpikujaan. Portugalin tukipaketti hiersi kaikissa puolueissa. Suomen kanta saatiin hiottua lopulta eduskuntaryhmien kesken.
Valtiovarainministeri Katainen sai Suomen ehdot osallistumiselle Portugalin tukemiseen, EU:n väliaikaisen rahoitusvälineen kasvattamiseen ja pysyvään vakausmekanismiin. Myöhemmin valtiovarainministeriön kynästä lähteneeksi tulkitulla listalla oli liuta ehtoja.
Helpoiten ratkaisu oli nieltävissä kokoomuksessa ja RKP:ssä. SDP tulkitsi asettamiensa ehtojen täyttyneen. Suuressa valiokunnassa ja eduskunnassa näiden puolueiden lisäksi pakettia tukivat vihreät ja kristilliset.
Euromaiden tukemisesta syntyneen sovun synnyttyä pidettiin varmana kokoomuksen, SDP:n, vihreiden, kristillisten ja RKP:n hallitusta. Soini nimesi hallituksen vaalien häviäjien hallitukseksi, ja SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen syytti perussuomalaisia vastuunpakoilijaksi.
Spekulaatioita Urpilaisen hallituksesta
Uusi hallituspohja tarvittiin Soinin hypättyä hallituskelkasta.Portugali-prosessi hitsasi väliaikaisesti kokoomusta ja SDP:tä tuleviksi hallituskumppaneiksi puolueiden sovittua euromaiden talouskriisin hoidosta. Ryppy Kataisen ja Urpilaisen sopuun tuli parin päivän sisällä. Katainen ilmoitti uudesta hallituspohjasta kysymättä Urpilaiselta.
Urpilainen otti muutaman päivän aikalisän. Tänä aikana kansanedustaja, suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd.) nosti Ykkösaamussa (14.5.2011) vielä perussuomalaisten, mutta myös vasemmistoliiton aseman pohdintaan.
Tuomioja ei pitänyt mahdottomana hallitustunnustelijan vaihtamista, vaikka se ei ollutkaan SDP:n tavoite. Neuvottelukapulan siirtäminen Urpilaiselle kummitteli hallitusneuvottelujen loppumetreille saakka.
Tosiasiassa ajatus Urpilaisen hallituksesta oli vailla pohjaa. Kokoomus nieli jopa vasemmistoliiton osallistumisen hallitukseen, jotta hallitus saatiin kasaan. Vasemmistoliitto ei ollut alun perin Kataisen piirustuksissa.
Urpilainen esitti Kataiselle vasemmistoliiton kutsumista hallitusneuvotteluihin. Tämä ei tapahtunut vasemmistoliiton selän takana. Puolue näytti vihreää valoa. Katainen rakensi porvarienemmistöistä hallitusta vielä perussuomalaisten pelattua itsensä ulos. Tästä Katainen maksoi hintana sen, että omista joukoista irvailtiin Kataisen vasemmistohallituksesta.
Vasemmisto ulos Säätytalolta
Jo hallitusneuvottelujen alkaessa odotettiin vaikeuksia. Säätytalolla 20.5., reilu kuukausi vaalien jälkeen, hallitusneuvottelunsa aloittaneet puolueet edustivat ideologisesti ääripäitä. Kataisten joukkueelta puuttui selkeä yhteinen missio, että nyt tehdään jotain olennaista.
Tunnelma Säätytalolla muistutti enemmän budjettineuvotteluiden ilmapiiriä. Hallitus keskittyi talouden vakauttamiseen ja hallinnon uudistamiseen. Ideologista erilaisuutta yritettiin sementoida kirjoittamalla kokoomuksen ja demareiden johdolla kahdeksassa, lähes 20 hengen, työryhmässä Suomen historian pisin hallitusohjelma.
Työryhmissä riitoihin ajautuneita asioita ratkottiin ennätyksellinen määrä puolueiden puheenjohtajista koostuvassa sekstetissä, johon kuuluivat puolueiden puheenjohtajat Katainen, Urpilainen, Paavo Arhinmäki (vas.), Anni Sinnemäki (vihr.), Stefan Wallin (rkp.) ja Päivi Räsänen (kd.). Näin hallitus ratkoi myöhemminkin riitojaan, kunnes päähallituspuolueet ajautuivat vaihtuneiden puheenjohtajiensa Alexander Stubbin (kok.) ja Antti Rinne (sd.) johdolla ilmiriitaan.
Säätytalolla juoksi satoja eri tahojen asian-tuntijoita, lobbareita ja konsultteja. ”Liian paljon”, moni arvioi. Vaarana oli, että hallitusohjelmaa ohjataan ulkoa. Noin kymmenkunta lobbaria istui asiantuntijoina neuvottelupöydissä.
