Anselm Kieferin laajeneva maailmankaikkeus

Palma de Mallorca, Antwerpen, Baden Baden, Bonn – ja Mänttä. Professori Walter Smerlingin kuratoima näyttely on tämän kierroksen aikana täydentynyt teos teokselta ja Serlachius-museo Göstassa on nyt esillä kaikkiaan 30 monumentaaliteosta Hans Grothen yksityiskokoelmasta.

Uusin, melkein kuusi metriä pitkä maalaus Under der Linden on tältä vuodelta ja oppaan mukaan näyttelymestarit olivat vitsailleet sen olevan kuiva vasta vuonna 2100!

Kieferin työt kuljetettiin viidellä rekalla Mänttään ja saksalaiset kokeneet ripustajat saivat museohenkilökunnan avustuksella näyttelyn pystyyn kahdessa viikossa. Painavin veistos painaa kymmenen tonnia ja sitä varten lattiarakenteita jouduttiin vahvistamaan.

Pohjoismaissa vastaavanlaajuinen Kiefer-näyttely on ennen ollut vain Tanskassa Louisianan taidemuseossa. Vuonna 2017 kokoelma aiotaan sijoittaa pysyvästi Saksaan Mannheimin taidehalliin.

Läpi syksyisen maiseman

Jo ajomatka näyttelyyn läpi syksyisen suomalaismaiseman tutustuttaa kävijän Kieferin väriskaalaan. Tosin maisema on värikkäämpi kuin taiteilijan työt. Museon edessä odottaa seitsemän tonnia painava veistos Lintujen kieli. Se on saanut nimensä venäläiseltä futuristirunoilija Hlebnikovilta, joka keksi sekä lintujen että jumalten kielen. Hänen kiinnostuksen kohteitaan olivat myös mytologia, magia, slaavilainen kansantaide ja numerologia.

Runous on Kieferin maalausten sisäinen tukisäie, mutta työt ovat hyppyjä tuntemattomaan, eivät runojen kuvituksia, kuten hän itse sanoo. Itävaltalainen Ingeborg Bachmann (1926–73) ja Romanian juutalainen Paul Celan (1920–70) ovat hänelle runoilijoina läheisimpiä. Taiteilija itsekin mietti ammattia valitessaan kirjailijan uraa. Ennen taidekoulutusta Kiefer ehti lukea lakia ja tutustua luostarielämään.

Järkytys on lähtökohta Kieferin taiteelle. Hän tekee työtään sisimmästä suolenmutkastaan asti täydellä kapasiteetilla. Mahtavan kokoisten teosten huokuma voima, intensiteetti ja sanoma imaisevat katsojan valtaansa ja järkyttävät hänetkin kyyneliin. Työt eivät ainoastaan ole suurikokoisia, niiden mittavuus ulottuu tematiikaltaan syvälle ja kauas kosmoksen juuriin ja latvoihin.

Anselm Kieferin maalaukset toimivat puhdistavan saarnan tavoin. Niistä riittää jaettavaa kaikille.

Tikapuut taivaaseen

Kieferin maalaukset kutsuvat mieleeni lapsuudenmuiston, jossa kävelen juuri kasteltua ja harmaaksi kuravelliksi lanattua kesäistä maantietä pitkin – paljain jaloin. Varpaiden välitse pursuava märkä maa on kuin maalarin töissään käyttämä värimassa, ja aistillinen kokemus ja nautinto siitä on oleellinen ja poissulkematon osa taidemaalarin työtä.

Kieferin elementti on maa. Silloinkin kun hän kuvaa taivasta. Hän yhdistää paksuihin maalikerroksiin kasveja, hiekkaa, sementtiä ja tuhkaa, lyijyä ja kolmiulotteista materiaa. On ihme, miten tällaiset reliefit silti pysyvät maalauksina. Hän sanoo olevansa porautuja, ei hautautuja, ja kaivaa tunneleita historian kerroksiin etsien sinnikkäästi totuutta. Hän hautaa timantteja hiekkaan.

