Raportoijana toiminut Irlannin Lynn Boylan sanoi, että parlamentin enemmistön saaminen oli voitto kansalaisyhteiskunnalle ja Right2Water-aktivisteille kautta Euroopan. Boylan kuuluu vasemmiston GUE/NGL-ryhmään ja edustaa Irlannin Sinn Féin -puoluetta.
Boylan iloitsi, että yli 1,8 miljoonaa allekirjoitusta kerännyt kansalaisaloite viimein sai ansaitsemansa tuen EU:ssa. Right2Water oli ensimmäinen käsiteltäväksi päässyt aloite EU:n uuden kansalaisaloitejärjestelmän aikana.
Nimiä kansalaisaloitteeseen kerättiin eri EU-maissa. Kysymys vedestä on ollut erityisen tiukka Irlannissa, jossa vesilaitosten yksityistämistä vastustaneet mielenosoitukset keräsivät viime talvena valtavia ihmisjoukkoja.
Boylanin mukaan EU:n komission alkuperäinen vastaus kansalaisaloitteeseen oli heikko eikä juuri vastannut sen vaatimuksiin. Europarlamentin raportissa sanomaa on terävöitetty.
– Olemme kehottaneet komissiota laatimaan lakiehdotuksen, joka sisällyttää oikeuden veteen ihmisoikeutena EU-lainsäädäntöön, ei edistä vesihuollon yksityistämistä ja varmistaa sen, että vesihuoltoa ei sisällytetä TTIP-neuvotteluihin.
TTIP on Yhdysvaltain ja EU:n välille neuvoteltavana oleva vapaakauppasopimus.