Pintaa syvemmältä
Turkilla on edessään vaikeat ajat, kun siellä yritetään koota uutta hallitusta sunnuntain parlamenttivaalien jälkeen. Uuden parlamentin neljällä puolueella on sen verran huonot välit keskenään, että useamman puolueen saaminen samaan hallitukseen vaatii kivuliaita neuvotteluja. Ellei tässä onnistuta 45 päivässä, pitää järjestää uudet vaalit, mutta niiden tulokset tuskin eroaisivat ratkaisevasti nykyisistä.
Tästä huolimatta vaalituloksia on pidettävä Turkille myönteisinä – ne antavat maalle mahdollisuuden päästä ulos nykyisestä umpikujasta terveempään yhteiskunnalliseen kehitykseen.
Vaalituloksia voi tarkastella monesta näkökulmasta, mutta tärkein piirre on selkeä vastalause presidentti Recep Tayyip Erdoğanin pyrkimyksille kerätä kaikki valta käsiinsä. Hänen puolueensa AKP, oikeus- ja kehityspuolue, on vuodesta 2002 lähtien kulkenut voitosta voittoon, mutta nyt tapahtui selvä käänne alaspäin. Vuoden 2011 vaaleissa AKP sai 50 prosenttia äänistä, nyt puolueen ääniosuus oli vain 40,9 prosenttia.
Jättiläismäinen presidentinpalatsi saattaa jäädä osittain tyhjilleen.
Puolueen moottorina Erdoğan on pyrkinyt kloonaamaan oman suosionsa puolueen suosioksi. Nyt kävi kuitenkin ilmeisesti niin, että Erdoğanin yhä näkyvämpi pyrkimys yksinvaltaan on herättänyt kasvavaa vastarintaa, joka on kohdistunut myös hänen puolueensa.
Perustuslain mukaan presidentti on puolueiden yläpuolella, mutta Erdoğan osallistui silti vaalikampanjaan hänelle ominaisella tarmolla ja näkyvyydellä, haukkuen muita puolueita joko saamattomiksi tai maanpettureiksi.
Vielä viime viikolla Erdoğan haukkui lehtimiehiä, armenialaisia, homoja ja islamin vähemmistöryhmään kuuluvia aleveja yhteiskuntajärjestyksen haudankaivajiksi ja kurdi- ja vasemmistopuolue HDP:n kannattajiksi.
Monumenttina Erdoğanin suurmieshankkeille jää hänen Ak Sarayksi eli Valkoiseksi palatsiksi kutsuttu presidentinlinnansa, joka on 30 kertaa suurempi kuin Washingtonin Valkoinen talo ja ilmeisesti myös paljon komeampi ja kalliimpi.
Erdoğan on rakennuttanut sitä ilman rakennuslupaa ja muutenkin puolittain salassa. Varustus on sitä luokkaa, että hän talon bunkkereista voisi johtaa sotia Lähi-idässä. Vielä tärkeämpi on valmius sijoittaa Turkin hallinnollinen johto tähän rakennukseen, vaikka mitään päätöstä tällaisesta siirrosta ei ole tehty. Erdoğan pyrkii asettamaan kansakunnan tapahtuneiden tosiasioiden eteen.
Erdoğan on voimakkaasti ajanut siirtymistä parlamentaarisesta järjestelmästä presidenttivaltaiseen järjestelmään. Hän on sitä mieltä, ettei Yhdysvaltain presidentillä ole tarpeeksi valtuuksia ajaa omaa linjaansa. Hän on väittänyt, että talouskehitys olisi ollut paljon parempi, jos hänellä olisi ollut tarpeeksi valtaa.
Varmistaakseen siirtymisen presidenttivaltaiseen järjestelmään Erdoğan toivoi vaaleissa 400 edustajaa AKP:lle. Niitä tuli kuitenkin vain 258 – ilmeisesti juuri tämä hanke vaikutti AKP:n vaalitappioon. Tukea ei ole odotettavissa muilta puolueilta.