Erikoisin vieras Säätytalolla oli arkkipiispa Kari Mäkinen. Hän puhui eriarvoistumisesta Kataisen jälkeen hallitusneuvotteluja edeltäneessä seminaarissa. Tämän jälkeen alivaltiosihteeri Martti Hetemäki valtiovarainministeriöstä esitti talouden tiukat reunaehdot. Valtiovarainministeriön säästölista oli kuusi miljardia – kuten näidenkin eduskuntavaalien alla.
Näkemyserot julkisesta taloudesta ja valtiontaloudesta kokoomuksen ja SDP:n sekä vasemmistoliiton välillä johtivat dramaattiseen ulosmarssiin Säätytalolta helatorstain aattona. Yksityiskohtainen kiista kilpistyi kokoomuksen ajaman arvonlisäveron korottamiseen, jota vasemmisto vastusti.
Jo sitä ennen monta päivää vallitsi Säätytalolla tunnelma, että ”ollaan vaan ja ollaan neuvottelevinaan”, kuten eräs mukana ollut kuvaa. Tunnelma oli välillä surrealistinen. Säätytalolla huhuttiin jo muutama päivä ennen neuvottelujen katkeamista, jonka arvioitiin olevan lopullista, kokoomuksen käyvän keskustan kanssa neuvotteluja. Kiviniemi kiisti myöhemmin varjoneuvottelut.
Myös hallitusneuvottelijan vaihdoksella Kataisesta Urpilaiseen spekuloitiin. Syistä neuvottelujen katkeamiseen oli kaksi kärjistettyä teoriaa. Demarit lypsivät omia tavoitteitaan talouden reunaehdoista ja vastustivat arvonlisäveron korotusta SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman neuvosta liian pitkään. Toisaalta kerrottiin, että Katainen oli kypsynyt demareihin, ja hän heitti demarit ja peesissä vasemmistoliiton ulos. Neuvotteluilta puuttui kunnon käsikirjoitus, ja sitoutuminen oli hataraa.
Hallitusneuvotteluissa Urpilaisen asema herätti kysymyksiä. Puolueensa puheenjohtajana hän oli itseoikeutetusti demarien pääneuvottelija. Käytävillä huhuttiin ja puhuttiin Heinäluoman roolista.
Hänen pitkä varjonsa häälyi taustalla koko neuvottelujen ajan. Vain demarit itse tietävät hänen vaikuttavuutensa. Urpilaisen talous-asiantuntemus näytti huteralta vielä hallitusneuvotteluissa, mutta tämä korjautui nopeasti hänen aloitettuaan valtiovarainministerinä.
Joka tapauksessa neuvottelukatkos tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta rivineuvottelijoille. Neuvotteluryhmissä odotettiin talouslaskelmia, mutta sen sijaan vasemmisto käveli ulos. Vihreät jäivät Säätytalolle, mutta puoluevaltuuskunta äänesti heidätkin ulos. Puoluejohto puheenjohtaja Anni Sinnemäen johdolla ja kansanedustajat yhtä lukuun ottamatta olisivat jatkaneet ilman vasemmistoa.
Katainen joutuu ottamaan lusikan uudelleen käteensä
SDP:n ja vasemmistoliiton lähdettyä hallitusneuvotteluista loka lensi pääneuvottelijapuolueiden kesken. Kokoomus ja SDP purkivat paineita kunnolla. Syytöksiä valmistautumattomuudesta, osaamattomuudesta ja kompromissitaidottomuudesta heiteltiin puolin ja toisin.
Kokoomuksella oli vain yksi vaihtoehto: se ei voinut jäädä historiaan pääministerin paikan menettäjänä. Se viritteli uudestaan verkkoja perussuomalaisten, mutta myös keskustan suuntaan. Keskusta oli valmis pyörtämään vaali-iltaiset sanansa. Julkisuudessa se sitoi kuitenkin osallistumisensa perussuomalaisiin, vaikka se ei ollutkaan keskustalle kynnyskysymys.
Keskusta ei halunnut jättää suurvoittajaa oppositioon kalvamaan. Varsinkin kun mielipidemittauksissa perussuomalaiset olivat kiivenneet toukokuussa suurimmaksi puolueeksi kokoomuksen rinnalle. Käytännössä keskusta sitoi hallitukseen osallistumisensa perussuomalaisiin.
Demareille taas ei sopinut kolmen entisen suuren, kokoomuksen, keskustan ja SDP:n, hallitus. Katainen tarjosi vielä kertaalleen perussuomalaisille kompromissia. Puolue olisi voinut äänestää tyhjää eurotukipaketeissa. Tämä ei käynyt Soinille. Olisikin syntynyt kummallinen enemmistöhallitus, jossa hallitus olisi joutunut hakemaan tukea EU-politiikalleen oppositiosta.
