Kidnappausjännärissä Yö ilman armoa (The Night of the Following Day, 1969) mustiin ja usein puolihihaiseeen t-paitaan (”sexy”) pukeutunut Marlon Brando pääsee vauhtiin puolen tunnin lämmittelyn jälkeen. Sitä ennen leffa hämmästyttää lähinnä kömpelyydellään ja ahkerasti soivalla, Stanley Myersin säveltämällä ison orkesterin letkeän jazzahtavalla musiikkiraidallaan. Aika ajoin touhussa pilkistää tahaton koomisuus.
Hubert Conrnfieldin ohjaama jännäri pohjautuu Lionel Whiten romaaniin. Tapahtumat keskittyvät syrjäiseen pohjoisranskalaiseen rantahuvilaan. Sinne amerikkalaiset konnat vievät kidnappaamansa englantilaisen miljonäärin tyttären.
Tapahtumissa on usein kahden henkilön välisiä kohtauksia. Niissä on paikoin kohtuullista vääntöä, vaikka näyttelijätyöskentely ja -valinnat ovatkin enemmän tai vähemmän retuperällä. Tämä koskee myös Brandoa.
Leffa on mielenkiintoisella tavalla omituinen ”halpalentojännäri”. Viihdyttävää soopaa tuikkiva raina on pienessä kulttimaineessa, ilmeisesti sen sisältämän camp-latauksen takia. Toisaalta lopetus on sellainen, että sen kautta kaikki edellä nähty on käännettävissä lähestulkoon ylösalaisin: ollaan kuin konsanaan Buñuelin Päiväperhon (1967) tajuntamaastossa.
Yö ilman armoa. Yle Teema perjantaina klo 21.00.
uutiskirje 
