Karl Polanyin vuonna 1945 ilmestynyt Suuri murros (Vastapaino 2009) on jo klassikko. Se on kuvaus ja analyysi siitä maailmankehityksen suuresta käänteestä, joka tapahtui teollisen aikakauden alkaessa yli kaksi vuosisataa sitten.
Ele Alenius näkee perustellusti, että tuotantovoimat uudistuvat ja kasvavat nyt niin räjähdysmäisellä vauhdilla, että olemme jättämässä teollisen ajan taaksemme ja siirtymässä uuteen tieteellistekniseen aikakauteen. Tämä merkitsee jälleen uutta suurta murrosta ja aikakauden vaihtumista, maailmankehityksen suurta käännettä, vaikka sen kaikkia ulottuvuuksia ei vielä tiedosteta. Tämä koskee etenkin tarvetta yhteiskunnallisen ajattelun uudistumiseen.
Toinen ajattelija, johon rinnastan Aleniuksen, on kuulu yhteiskuntateoreetikko Jürgen Habermas. Aleniuksen tavoin hän on rakentanut oman yhteiskuntateoriansa valikoiden omaksuttujen Marxin ajatusten ja niistä inspiraationsa saaneen niin sanotun kriittisen teorian pohjalle.
Järkevä nykyaikainen poliittinen moraali ja demokratiakäsitys voidaan rakentaa vain globaalista perspektiivistä käsin.
Molempia kirjoittajia yhdistää ajatus demokratian keskeisyydestä modernisaatiossa. He käsittävät demokratian valtiolliset instituutiot oleellisiksi, mutta vielä tärkeämpänä he pitävät väestön laajalti sisäistämää demokraattista kulttuuria. Aidosti demokraattinen kulttuuri puolestaan voi syntyä vasta modernisaation aikaan saaman ihmisten syvän keskinäisen riippuvuuden tiedostamisesta.
Liberaalin demokratian tarinassa omaisuudet ja veronmaksukyky raivasivat vähitellen tilan yhä useampien ihmisten äänioikeudelle ja lopulta tasa-arvoiselle äänioikeudelle. Liberalismin hegemoninen poliittinen moraali edellyttää kuitenkin vielä tänäkin päivänä yrittäjyyden ja pääomatulojen asettamista erityisasemaan – suojaan demokratialta.
Perustelu vaatimukselle on se itsestään selvänä pidetty näkemys, että pääosa kansantulosta, ja siis likipitäen kaikki verotettava tulo, tuotetaan pääomien omistajien hallitsemissa yrityksissä. Meidän siis tulisi olla kiitollisia pääomien omistajille työstä, tuotannosta, palkoista ja veronmaksukyvystä. Pääoman oikeus voittoihin on tässä ajattelussa itsestään selvä, koska se kantaa taloudellisen riskin.
Kun sijoittajia ja palkansaajia verotetaan, se tapahtuu liberaalissa tarinassa tuotantoprosessin näkökulmasta ikään kuin jälkikäteen ja perustuu näiden kahden ryhmän keskinäiseen yhteisymmärrykseen kansalaisina siitä, että julkisen vallan palvelut on yhteisen edun nimissä rahoitettava. Sosiaalinen demokratia näkee yhteiskunnan – ja sen edustajana julkisen vallan – erottamattomana osapuolena jo jokaisessa tuotantotapahtumassa siinä missä sitä ovat työntekijät ja rahoittajatkin. Oikeudet palkkaan, osinkoon ja verotuloon syntyvät siis samassa prosessissa. Ne ovat kaikki eräässä mielessä ”voiton” jakoa, vaikka tavanomaisessa kirjanpidollisessa ajattelussa palkat ja verot nähdään yrityksen kuluina.
Miksi yhteiskunta on syytä nähdä samanlaisena legitiiminä ”tuotannon tekijänä” kuin työntekijät ja sijoittajat?
Yhteiskunnan tarjoama koulutus on sekä yrittäjien että työntekijöiden taitojen taustalla. Yhteiskunnan ylläpitämä monipuolinen infrastruktuuri on ympäristö, jota ilman nykyaikainen tuotannollinen toiminta ei olisi mahdollista. Tuotanto markkinoille edellyttää kulutusta ja kysyntää. Se taas on yhteiskunnallisesti ehdollistuvaa ja on kaikelle tuotannolle yhtä välttämätöntä kuin työ ja tuotantopääoma.