Kölnin asukkaiden mielestä heidän rukouksensa tyssäsivät tuomiokirkon lyijykattoon. Kiefer sai ostaa katon lyijylevyt.

Lyijy on hänen mielestään ainoa materiaali, joka pystyy kantamaan historian taakan. Vain puhdassydämiset alkemistit kykenevät muuttamaan sen kullaksi. Muinaiset alkemistit liittivät lyijyn Saturnus-planeettaan, joka sai nimensä roomalaisten sadonkorjuun jumalan mukaan. Astrologit pitävät sitä melankolisena planeettana. Maalauksessa Saturnuksen aika sulatettu lyijy pitää elementit koossa.

Alussa-nimisessä maalauksessa maan ja taivaan välillä roikkuvat tikapuut, joissa kulkevat tornien kuvat. Tikapuut valokuvineen symboloivat ihmisen jatkuvaa kehityshalua ja ikävää kohti korkeampaa todellisuutta. Kohotaksemme meidän on itse suoristettava itsemme tikapuiksi.

Kiefer näyttää karun todellisuuden, mutta myös aina olemassa olevan mahdollisuuden rakentaa toisenlainen maailma. Tämä kaikki kulminoituu näyttelyn pääteokseksi nousevassa murskaavan suuressa maalauksessa Hedelmällinen puolikuu, Babelin sortunut torni. Hans Grothen mukaan se on nyt Mäntässä parhaimmalla paikalla koskaan.

Ajatteleva ja päteviin synteeseihin kykenevä taiteilija liikkuu kulttuurisesti miltei käsittämättömän avaralla maaperällä ja hänen työtilansakin ovat laajentumistaan laajentuneet. Nyt hän työskentelee entisen tavaratalon 30 000 neliömetrin kokoisessa varastohallissa lähellä Pariisia.

Hylättyjen tilojen aurassa on menneisyys läsnä, mikä näkyy niissä syntyneissä teoksissa.

Studioiden tilat ovat kokonaistaideteoksia, joissa on tarkalleen niihin suunniteltuja töitä ja töitä, joita kukaan ulkopuolinen ei ole nähnyt. Asiantuntijoiden mukaan vasta näissä ympäristöissä Kieferin taide pääsee todella oikeuksiinsa.

Sovittaja

Anselm Kiefer syntyi tasan kaksi kuukautta ennen Saksan antautumista pommitusten raunioittamaan maahan. Lapsen silmiin syöpyneet kuvat ja värit eivät irtoa ihmisestä aikuisenakaan.

Sodasta vaiettiin tyystin hänen kasvuvuosinaan. Keskustelua herättääkseen nuori Kiefer teki provokatorisia natsimenneisyyttä käsitteleviä teoksia, joilla murtautui yleisön tietoisuuteen.

Hän sanoo tiedostavansa maalatakseen ja maalaavansa tiedostaakseen. Oman maansa historian tiedostaminen myyttisestä menneisyydestä holokaustin auringonpimennykseen on laajentunut koko Euroopan ja ihmiskunnan tilan läpikäyntiin ja sen suhteuttamiseen vielä suurempiin universaaleihin mittasuhteisiin.

Se mikä on, ei pysy; kulttuurit kukoistavat ja kuolevat ja ihmisen ymmärryskyvyn ylittävät asiat puetaan myyttien muotoon.

Maailmankaikkeuden lait ovat kaikille samat, mutta eri uskonnot lähestyvät kukin niitä omista kulttuurisista lähtökohdistaan. Uskontojen ja filosofioiden joukossa Kabbala ja juutalainen mystiikka ovat erityisasemassa Kieferin tuotannossa. Hän on ottanut itselleen messiaanisen sovittajan tehtävän – ja onnistunut siinä.

Anselm Kiefer – Teoksia Grothe-kokoelmasta 24. 4. 2016 saakka Serlachius-museo Gösta, Mänttä.