Tosipohjaisessa saksalaisfilmissä Menetetty aika (Die verlorene Zeit, 2011) nähdään vaihteeksi karjuva ja lyövä naispuolinen natsi. Ollaan Puolassa sijaitsevalla keskitysleirillä, vuosi on 1944. Vankien joukossa olevista nuorista, Saksan juutalaisesta Hannasta (Alice Dwyer) ja puolalaisesta Tomaszista (Mateusz Damiecki), on tullut leirillä rakastavaisia.
Juonikuvio etenee dramaattisten tähtien alla, kun tapahtuu salamannopea leikkaus. Se vie tarinan nykyhetkeen, vuoteen 1976 ja New Yorkiin, jossa tavataan keski-ikäinen Hanna (Dagmar Manzel). Jatkossa seuraa toistuvia siirtymiä tarinan nykyhetken ja menneisyyden välillä. Ohjaaja Anna Justicen ja Pamela Katzin käsikirjoitus on tapahtumakylläinen ja se kattaa ison siivun inhimillisesti väkevää tematiikkaa. Siihen liittyy olennaisesti Puolan lähihistoria.
Jälki on persoonallista eikä vähiten sen takia, että tarinan keskiössä ovat naisten kokemukset. Hannan ohella tärkeä osa on kahdella muulla naisella. Tomaszin äitinä tekee mieleenjäävän roolityön vuonna 2012 kuollut Susanne Lothar.
Justicen ohjauksessa on miellyttävä tempo. Vahva emotionaalinen lataus on itsestäänselvyys. Tunneilmastossa on tyylikkään eleginen pohjavire.
Persoonallinen sotadraama ja rakkausfilmi näyttää, miten voimallisesti historian tuulet ovat ihmisiä heitelleet. Leffa täydentää sopivasti viime aikojen pakolaiskeskustelua.
Menetetty aika. Yle Teema maanantaina klo 22.00
uutiskirje 