Sosiaalisen demokratiakäsityksen mukaan markkinatalous ei siis voi olla yhteiskunnan demokraattisesta päätöksenteosta irrallinen omalakinen alue. Alenius käyttää ilmaisua ”täysivaltainen demokratia” sellaisesta poliittisesta kulttuurista, joka ei liberaalin demokratian tavoin sysi päätöksentekoa talouden pelisäännöistä demokratian ulkopuolelle. Jürgen Habermasin ajatukset ovat hyvin saman suuntaisia.
Etzionin vuonna 2004 ilmestynyt kirja oli kohdistettu amerikkalaiselle yleisölle. Etzioni näkee realistisesti, että hänen kotimaallaan on valtavat taloudelliset ja sotilaalliset resurssit. Se merkitsee suurta globaalia vastuuta.
Etzioni kuului niihin, jotka kirjan kirjoittamisen aikoihin, Afganistanin ja Irakin sotien alettua, pitivät molempia sotilaallisia operaatioita sulana hulluutena. Hän ennusti, että molemmat päättyvät katastrofiin, joka pakottaa jättämään amerikkalaiset joukot näihin maihin aivan liian pitkäksi ajaksi – USA:n valtavista resursseista huolimatta. Kuinka oikeassa Etzioni onkaan ollut.
Vaikka From Empire to Community -kirjan kirjoittamisen välitön kimmoke siis olivat nuo onnettomat sodat, kirja edustaa Etzionin ajattelun pitkää linjaa. Tässä kirjassa hän nostaa ajattelunsa koskemaan globaalia tasoa.
Jossakin vaiheessa Etzioni antoi ajattelulleen nimen kommunitarismi. Käsite on saanut varsinkin USA:ssa seuraajia, mutta laajemmin se ei ole ottanut tulta. Suomeksi siihen voi kätevimmin viitata sanalla yhteisöllisyys.
On makuasia, pitääkö Etzionin kommunitarismia vain versiona vanhaa sosiaaliliberalismia. Näillä filosofioilla on yhtymäkohtansa. Erona voi kuitenkin nähdä sen, että kun sosiaaliliberalismin lähtökohta on ollut kristillisen lähimmäisen rakkauden etiikassa, niin kommunitarismin lähtökohta on puhtaasti sekulaari, ei-uskonnollinen.
Etzioni on sosiologi, joka ymmärtää selvästi miten voimakkaan keskinäisriippuvuuden kaksi ja puoli vuosisataa jatkunut modernisaatio on tuottanut ihmisten välille sekä kansallisilla että ylikansallisilla tasoilla ja globaalisti. Vanha autoritaarinen yhteiskunta on objektiivisen kehityksen takia pakko korvata demokraattisella yhteiskunnalla. Mutta senkin Etzioni ymmärtää, että aidon demokratian rakentamisessa sekä kansallisella tasolla että globaalisti ollaan vielä alkutaipaleella.
Etzioni, kuten Aleniuskin, ymmärtää selvästi, että nykyisessä tilanteessa, johon olemme ihmiskuntana tulleet, maailman kehitystä on tarkasteltava kokonaisuutena. Järkevä nykyaikainen poliittinen moraali ja demokratiakäsitys voidaan rakentaa vain globaalista perspektiivistä käsin.
Etzionin teos on hieno tutkielma siitä vapauksien ja velvollisuuksien tasapainoisesta poliittisesta etiikasta, jota aikamme globaali maailma tarvitsee. Aivan saman voi sanoa Ele Aleniuksen kirjasta Maailmankehityksen suuri käänne.
Aleniuksen kirjan voi siis lukea murrosvaiheen herätyshuutona, jonka sanoma pelkistettynä on: selviytyäksemme ihmiskuntana meidän on välttämätöntä laajentaa ymmärrystämme demokratiasta kahteen suuntaan, yhtäältä yhteiskunnallisesti täysivaltaiseksi, toisaalta koko ihmiskunnan ja kaikki ihmiset globaalisti kattavaksi.
Suomela on kirjoittanut esipuheen Ele Aleniuksen Maailmankehityksen suuri käänne -teoksen uuteen päivitettyyn painokseen. Into 2015.
uutiskirje 
