– Venäläiset järjestöt jaetaan kahteen eri luokkaan: niihin, jotka saavat valtion tukea ja joilla menee aika mukavasti – ja niihin, joiden työ tehdään lähes mahdottomaksi, kuvaa moskovalaisen Freedom Files -järjestön johtaja Olga Zaharova.
Zaharova ja toinen moskovalainen pitkän linjan demokratia-aktivisti Juri Džibladze vierailivat viime viikonloppuna Helsingissä kansalaisjärjestöseminaarissa, jossa muistettiin 40 vuotta sitten allekirjoitettua Etykin päätösasiakirjaa.
Kovimpia otteita ovat kokeneet järjestöt, jotka tuovat esiin tietoja venäläissotilaiden osallisuudesta Ukrainan sotaan. Tiukoilla ovat myös ne, jotka vastustavat korruptiota, puolustavat seksuaalivähemmistöjä tai raportoivat Pohjois-Kaukasuksen tapahtumista.
Aktivistit joutuvat pelkäämään kansallishenkisten ryhmien hyökkäyksiä.
– Ei kuitenkaan tarvitse olla erityisen kriittinen joutuakseen viranomaisten hampaisiin. Ulkomaiseksi agentiksi voidaan määritellä mikä tahansa järjestö, joka on joskus saanut vain vähäistäkin tukea ulkomailta, kuvaa Džibladze.
Vuoden 2013 agenttilaki velvoitti järjestön rekisteröitymään ulkomaiseksi agentiksi, jos se saa rahoitusta Venäjän ulkopuolelta ja harjoittaa poliittista toimintaa. Järjestöt kieltäytyivät rekisteröitymästä, koska se olisi vienyt uskottavuuden.
Vuosi sitten tehdyn muutoksen jälkeen oikeusministeriö voi itse määritellä järjestön ulkomaiseksi agentiksi. Listalle on päätynyt 74 järjestöä. Mukana on myös hyväntekeväisyysjärjestöjä, vaikka niiden ei pitänyt kuulua lain piiriin.
– Osa listalle joutuneista järjestöistä, muun muassa ympäristöjärjestö Bellona-Murmansk, on päättänyt lopettaa toimintansa. Maineen menetyksen lisäksi niiden toimintaa vaikeuttavat sakot ja velvoite raportoida neljä kertaa vuodessa viranomaisille toiminnasta ja taloudesta. Jo raportointilomake on 34 sivun mittainen, kertoo Zaharova.
Ei-toivotut
järjestöt listataan
Tuorein tiukennus on kesäkuun alussa voimaan tullut laki ei-toivotuista järjestöistä. Yleinen syyttäjä ja ulkoministeriö voivat ilman erityisiä perusteluja julistaa ulkomaisen tai kansainvälisen järjestön ei-toivotuksi, jos ne katsovat sen uhkaavan kansallista turvallisuutta. Parlamentin ylähuone on esittänyt listalle muun muassa yhdysvaltalaista Freedom House -järjestöä, Soros-säätiötä ja useita ukrainalaisjärjestöjä.
Järjestöt eivät saa toimia Venäjällä eikä niiden tuottamaa materiaalia saa jakaa. Toimintaan osallistuminen voi tuoda vankeutta.
– Venäläisen kansalaisyhteiskunnan rajoittaminen on edennyt uuteen vaiheeseen, kuvaa Juri Džibladze.
– Kehitys on kuitenkin ollut johdonmukaista koko 2000-luvun ajan.
Džibladzen mukaan Ukrainan oranssi vallankumous vuonna 2004 säikäytti Venäjän johdon. Jo seuraavana vuonna säädettiin uusi kansalaisjärjestölaki, joka lisäsi raportointivelvollisuutta ja viranomaistarkastuksia sekä vaikeutti uusien järjestöjen perustamista.
Vuoden 2011 hallituksen vastaiset mielenosoitukset toivat lisää tiukennuksia. Internetin kontrollia kiristettiin lastensuojeluun vedoten, turvallisuuspoliisin valtuuksia laajennettiin ja homopropagandalaki kielsi seksuaalivähemmistöjä koskevan tiedon jakamisen alaikäisille.
– Se mikä muutama vuosi sitten oli kansalaisten tavanomaista osallistumista, on nyt määritelty rikokseksi, Olga Zaharova tiivistää kehityksen.
Ukrainan sodan myötä myös median suhtautuminen ja yleinen mielipide järjestöjä kohtaan on muuttunut vihamielisemmäksi, ja aktivistit joutuvat pelkäämään erityisesti konservatiivisten kansallishenkisten ryhmien hyökkäyksiä.
– Ihmiset on saatu uskomaan, että muu maailma on meitä vastaan. Koko kansakunta on kuin sotatilassa, vaikkei Venäjä edes myönnä olevansa sodan osapuoli. Kritiikkiä pidetään petturuutena, kuvaa Džibladze.
– Toivomme, että EU-maat eivät käsittelisi Venäjän kanssa vain Ukrainan sotaa, vaan pitäisivät asialistalla myös Venäjän sisäisen kehityksen ongelmat, kuten kansalaisyhteiskunnan ja sananvapauden tukahduttamisen.
uutiskirje 
