Miljonäärien määrä ja heidän varallisuutensa paisuivat etenkin Aasiassa viime vuonna. Aasia ohitti miljonäärien määrässä ensimmäistä kertaa Euroopan: aasialaisten kotitalouksien varallisuudeksi arvioitiin 47,3 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Eurooppalaisten varallisuus oli yhteensä 39,6 biljoonaa dollaria.
Rikkain maanosa oli viime vuonna edelleen Pohjois-Amerikka 50,8 biljoonan dollarin varallisuudella, mutta selvityksen tehnyt The Boston Consulting Group odottaa Aasian ohittavan kaikki mantereet vuonna 2016 ja omistavan vuoteen 2019 mennessä kolmasosan maailman varallisuudesta.
Vuosittaisen Global Wealth -selvityksen mukaan kotitalouksien yhteenlaskettu varallisuus kasvoi 12 prosenttia vuonna 2014 eli globaaliksi kokonaissummaksi pamahti 164 biljoonaa dollaria.
Vuoden 2013 kasvuprosentti oli ennätyksellinen 14,6. Konsulttiyhtiön mukaan varallisuuden kasvu selittyy suureksi osaksi olemassa olevien varojen hyvällä tuottavuudella.
Konsulttiyhtiö arvioi, että varallisuus kasvaa seuraavien viiden vuoden ajan noin kuuden prosentin vuosivauhtia. Aasian lisäksi varallisuus kasvaa nopeasti muilla kehittyvillä markkinoilla Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Itä-Euroopassa. Selvitys ennustaa perinteisten talousalueiden Länsi-Euroopan, Pohjois-Amerikan ja Japanin talouskasvun laskevan.