Vihreiden kieltäydyttyä tiedossa oli, että näille ei käynyt porvarihallitus eikä yhteistyö perussuomalaisten kanssa. Vanhasen – Kiviniemen -porvarihallituksen tulkittiin aiheuttaneen vihreiden vaalitappion, ja puolue ei mahtunut perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen periaatteellisista syistä.
Kataiselle jäi käteen sixpack tai uudet vaalit. Säätytalolla ollut joukkue piti kasata uudestaan. Eduskuntaryhmät antoivat Kataiselle uuden neuvottelumandaatin, ja tällä kertaa myös takarajan, joka puuttui ensimmäisellä Säätytalon kierroksella. Tämä oli ollut virhe.
Katainen ei ottanut johtajuutta – hyvässä ja pahassa – samalla tavalla kuin SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipponen, joka kokosi ykkössateenkaarihallituksen reilussa kolmessa viikossa taloudellisesti huomattavasti vaikeammissa oloissa vuonna 1995.
Toisella kierroksella sopuun ja ministerin paikkojen jakoon päästiin viikossa. Säätytalolla juotiin kuohuviiniä kokoomuksen piikkiin. Tunnelma oli vapautunut ja helpottunut. Samassa – vaikka huterassakin – veneessä oleminen yhdisti.
Eräs hallituspiiriläinen vertaa Kataisen myöhempää johtamista valtakunnansovittelijan työhön. Tämä ei riittänyt. Kataiselta puuttui pääministerille tarpeellinen joukkueen johtamistahto. Pääministeriksi hän oli liian sovitteleva ihminen, on eräs tulkinta.
Yhdeksi syyksi kuntauudistuksen ja sote-ratkaisun ajautumisessa karille on nähty Kataisen kyvyttömyys johtaa hallitusta. Katainen väsyi. Hänellä ei ollut joko energiaa, taitoja tai rotia viedä kunta- ja sote-uudistuksia maaliin vastuuministereiden epäonnistuttua.
Hallitusneuvotteluissa kylvettiin jo ensimmäiset epäonnistumisen siemenet. Demarit eivät halunneet perälautaa, jotta hallitus olisi voinut puuttua kuntauudistukseen, vaikkapa pakkoliitoksin. Kuntauudistuksesta sovittiin Säätytalolla. Molempien päähallituspuolueiden kuntapoliitikot vastustivat vahvoja peruskuntia. Tämä ei ollut päähallituspuolueilla tiedossa Säätytalolla, tai se ohitettiin.
Sote-uudistuksella yritettiin paikata kuntauudistuksen karille ajamista. Sekin ajoi päin seinää. Tämä jäi keskustavetoisen Juha Sipilän hallituksen ratkottavaksi.
Nato-kirjaus tuskastuttaa Stubbia edelleen
Nato-linjauksista käytiin vasemmisto–oikeisto -vääntö hallitusneuvotteluissa. Kokoomus kirjoitti pohjan, jonka mukaan Natoa luonnehdittiin ”Euroopan keskeisimmäksi turvallisuuspoliittiseksi foorumiksi. Suomi on edennyt vuodesta 1994 alkaen yhä tiiviimpään yhteistyöhön Naton kanssa. Hallitus jatkaa tällä pitkäaikaisella linjalla. On jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä.”
Kansalaismielipiteen huomioimista pidettiin tärkeänä mahdollisesta jäsenyydestä päätettäessä. Tarkoitus oli myös laatia selvitys EU:n ja Naton eurooppalaisten jäsenmaiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä EU:n ja Naton yhteistyöstä. Nato-selvityksestä käytiin vääntöä nytkin eduskuntavaalien alla.
Alexander Stubbin vetämässä ulkopoliittisessa ryhmässä tätä kirjausta vastustivat etenkin vasemmistoliiton Annika Lapintie ja demareiden Erkki Tuomioja. Vasemmistoliitolle muutos oli kynnyskysymys.
Lopputulos oli, että Kataisen hallituskaudella Suomi sotilasliittoon kuulumattomana maana harjoittaa yhteistyötä Naton kanssa ja pitää yllä mahdollisuutta hakea jäsenyyttä. Kataisen hallituksen ajaksi jäsenyyden valmistelu suljettiin pois, mikä nyppii edelleenkin Stubbia.
Kokoomuksen puheenjohtajana Stubb on toistanut moneen kertaan julkisesti, että kirjaus oli virhe. Stubb on ollut avoimesti Suomen Nato-jäsenyyden kannalla. Tässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa kokoomuksen hanke tuskin etenee.
uutiskirje 