Nyt vaikuttaa siis siltä, että suuri osa Valkoisen palatsin ehkä kahdesta tuhannesta huoneesta jää käyttämättä. Tämä huoneluku vaikuttaa nyt uskottavimmalta. Kun oppositio aikaisemmin kysyi, mitä tarvetta on rakentaa tuhannen huoneen talo, Erdoğan vastasi, että huoneita onkin puolitoistatuhatta. Nyt arkkitehtitoimisto on piirustuksista laskenut, että niitä onkin kaksituhatta. Tällaista tapahtuu vain Turkissa.
Jotkut arvostelijat ovat syyttäneet Erdoğania diktaattorin otteista. Hän on närkästyneesti vastannut: en ole diktaattori – jos olisin, kieltäisin kiroukset. Ehkä niin, mutta hän on kuitenkin katsonut valtansa ulottuvan hyvin pitkälle.
Kun vanha kemalistinen Cumhuriyet-lehti toukokuun lopussa julkaisi videokuvia, jotka paljastivat Turkin tiedustelupalvelun MIT:n Syyriaan vietyjen rekkalastien sisältäneen aseita, Erdogan raivostui ja syytti lehteä ja sen päätoimittajaa Can Dündaria maanpetoksesta.
Erdoğan teki päätoimittajasta rikosilmoituksen syyttäen häntä terrorismista, vakoilusta, valtion turvallisuuden vaarantamisesta ja yrityksestä kaataa maan hallitus. Dündarin tuomioksi vaaditaan elinkautista vankeutta, kovennettua elinkautista vankeutta ja vielä tämän jälkeen 42 vuotta vankeutta – ilmeisesti siis toistasataa vuotta vankeutta.
Turkkia on syytetty Syyrian islamististen kapinaryhmien aseellisesta avustamisesta. Lähinnä epäillään avun kohdistuneen al Qaidaan kuuluvalle al-Nusran rintamalle. Viime viikolla YK:n johdolla pidetyssä kokouksessa, jossa keskusteltiin yhteistoiminnasta ääri-islamistista ISIS-järjestöä vastaan, Turkin aselähetyksiä arvosteltiin kärkevästi.
Turkin kurdit ovat varpaillaan, koska Isisin ja kurdien välinen taistelu on kärjistynyt ja siirtynyt osittain Turkin maaperälle. Kurdeja lähellä olevan HDP:n toimistoihin ja vaalitilaisuuksiin kohdistettiin toukokuussa useita hyökkäyksiä ja Isisin epäillään olevan osaksi niiden takana, muun muassa Diyarbakirin pommi-iskujen, joissa kolme ihmistä kuoli ja 200 haavoittui.
Islamistien kampanja ei kuitenkaan estänyt HDP:n menestystä vaaleissa, mikä monien mielestä oli vaalien ilahduttavin tulos. Puolue menestyi paitsi idässä ja kaakossa, myös länsirannikolla ja varsinkin Istanbulissa, vasemmistolaisten ja liberaalien keskuudessa.
Gezi-puiston puolustajat ja törkeistä lahjontaepäilyistä närkästyneet – opiskelijat ja vapaasti ajatteleva uusi keskiluokka – ovat kaivanneet tällaista mahdollisuutta poliittiseen toimintaan ja HDP:n puheenjohtaja, entinen ihmisoikeusjuristi Selahattin Demirtaş, on maan suosituimpia poliitikkoja.
Voi ehkä tulkita symboliseksi tällä viikolla annetun tuomion, jossa Gezin puistossa aika tasan kaksi vuotta sitten pippurisumutetta ihmisten silmiin lähietäisyydeltä ruiskuttanut poliisi sai tuomion ihmisten terveyden vaarantamisesta. Kuva punamekkoisen naisen sumuttamisesta levisi maailmalle. Nyt poliisi tuomittiin istuttamaan 600 puuta ja hoitamaan niitä kuuden kuukauden ajan.
Eiköhän Turkki ole muuttumassa.
uutiskirje 
