Lapset kadulta kouluun Pakistanissa

Joskus elämässä käy niin elokuvissa. Ahmed, 12, aneli vielä neljä vuotta sitten almuja portilla, josta hän nyt kulkee päivittäin ylpeänä kouluun.

Ahmedin kotikylä on Pakistanin Sindhin maakunnan Pipri, jonka noin tuhannesta kotitaloudesta 95 prosenttia hankkii elantonsa kerjäämällä. Myös Ahmed kulki isoäitinsä mukana kerjuulla kahdeksanvuotiaaksi.

Sitten onni potkaisi, ja hän pääsi Kansalaissäätiön ylläpitämään kouluun. Nyt Ahmed kuuluu opettajien mukaan luokkansa parhaisiin oppilaisiin.

Maksu kykyjen mukaan

Voittoa tavoittelematon Kansalaissäätiö perustettiin 1995 kohentamaan köyhimpien koulutusmahdollisuuksia, ja sillä on nyt Pakistanissa 1 060 koulua. Maan 182-miljoonaisesta väestöstä reilu viidennes elää köyhyysrajan alapuolella.

YK:n arvion mukaan 6,7 miljoonaa lasta – joista 62 prosenttia on tyttöjä – ei käy koulua Pakistanissa. Opintielle päässeistä 21,4 miljoonasta joka kolmannelta jää peruskoulu kesken.

Heikoimmat mahdollisuudet koulunkäyntiin on katulapsilla, joita on arviolta 1,5 miljoonaa. He kerjäävät tai tekevät työtä kaduilla. Moni raataa auttaakseen vanhempiaan, toiset myös asuvat kadulla.

Köyhillä perheillä ei ole varaa koulumaksuihin, mutta Kansalaissäätiö soveltaa periaatetta ”maksa mitä pystyt”. Alin taksa on alle kymmenen eurosenttiä kuukaudessa, ja se peritään siksi, että ihmiset arvostavat maksullisia palveluja enemmän kuin ilmaisia, kertoo Ayesha Kharib Kansalaissäätiön markkinointiosastolta.

Äiti lähti kerjuulle

Kun Ahmed pääsi kouluun, hänen äitinsä lähti isän mukaan kerjuulle korvatakseen perheen tulonmenetyksen. He saavat kokoon muutaman euron ruokarahat päivässä.

– En pitänyt kerjäämisestä. Ihmisten ilkeät kommentit tekivät kipeää, Ahmed tunnustaa. Kukaan kouluun päässeistä lapsista ei ole viime aikoina palannut kerjuulle, tarvitseville on löytynyt iltapäivätyötä esimerkiksi lähikaupoista.

Ahmed oli vähän aikaa töissä kännykkäfirmassa ja oppi korjaamaan puhelimia. Nyt hän suunnittelee uraa tietokoneinsinöörinä.

– Toivon, että kasvan nopeasti isoksi, jotta vanhempani voivat lopettaa työnteon, poika sanoo.

Ei korvaa valtiota

Koulun rehtori Rabail Abbas Phulpoto, 25, sanoo, että 85 prosenttia oppilasta on kerjäläisperheiden lapsia. Hän alkoi muutama vuosi sitten vakuuttaa perheitä koulunkäynnin hyödyistä.

– Aluksi vastustus oli kovaa, koska lasten ansioista ei haluttu luopua. Lopulta muutamat lähettivät kouluun poikiaan, mutta eivät tyttäriään, ja pojatkin palasivat tuntien jälkeen kerjuulle.

Nyt koulun 350 oppilaasta 235 on entisiä katulapsia.

– Koulutuksen merkitys meni lopulta perille, Phulpoto sanoo.

Asiantuntijat kiittävät vapaaehtoistoiminnan panosta Pakistanin koulutuksen hyväksi, mutta muistuttavat, ettei se voi korvata valtiota.

– Valtio laiminlyö lapsia ja niitä, jotka ponnistelevat heidän hyväkseen. Kirkkaimmatkaan valot eivät yllä täyteen loistoonsa, ellei valtio täytä velvollisuuksiaan, sanoo Mosharraf Zaidi, joka johtaa kampanjaa koulutuksen puolesta.