Inarissa 1957 syntynyt Veli-Pekka Lehtola on Oulun yliopistossa toimivan Giellagas-instituutin professori. Giellagas on saamenkielinen sanaleikki, joka viittaa kieleen ja kulttuuriin. Instituutissa on tutkittu muun muassa saamelaisten ja nenetsien käsityksiä ja tulkintoja maiseman ja kulttuurin välisestä suhteesta. Miten se mielestäsi poikkeaa suomalaisesta näkemyksestä maisemasta ja kulttuurista?
– Saamelaisilla ei ole erottelua luonnon ja rakennetun ympäristön välillä. Siksi saamelaisten maankäyttöä ei voi tarkastella kuten suomalaisten käsityksiä maankäytöstä. Saamelaisten näkemykseen maankäytöstä tarvitaan oma käsitteistönsä. Tätä on tutkinut muun muassa Päivi Magga.
Maisema ja maankäyttö liittyy saamelaisilla Lehtolan mukaan perheiden ja sukujen käyttämiin alueisiin. Ne on melko tarkasti määritelty vaikka raja-aitoja ei ole rakennettukaan. Tämä näkemys jää suomalaisen tilan ja yksityisomistuksen käsitteiden jalkoihin. Tässä on myös suomalaisen hallinnon ja saamelaisuuden suhteen välinen ero.
– Siitat, eli Lapin kylät ovat hallinneet yhteisiä alueita ja jakaneet laidunmaita. Yksityisomistus-käsitettä ei ole tunnettu. Vasta maanviljelys toi aitaukset ja yksityisomistuksen. Tuolloin myös saamelaiset joutuivat hankkimaan uudistiloja.
Lehtola huomauttaa 1800-luvulla hallintovirkamiesten katsoneen, että ainoastaan maataloudella on Lapissa tulevaisuutta ja maanviljelystä ajettiin Lappiin pakolla. Nähtiin vain yksi vaihtoehto. Poronhoitoa pidettiin mielenkiintoisena, mutta ei toteuttamiskelpoisena elinkeinona.
Saamelaisille maisema tarkoittaa aina elettyä, elinkeinoon käytettyä maisemaa, ei rakennettua maisemaa. Siihen liittyy kaikki perinteet, esi-isien toiminta, mitä maisemassa on tapahtunut ja tehty.
– Yhteisöllisyys tulee perheiden ja sukujen muistoista, ei pelkästään yksilön henkilökohtaisista kokemuksista ja muistoista.
Suomalaiset ovat indoeurooppalaistuneita saamelaisia
Pekka Sammallahti on todennut, että suomalaiset ovat indoeurooppalaistuneita saamelaisia. Lehtola kuvaa teoksessaan Saamelaiset suomalaiset saamelaisten historiaa ja kohtaamisia suomalaisen kulttuurikäsityksen kanssa vuosina 1896–1953. Miksi valitsit juuri tämän ajanjakson, ja miksi se on niin merkittävä kyseisen asian suhteen?
– Kyseisestä ajanjaksosta ei ollut olemassa yleisesitystä. Katsottiin, että vasta 1920-luvulla alkoi suuremmat myllerrykset, kun Petsamo liitettiin Suomeen ja rotuteorioiden varjolla alettiin tutkia saamelaisten alkuperää. Kuitenkin kiinnostus saamelaisia kohtaan alkoi jo 1890-luvulla, kun saamelaisalueilla vahvistettiin hallintoa.
– Norja itsenäistyi 1905, ja Suomen puolella asuvat saamelaiset haluttiin liittää Suomen kansalaisiksi. Norja ja Suomi nuorina tasavaltoina kilpailivat pohjoisista alueista. Norjassa harjoitettiin voimakasta kansallista rakennuspolitiikkaa ja Suomessa haluttiin saamelaisalueet kytkeä emämaahan.
– Siihen saakka kaupankäynti suuntautui Tenon molemmin puolin Norjan puolelle. Rajan valvonnan tiukennuttua kaupankäynti suuntautui Ivaloon ja Rovaniemelle. Sodan jälkeen Norjan raja sulkeutui. Saamelaiset haluttiin kunnollisiksi isänmaallisiksi kansalaisiksi pois Norjan helmoista. Suomella oli tässä mielessä 1920-luvulla kaksi vihollista. Norja kehittyneenä kansallisvaltiona havitteli samoja pohjoisen alueita, ja Neuvostoliitto nähtiin sotilaallisena vihollisena.
Sota hävitti perinteisen Lapin kulttuurin
Lehtola kertoo Utsjoen kunnanvaltuuston esittäneen vuonna 1925, että Utsjoesta tehdään suojelualue, jota saamelaiset hallinnoivat. Tätä eduskunta piti norjalaisten salajuonena ja esitys haudattiin hiljaisuudessa.
Lapin sota eli saksalaissota hävitti Lehtolan mukaan perinteisen Lapin ja sen kulttuurin. Jälleenrakentaminen toi Lappiin suomalaiset ihanteet ja vuosisataiset perinteet tuhottiin, tyyppitalot tulivat tilalle. Koululaitos opetti suomalaisuuteen.
– Vuonna 1947 voimaan tullut oppivelvollisuuslain muutos lopetti Lapista kiertokoulut. Opetus oli pakko keskittää yhteen paikkaan. Tämä synnytti ”asuntolasukupolven”, ja se vieroitti saamelaislapset omasta kielestä ja kulttuurista. Hyvänä puolena yleisopetuksessa oli se, että koulutus toi uusia välineitä saamelaisten etnopoliittiseen herätykseen, miten toimitaan omien oikeuksien puolesta.
Lehtolan äiti syntyi 1931 saamelaisperheeseen Utsjoen Karigasniemellä. Hän oppi suomen kielen vasta ollessaan evakossa Alavieskassa syyskusta 1944 kesään 1945 saakka.
– Lapin miinoituksen purkaminen kesti tuon ajan. Tätini Maarit Vuomajoki kertoi, että heti sodan päätyttyä vain yhtä kapeaa reittiä sai kulkea, koko Lappi oli niin tiheään miinoitettu. Lehmäthän eivät sitä tietenkään uskoneet.
– Isäni oli Inarin suomalaista sukua. Lehtolat tulivat Inariin Kärsämäeltä 1800-luvulla kiertäviksi opettajiksi, katekeetoiksi. Olin 2000-luvun alussa Kärsämäellä luennoimassa kiertävänä luennoitsijana. Totesin, että ympyrä on sulkeutunut. Yleisön joukosta tuli luokseni mies, joka sanoi, että olet minun sukulaiseni. Kärsämäen Lehtola sattui olemaan yleisön joukossa.
Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan kuuluvaan vuonna 2001 perustettuun Giellagas-instituuttiin valitaan vuosittain viisi opiskelijaa opiskelemaan saamenkieltä. Lehtolan mukaan saamelaishallinnossa on tarjolla paljon töitä, ja monet opiskelijat siirtyvät töihin ennen valmistumistaan.
– Tämän kanssa tasapainoillaan. Saamen kulttuuria voi opiskella myös sivuaineena, Lehtola muistuttaa.
uutiskirje 